Sirukorttien lukulaitteet hoppuilevat

Kuva: Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva
14.4.2009 22:50 Sirukorttien lukulaitteissa on ilmennyt Ylen uutisten mukaan ongelmia. Laitteet ovat joskus veloittaneet summan ennen tunnusluvun näppäilyä.
Sirukorttien lukulaitteissa on ilmennyt ongelmia, Ylen uutiset kertoo. Laitteet ovat veloittaneet summan ennen kuin kortin omistaja on ehtinyt näppäillä tunnusluvun. Joskus veloitus on tapahtunut, jos asiakas on miettinyt lukua liian kauan. Vian syystä ei ole tietoa.
Pankkien tietoon on tullut vain muutamia tapauksia. Pankkien mukaan vika ei ole korteissa, vaan vastuuta sysätään kaupoille. Asiakkaalta pitäisi antaa näissä tapauksissa kuitti allekirjoitettavaksi.
Viime vuonna käyttöön otettujen laitteiden tarkoituksena on ollut lisätä maksuturvallisuutta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna
26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.
Kolme vuotta sitten
YouTuben hitti paljastui lavastetuksi
26.05.2009 19-vuotiaalle tarjottiin mallikuvauksia, kun hän oli televisiouutisissa kertonut silminnäkijänä ampumistapauksesta.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (22)
Ja tottakai pankkien mielestä syy on kaupoissa, kaupat syyttävät maksupäätteitä, ja niiden valmistajat käyttäjiä ja pankkeja. Ja kuluttaja maksaa.
Joku voisi ehkä kokeilla ja raportoida??
Mitä yhteistä digi-tv:llä, sähköisellä äänestämisellä ja sirusotkulla on? Windowsko?
Mielenkiintoinen tietoturvalaite.
Mihinka sita PIN-koodia tarvitaan?
Tuo on sopimusrikkomus kauppiaalta.
Pankin kanssa tekemän maksupäätesopimuksen mukaan kauppiaan pitää aina varmentaa maksajan henkilöllisyys PIN-koodilla tai allekirjoituksella ja yleensäkään kauppiaan maksupääte ei vähennä suoraan asiakkaan tililtä rahaa vaan siinä on välissä pankki tekemässä sen. Jos pankin mielestä maksajan varmennusta ei ole tapahtunut kaupantekohetkellä niin silloin kauppias jää ilman rahaa.