"Olemme ankaralla merellä, mutta hyvin varustautuneina"

Vodafone on valmis investoimaan myös kriisiaikana, mutta vaatii EU:lta ja julkiselta vallalta vastapainoksi yritysystävällisempää teollisuuspolitiikkaa
12.4.2009 21:21 - Emme ole syöksymässä kriisiin. Muihin aloihin verrattuna meillä menee jopa hyvin", toteaa telejätti Vodafonen johtaja Vittorio Colano Welt am Sonntagille. - Mutta mekin saamme luonnollisesti vähän tuta kriisin seurauksista.
- Matkustaminen vähenee erityisesti liikematkoina ympäri maailman, ja se johtaa tulojen vähenemiseen kansainvälisissä kännykkäpuheluissa, Colano tarkentaa. - Ja meidän liiketoimintaamme jättävät jälkensä myös yritysten irtisanomiset.
Saksalaislehti viittaa siihen, että kun Vittorio Colano viime vuonna valittiin telejätin johtoon, niin häntä luonnehdittiin laivan kapteeniksi. Onko tämä nyt havainnut merkkejä merisairaudesta?
- Olemme kyllä ankaralla merellä, mutta hyvin varustautuneina, Colano vastaan. - Merenkäynti on kova, tuulen suunta vaihtuu tavallista tiheämpää tahtiin ja myös hyvin äkkinäisesti. On oltava valppaampi kuin koskaan.
Vittorio Colano antaa ymmärtää, että hänen alansa ei ole vain meren armoilla, vaan voi navigoida koko yhteiskuntaa väljemmille vesille.
- Ajattelen verkotettuja taloja ja verkkotyöpaikkoja, mutta myös kestävän kehityksen yhä suurempaa merkitystä ja vastuullisempaa suhdetta resursseihimme, Colano pohdiskelee. - Videotekniikan lisääminen ja liikematkojen vähentäminen laskee yrityksen kuluja ja säästää ympäristöä vähäisemmillä hiilidioksidipäästöillä.
Hän korostaa myös laajakaistaverkkojen merkitystä tuottavuutta kasvattavana tekijänä. Hän on ollut yrityksensä edustajana valmis investoimaan niihin nyt myös kriisiaikana, mutta odottaa sen vastapainoksi EU:lta ja julkiselta vallalta yritysystävällisempää toimintaympäristöä.
- Sääntely on kauan aikaa panostanut liikaa kuluttajansuojaan, Colano kritisoi Brysseliä. - Nyt meidän tulisi ottaa vahvemmin huomioon teollisuuspolitiikka.
Colano kritisoi sääntelijöiden toimia kännykkäpuhelujen hintojen jatkuvaksi laskemiseksi. Se ei voi olla hänen mukaansa todella kuluttajien edun mukaista. - Alamme on hyvin investointi-intensiivinen. Mikäli hinnat laskevat liian nopeasti ja voimakkaasti, niin siitä seuraa investointien väheneminen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna
26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.
Kolme vuotta sitten
YouTuben hitti paljastui lavastetuksi
26.05.2009 19-vuotiaalle tarjottiin mallikuvauksia, kun hän oli televisiouutisissa kertonut silminnäkijänä ampumistapauksesta.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (2)
dafonen Vittorio Colano Welt am Sonnta
dafonen Vittorio Colano Welt am Sonnta
dafonen Vittorio Colano Welt am Sonnta
dafonen Vittorio Colano Welt am Sonnta
dafonen Vittorio Colano Welt am Sonnta
dafonen Vittorio Colano Welt am Sonnta
dafonen Vittorio Colano Welt am Sonnta
dafonen Vittorio Colano Welt am Sonnta
dafonen Vittorio Colano Welt am Sonnta
dafonen Vittorio Colano Welt am Sonnta
dafonen Vittorio Colano Welt am Sonnta
dafonen Vittorio Colano Welt am Sonnta
dafonen Vittorio Colano Welt am Sonnta
dafonen Vittorio Colano Welt am Sonnta
dafonen Vittorio Colano Welt am Sonnta
dafonen Vittorio Colano Welt am Sonnta
dafonen Vittorio Colano Welt am Sonnta
dafonen Vittorio Colano Welt am Sonnta
dafonen Vittorio Colano Welt am Sonnta
dafonen Vittorio Colano Welt am Sonnta
dafonen Vittorio Colano Welt am Sonnta
dafonen Vittorio Colano Welt am Sonnta
dafonen Vittorio Colano Welt am Sonnta
dafonen Vittorio Colano Welt am Sonnta
dafonen Vittorio Colano Welt am Sonnta
dafonen Vittorio Colano Welt am Sonnta
dafonen Vittorio Colano Welt am Sonnta
dafonen Vittorio Colano Welt am Sonnta
dafonen Vittorio Colano Welt am Sonnta
dafonen Vittorio Colano Welt am Sonnta
dafonen Vittorio Colano Welt am Sonnta
dafonen Vittorio Colano Welt am Sonnta
dafonen Vittorio Colano Welt am Sonnta
dafonen Vittorio Colano Welt am Sonnta
dafonen Vittorio Colano Welt am Sonnta
dafonen Vittorio Colano Welt am Sonnta
dafonen Vittorio Colano Welt am Sonnta
dafonen Vittorio Colano Welt am Sonnta
dafonen Vittorio Colano Welt am Sonnta
dafonen Vittorio Colano Welt am Sonnta
dafonen Vittorio Colano Welt am Sonnta
dafonen Vittorio Colano Welt am Sonnta