Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Uusi tekijä Pohjoismaissa

Palkanhallintapalvelujätti pyrkii Suomen markkinoille

20.4.2009 12:28 Maailman suurimpiin palkkojen ulkoistamisratkaisujen tarjoajiin kuuluva ADP yrittää laajentua Suomen markkinoille.

ADP:llä (Automatic Data Processing) on 15,5 prosentin markkinaosuus maailmanlaajuisilla henkilöstöhallinnon ulkoistamispalveluiden markkinoilla. Yhdysvalloissa yhtiö hoitaa joka kuudennen palkansaajan palkat.

Nyt ADP haluaa markkinoille myös Suomessa ja muissa Pohjoismaissa.

ADP suuntaa toimintansa Suomessa monikansallisille yrityksille. Vaikka yhtiö on uusi tekijä pohjoismaisilla markkinoilla, sillä on jo asiakaskuntaa tällä markkinoilla, esimerkiksi IKEA ja Schindler.

33 miljoonan
ihmisen palkat 

ADP on vaikuttanut markkinoilla 60 vuotta. Sillä on eri puolilla maailmaa yli 585 000 asiakasta ja se käsittelee 33 miljoonan palkansaajan palkkatietoja.

Edellytyksensä laajentumiselleen Suomeen ja muihin Pohjoismaihin ADP arvioi suotuisiksi. Se hoitaa jo nyt 50 000 palkanmaksua kuukaudessa nykyisille pohjoismaisille asiakkailleen. Lisäksi ADP on perustanut palvelutoimiston Tukholmaan laajentaakseen asiakastoimintaansa Euroopassa ja täydentääkseen Prahassa toimivaa asiakaspalvelukeskustaan.

– Suomen markkinat ovat ADP:lle tärkeä askel eteenpäin. Se on osa luonnollista kehitystä, joka seuraa kansainvälisten asiakkaittemme kasvua. Yhä useammat yritykset kuuluvat kansainväliseen konserniin, ja henkilöstöpäälliköiden vastuualueet siirtyvät kansalliselta tasolta alueellisille tai globaalille tasolle, ADP:n Multinational Sales -yksikön varatoimitusjohtaja Hans Jansen sanoo tiedotteen mukaan.

Euroopassa ADP toimii 31 maassa yhteensä 29 000 asiakkaan parissa. Yhdeksän miljoonan eurooppalaisen palkka maksetaan ADP:n kautta.

Jutun kirjoitti: Jarmo Lahti

Jarmo Lahti

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (1)

Huono 0
Juuri näin se käy. Ehkä nyt suomalaisel alkavat tajuta asian, Suomen markkinat ovat kuin hyttysenpaska itämeressä, mutta juuri sopiva suupala isolle kansainväliselle yritykselle joka siten pystyy hinnoittelemaan yksikköhinnan kohdalleen. Kun suomalainen yritys joutuu elättämään kaikki 200 kansanedustajaa sekä muut pummit niin se ei ole mahdollista. Ihmettelen vain kuinka mukamas Suomi aikoo pärjätä eläkemaksuineen. Eli netto netto on alueen ostajamäärä eri markkina alue. 5M potilla ei pitkälle pötkitä. Eli nykyään vielä olevat suomalaiset firmat jotka ovat ns isoja, ei tulla tulevaisuudessa näkemään, kuinka voi esim KKauppa pärjätä ellei vähintään 10 kertaistu?
Totuuden Hetki
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

Kultaiset kädenpuristukset purivat Siemensillä

26.05.2009 Monialakonserni Siemens onnistui saattamaan yt-neuvottelut päätökseen ilman irtisanomisia. Työntekijät valitsivat eropaketteja.

.