Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Korvaus Unilocille

Valamiehistö Microsoftille: maksa 388 miljoonaa dollaria

Kuva: Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva

9.4.2009 09:55 Microsoft sai yllättävän tuomion patenttirikkomuksesta Rhode Islandin oikeussalissa. Valamiehistö määräsi yhtiön 388 miljoonan dollarin eli noin 293 miljoonan euron korvauksiin Unilocille.

Korvaussumma oli kaksinkertainen patenttirikkomuksen arvioituun vahinkoon nähden. Ohjelmistopiratismia estävä Uniloc on syyttänyt Microsoftia teknologiansa luvattomasta käytöstä osana Windowsin tuoteaktivointia.

Keskiviikon päätös kumosi uutispalvelu IDG:n mukaan aikaisemman tuomion, jossa Microsoft katsottiin syyttömäksi. Tapauksen käsittely jatkuu, sillä Microsoft valittaa uusimmasta päätöksestä, Cnet News.com kertoo.

Vaikka Microsoft on historiansa aikana käynyt läpi oikeudenkäynnin jos toisenkin, ovat satojen miljoonien korvaussummat silti aina uutinen. Vertailun vuoksi mainittakoon, että vuonna 2004 Microsoft sai EU:lta historiallisen 497 miljoonan euron sakon kilpailulakien rikkomisesta.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (7)

Huono 0
Täytyy nyt tukea Mikkistä ostamalla lisää Office paketteja Mäkkeihin.
On sen verran hyvin hinnoiteltu että noissa on kate kohdallaan.
Tukea tarvitsevat
Microsoftilta on mennyt luottamus omaan koodaamiseen. Varastellaan muilta ja Vistan tuleva service pack.. öh...Windows 7 on niin huono että käyttäjille tarjotaan mahdollisuutta downgreidata edellistä edeltävään käyttikseen (XP). Hoh-hoijaa....
http://arstechnica.com/microsoft/news/2009/04/xp-will-not-expire-once-windows-7-ships.ars
Ms Problemos
Jep, Harmi etten voi ostaa MS Officea Ubuntuun. Tukisin niin mielelläni.
Pääsiäiskäyttäjä
Huono 4
Uutisessa olisi voitu kertoa mitä oikein on patentoitu. Jää arvailun varaan.
Puutteessa
Jep, Harmi etten voi ostaa MS Officea Ubuntuun. Tukisin niin mielelläni.

CrossOver Office.
.......
Huono 0
Microsoftilta on mennyt luottamus omaan koodaamiseen. Varastellaan muilta ja Vistan tuleva service pack.. öh...Windows 7 on niin huono että käyttäjille tarjotaan mahdollisuutta downgreidata edellistä edeltävään käyttikseen (XP). Hoh-hoijaa....
http://arstechnica.com/microsoft/news/2009/04/xp-will-not-expire-once-windows-7-ships.ars

Niin, luitko edes tuon jutun, mihin olit laittanut linkin ? Vai etkö ymmärtänyt lukemaasi.
Se oli MS kriittinen, mutta ei liittynyt mitenkään kommentteisihin.
Mono
Huono 0
Microsoftilta on mennyt luottamus omaan koodaamiseen. Varastellaan muilta ja Vistan tuleva service pack.. öh...Windows 7 on niin huono että käyttäjille tarjotaan mahdollisuutta downgreidata edellistä edeltävään käyttikseen (XP). Hoh-hoijaa....http://arstechnica.com/microsoft/news/2009/04/xp-will-not-expire-once-windows-7-ships.ars

Luitko edes tuota linkittamaasi artikkelia?

Silta varalta etta et ole vielakaan saanut naytonohjaintasi toimimaan ubuntussasi.. tassa pieni ote tekstista:

The announcement does not, however, represent any great shift in licensing policy. Volume license customers have long had the ability to use their licenses for any prior equivalent version of Windows-in principle allowing an organization to continue to install NT 4 or even Windows 95 if it preferred-and the continuation of this policy with Windows 7 is just business as usual.
gearloose
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Tamperelaisyhtiö herätti klassikkoflipperin henkiin iPhonella

11.02.2009 Pinball Dreaming on suomalaisvoimin toteutettu iPhone-versio maineikkaasta Amiga-flipperistä.

.