Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yli 6 prosentin pudotus

Tietokoneet kasaantuvat kauppojen hyllyille

Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

16.4.2009 10:28 Tietokonekauppa kävi maailmalla nihkeästi alkuvuonna. Tuoreiden tilastojen mukaan kauppa kutistui noin seitsemän prosenttia tammi–maaliskuussa viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

Tietokonekauppa hyytyi selvästi alkuvuonna. Tutkimusyhtiöt IDC arvioi maailmanlaajuisten tietokoneiden toimitusten pudonneen 7,1 prosenttia ensimmäisellä neljänneksellä vuotta aiemmasta. Tutkimusyhtiö Gartner puolestaan arvioi pudotuksen olleen 6,5 prosenttia.

Vaikka tietokoneiden hinnat ovat laskeneet, kauppa ei käy. Erityisesti pöytäkoneiden ja kannettavien tietokoneiden kysyntä on pudonnut huomattavasti. Sen sijaan minikannettavien suosio on jarruttanut tietokonekaupan laskua jonkin verran.

Yllättävää on, että talouskriisin emämaassa Yhdysvalloissa tietokoneiden toimitukset laskivat muuta maailmaa vähemmän. IDC:n mukaan lasku jäi 3,1 prosenttiin, kun Gartner arvioi toimitusten olleen viime vuoden tasolla.

IDC:n mielestä tietokonekaupan alkuvuoden luvut olivat odotuksia paremmat. Erityisesti Yhdysvaltain myynnin ennakoitua pienempi lasku on IDC:n mukaan rohkaiseva.

Gartner on pessimistisempi. Gartnerin tutkimusjohtaja George Shiffler arvioi tiedotteessa, että jakelijat ovat saattaneet täyttää varastojaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että tietokoneiden kysyntä olisi vahvistumassa.

– On edelleen epäselvää, ovatko kansainväliset pc-markkinat saavuttaneet jo pohjan, Shiffler totesi uutistoimisto Reutersin mukaan.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (9)

Huono 0
Hintaa alemmas... alkaa taas kauppa käymään...
Huono 3
Hinta ei kaupankäyntiin vaikuta! Lomautettu ei osta mitään ennen kuin on taas töitä!
Milläs ostat kun ei ole rahaa!
Huono 3
taetaa olla liki joka savussa jonkummoinen mylly, siis niillä jotka sitä tarvihtoo. Vanhallaki pärjevää hyvin jossei sovellutukset tästään kummene, niinku näyttää.
Jonne
Hinta ei vaikuta kaikkiin.
Yhdysvalloissa Apple piti hyvin asemiaan tietokoneissa.
Apple on Yhdysvalloissa neljänneksi suurin tietokoneiden valmistaja.
1Q08 Apple myi 1 144 000 konetta. Markkina-osuus 7.4%
1Q09 Apple myi 1 130 000 konetta. Markkina-osuus 7.6%
Pudotusta kappalemääräisesti -1.2%.
Tietokoneiden kokonaismarkkinoissa pudotusta oli -3.1%.

Apple ei lähtenyt hakemaan kasvua polkemalla hintoja, vaan esitelemällä entistä tehokkaammat koneet. Muiden dollarimääräistä myyntiä söivät erilaiset halpakoneet, joissa on hiuksen ohuet marginaalit. Applen kappalemääräistä myyntiä verotti eniten ei lama, vaan se, että ihmiset tiesivät uusien koneiden tulevan, joten he mieluummin odottivat niitä. Kun uudet koneet tulivat, niin kauppa lähti taas käyntiin entistä suuremmilla kierroksilla.

Koko maailmassa Apple on jossakin sijalla kuusi tai seitsemän.
Pahiten uudesta markkinatilanteesta on kärsinyt Dell ja myyntiänsä eniten kasvattanut on HP, mutta tässä vaiheessa ei vielä tiedetä tuota tärkeää dollarimääräistä myyntiä, sillä raha ratkaisee, eikä kappalemäärät.
IDC
Huono 3
Se on kyllä aina odotettavissakin.
Kuluttaminen ei ole ikuista
Huono 4
Ostaisin mielelläni koneen, mutta 1-1,5GHZ jota takavuosina sai ehkä uutena maksaa maltaita. Nyt tietenkin hintaan 100€. Missäs nämä koneet kaupoista nyt on? Kierrätettykö? Romutettuko?
kestäväkehitys
Dollarimääräisesti mitattuna Apple saattaa hyvinkin olla maailman suurin tietokoneiden valmistaja. Markina-osuus yli $1000 tietokoneista on jossain 65-70%:n paikkeilla.
HP:lla printerit on tuloista erittäin suuri tekijä.
selviää 22. päivä
Huono 2
Ostaisin mielelläni koneen, mutta 1-1,5GHZ jota takavuosina sai ehkä uutena maksaa maltaita. Nyt tietenkin hintaan 100€. Missäs nämä koneet kaupoista nyt on? Kierrätettykö? Romutettuko?

Jos halpaa käyttökonetta etsii kannattaa katsoa esim. HP:n Business PC -mallistoa (DX2400,DX2450) josta on karsittu sellaiset kalliit osat pois joita vain pelikoneissa tarvittaisiin. Koneet ovat hiljaisia, tehokkaita ja pitkäikäisiä ja hinnat lähtevät noin 300 eurosta. Jos budjetti on 100€ kannattaa ostaa saman tuotelinjan kone 2-3 vuotta käytettynä.
TimoH
Niin kutsutut pakettikoneet jää hyllyyn kun sisältö on päin prrsttä. Mitään järkeä ostaa halpaa konetta joka leviää alta aika yksikön. Sisuskalut kuntoon, ohjelmistot myös, ja hinta kohdilleen... alkaa kauppakin käydä.

Tietty tuokin on totta, että joka taloudessa (jotka sitä tarvitsevat) on jo vähintäänkin yksi tietokone.
StapioV
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

YouTuben hitti paljastui lavastetuksi

26.05.2009 19-vuotiaalle tarjottiin mallikuvauksia, kun hän oli televisiouutisissa kertonut silminnäkijänä ampumistapauksesta.

.