Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Taantuma iski Suomen telemarkkinoihin

TeliaSoneran Nyberg: Elisa kolkuttelee kannoillamme

Lars Nyberg ei aio pitkään katsella Elisan pullistelua.

24.4.2009 12:00 TeliaSoneran konsernijohtaja Lars Nyberg myöntää yhtiön menettäneen Suomen matkapuhelinliittymissä markkinaosuuksia pahimmalle kilpailijalle Elisalle. Yhtiö miettii hintasotaan lähtemistä.

Konsernijohtaja Lars Nyberg sanoo TeliaSoneran puolustavan markkinaosuuksia kaikilla alueilla, myös Suomessa. Suomi tuotti alkuvuonna pahan pettymyksen TeliaSoneralle etenkin matkapuhelinmarkkinoilla.

TeliaSonera menetti uusia asiakkaita ja matkapuhelinliikennettä kilpailijoille.

– Olen erittäin tietoinen siitä, että Elisa on kannoillamme ja että Suomessa on käynnissä markkinaosuustaistelu, Nyberg sanoi tulosjulkistuksen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa Tukholmassa.

Nyberg katsoo Suomen menetysten johtuneen kovasta hintakilvasta. Suomessa operaattorit kävivät raivokasta hintakilpailua viime vuonna ja myös alkuvuonna.

– Olemme olleet varovaisia lähtemään mukaan hintakilpailuun ja ehkä menetimme sen takia markkinaosuutta. Mutta joskus tulee piste. Ei ole muita vaihtoehtoja kuin osallistua kilpailuun.

TeliaSonera ei Nybergin mukaan halua olla hintakilpailun johtaja eikä kilpailun aloittaja. Se aikoo kuitenkin puolustaa asemaansa.

TeliaSoneralle on tärkeää pitää markkinajohtajan asemansa Suomen lisäksi myös muilla päämarkkinoilla.

Edellisen tulosjulkistuksen yhteydessä Nyberg kertoi, miten taantumasta ei ole näkynyt vielä suurempia vaikutuksia telealalla. Ainoita merkkejä oli Baltiassa, jossa asiakkaat jarruttivat telehankintoja.

– Nyt näyttää siltä, että taantuma alkaa saavuttaa Suomea. Laitemyynti on vähentynyt. Samoin on vähentynyt liikenne verkossa, Nyberg eritteli.

IPhone toi
vipinää verkkoon

Alkuvuonna on näkynyt Nybergin mielestä suuri muutos datan käytössä Pohjoismaissa. Ruotsissa TeliaSoneran laajakaistaliittymien määrä yli kaksinkertaistui edellisestä vuodesta. Huomattavasti enemmän kasvoi verkon käyttö. Dataliikenne lisääntyi vuodessa yli 500 prosenttia.

– Ennen jos tuli liittymiä tietty määrä lisää, liikennemäärä lisääntyi suunnilleen saman verran. Nyt tässä on tapahtunut perustavaa laatua oleva muutos.

Nyberg otti esimerkiksi viime vuonna markkinoille ja TeliaSoneran valikoimiin tulleen iPhone-älypuhelimen. Älypuhelimen käyttäjät lisäävät reippaasti internetissä asioimista.

Jutun kirjoitti: Heidi Vaalisto

Heidi Vaalisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (22)

Huono 0
Sonera taitaa olla ainoa operaattori joilla on puhelun aloitusmaksut. Myös puheluhinnat ovat huomattavan kovat. Tytäryhtiö Tele FInland on myynyt samaa palvelua halvemmalla mutta on jäänyt julkisuudessa piiloon.

Vaihdoin Soneralta pois vuosi sitten eikä ole tullut mieleenikään että palaisin asiakkaaksi.
ex-Asiakas
iFööni ei TeliaSoneraa pelasta. Mitä Sonera tarjoaa Suomessa vanhoille asiakkailleen, joilla on vaikkapa kk-hintainen laajakaistaliittymä? Ei mitään. Kaikki uudet tarjoukset koskevat aina vain uusia liittymiä. Ei onnistu, vaikka vanha asiakas olisi valmis sitoutumaan pitkään sopimusaikaan.

Vanhalle asiakkaalle jää vaihtoehdoksi maksaa ylikorkeaa hintaa vanhan sopimuksensa mukaan palvelusta, jonka taso ei vastaa enää markkinatilannetta. Tai vaihtaa kilpailijalle, mikä onnistuukin näppärästi, kun on vain kuukauden irtisanomisaika. Soon moro, Sonera.
Taleteppi
iFööni ei TeliaSoneraa pelasta. Mitä Sonera tarjoaa Suomessa vanhoille asiakkailleen, joilla on vaikkapa kk-hintainen laajakaistaliittymä? Ei mitään. Kaikki uudet tarjoukset koskevat aina vain uusia liittymiä. Ei onnistu, vaikka vanha asiakas olisi valmis sitoutumaan pitkään sopimusaikaan.

Tämä on enimmäkseen totta, mutta ei aivan. On TS:llä ollut myös muutamia kampanjoita lähinnä laajakaistan osalla jotka koskevat nimenomaan vanhoja asiakkaita. Itse nostin ennen vuodenvaihdetta kaistan nopeutta kun tein 18kk määräaikaisen sopimuksen. Reilusti suurin osa tarjouksista kyllä koskee vain ja ainoastaan uusia asiakkaita.
anttip
iFööni ei TeliaSoneraa pelasta. Mitä Sonera tarjoaa Suomessa vanhoille asiakkailleen, joilla on vaikkapa kk-hintainen laajakaistaliittymä? Ei mitään. Kaikki uudet tarjoukset koskevat aina vain uusia liittymiä. Ei onnistu, vaikka vanha asiakas olisi valmis sitoutumaan pitkään sopimusaikaan.

Vanhalle asiakkaalle jää vaihtoehdoksi maksaa ylikorkeaa hintaa vanhan sopimuksensa mukaan palvelusta, jonka taso ei vastaa enää markkinatilannetta. Tai vaihtaa kilpailijalle, mikä onnistuukin näppärästi, kun on vain kuukauden irtisanomisaika. Soon moro, Sonera.

Ei nyt varsinaisesti liity uutiseen, mutta muutenkin Surinan palvelut on menneeltä vuosituhannelta. Talomme kuuluu Soneran kaapelialueeseen. Rupesin etsimään Soneran HD-tarjontaa, mutta turhaan. Soitin asiakaspalveluun. Sieltä sanottiin, että HD-lähetyksiä ei ole kun tekniikka ei ole valmis niiden kaapelilähetyksiin. Ja aikataulusta ei osannut sanoa mitään. Koko asiaa ei ole edes mietitty. Kyllähän muilla kaapelioperaattoreilla on jo HD-tarjontaa ja lisääntyy kokoajan. Sonera vain laahaa teknisen kehityksen jälkijoukoissa. Ihme että 3G:tä on tarjolla.
Oku
Niin ja kaikenlisäksi Surina on ruåtsalainen operaattori. Vaikeina aikoina pitää panostaa kotimaiseen. Naapurin infraan panostaminen ei kannata.
Jari
Jutun toimittaja ei tajua luettua tekstiä. Jos lukee osavuosituloksen niin selviää, että tämä ei pidä paikkansa:" Suomi tuotti alkuvuonna pahan pettymyksen TeliaSoneralle etenkin matkapuhelinmarkkinoilla.TeliaSonera menetti uusia asiakkaita ja matkapuhelinliikennettä kilpailijoille."
ope
Sonera ryssi omalta kohdaltani asiakaspalvelun niin metsään että siirsin kaikki liittymäni kilpailijolle, lähinnä puhelimen ja netin. Ei ole kaduttanut. Samalla saan nyt em. palvelut halvemmalla kuin ennen mikä on tietysti hienoa.
3G kuuluvuus vaikuttaa olevan Elisalla paras, ainakin hieman harvemmin asutuilla paikoilla. Pisti tuossa lomien aikaan silmaan kuinka suuri ero oli Elisan hyväksi Oulu - Kittilä akselilla. Itseasiassa jopa DNA näytti paremmalta vaihtoehdolta, kuin Sonera. Ei ihme että asiakkaat katoavat.
Entinen Soneran asiakas
Sonera ei oo kyllä koskaan ollu kilpailukykyinen hinnoilla. Saas nähdä mitä meinaavat tehdä.
Huono 2
Sonera on maalannut itsensä nurkkaan matkaviestinnässä. Jatkuvat hinnankorotukset ja asiakaspalvelutason radikaali pudottaminen alkaa nyt näkyä myös markkinaluvuissa. Pitkän rahan pisneksissä asiakaiden laiskuus on hitausmomentti jonka varaan nämä mammutit usein liiketoimintansa perustavat. Soneran kotimaanjohdon on pikkuhiljaa nöyrryttävä käyttämään KAIKKIA niitä markkinaosuustaistelun elementtejä, joista se rehvakkaasti sanoutui irti pari vuotta sitten, mikäli haluaa markkinajohtajuutensa säilyttää. Zombieita liikkuu Elimäenkadun bunkkereissa, kun kuolleiden ruumiiden yli niitä "kiellettyjä" markkinakikkoja taas toteutellaan ja pyörä keksitään uudestaa ties monennenko kerran.
Zombie
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

Kultaiset kädenpuristukset purivat Siemensillä

26.05.2009 Monialakonserni Siemens onnistui saattamaan yt-neuvottelut päätökseen ilman irtisanomisia. Työntekijät valitsivat eropaketteja.

.