Saksan Apple alkaa tarjota iTunes Storessaan myös leffoja

Saksa on Applen toinen markkina-alue Yhdysvaltojen jälkeen, jossa yhtiö tarjoaa iTunes Store -verkkokaupassaan myös elokuvia. Kuvassa Saksan ensimmäinen Apple Store Münchenissä.
Kuva: Jussi Tuormaa
17.4.2009 13:33 Apple on alkanut tarjota Yhdysvaltojen jälkeen nyt myös Saksassa elokuvia iTunes Storessaan. Yli 500 nimekkeen takana ovat kaikki suuret Hollywood-studiot Universalia lukuunottamatta.
Saksan Apple täydentää näin olennaisesti iTunes-tarjontaansa. Elokuvien valikoimaa tullaan täällä Oliver Schusserin, iTunes Europen markkinointipäällikön mukaan myös nopeasti kasvattamaan. Yhdysvalloissa nimekkeiden määrä on jo noin 4 000.
Valikoimien amerikkalaisvoittoisuudesta vastaavat sikäläiset kumppanit Paramount Pictures, Warner Bros., MGM, Walt Disney ja Sony Pictures Television. Saksasta on saatu mukaan Universum Film (entinen Ufa) ja Isosta-Britanniasta lyhytelokuviin erikoistunut Shorts International.
Pelin henkenä on, että Apple voi tarjota uuden elokuvan aina samanaikaisesti sen dvd-julkaisun kanssa. Tällaisista myyntileffoista se perii 13,99 euroa, muuten 7,99-9,99 euroa, ja lyhytelokuvista 1,99 euroa.
– Hintamme ovat enemmän kuin kilpailukykyiset, toteaa Schusser Spiegel Onlinelle.
Vuokrafilmit saa halvemmalla, 2,99-3,99 eurolla nimeke. Vuokrafilmille saa 30 päivän käyttöajan, mutta kun elokuvaa on alettu katsoa, niin se on katsottava loppuun 48 tunnin sisällä.
Joka viikko tarjotaan houkutuslintuna myös viikon filmiä 99 sentillä. Toistaiseksi tarjotaan vain vuokrafilmeinä myös 100 HD-tason elokuvan kokoelmaa, yhden euron lisähinnalla elokuvalta.
Filmit vaativat iTunes 8.1.1. -softan Macille tai Windowsille ja ne ovat Applen Fair-Play-DRM-järjestelmän suojaamia. Niistä ei voi saada talteen streaming-pätkiä tai dvd-kopioita, vaan ne on ladattava kiintolevylle aina kokonaan.
Ne vievät levyllä tilaa 1,3-2 gigaa ja tarjoavat 640 kuvapisteen toiston. Applen laiteperheen (tietokone, iPod, iPhone) sisällä elokuvan katsomista voi jatkaa aina sillä laitteella, mikä sopii tilanteeseen parhaiten - se tietää, mihin saakka edellinen laite on leffaa näyttänyt.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Comptel puolittaa osingon 14:00
- Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen 13:41
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
USA:n ilmailulaitoksen palvelin murrettiin
11.02.2009 Yhdysvaltain ilmailulaitos Federal Aviation Administration kertoo, että sen tietojärjestelmiin murtauduttiin viime viikolla. Seurauksena 45 000:n hengen tietoturva on vaarantunut.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- » Taloussanomat.fi
-
177 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
65 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
55 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
37 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö













Kommentit (11)
Ite en ainakaan hukkais rahojani johonkin katselu/kuuntelu suojaukseen.