Nettikaupasta virolaista ruokaa
26.4.2009 14:59 Internetissä toimiva ruokakauppa Ruokatori alkaa tuoda Suomeen virolaisia elintarvikkeita. Ne ovat hinnaltaan jopa 40 prosenttia normaalia edullisempia.
Suomalainen Ruokatori on tehnyt sopimuksen virolaisen keskusliikkeen kanssa tilauksesta toimitettavista elintarvikkeista. Yrityksen toimitusjohtaja Markku Korkiakoski kertoi Helsingin Sanomille, että tuotteet ovat 30-40 prosenttia Valintatalon hintoja alhaisempia ja pystyvät hyvin kilpailemaan esimerkiksi Prisman kanssa.
Hintoihin lisätään parinkympin kuljetuskulut. Nettikauppa asettaa omat rajoitteensa esimerkiksi kylmätuotteille ja pakasteille, joita kuljetetaan ainoastaan pääkaupunkiseudulle.
Kun useilla tuotteilla on vielä suuret pakkauskoot ja vähimmäistilausmäärät, markkinaosuus jää väkisinkin pieneksi. Suomalaisille myös ruuan alkuperä on verrattain tärkeää.
Korkiakoski uskoo, että oma asiakaskunta löytää kaupan pikkuhiljaa. Potentiaalisia ryhmiä ovat muun muassa ikäihmiset, joille kaupassa käynti on syystä tai toisesta vaikeaa, sekä suurkeittiöt ja yritykset, jotka hyötyisivät suurista toimituseristä.
Kommentit (5)
Anonyymi
Anonyymi
Jos ostavat 10 senttiä kilo ja myyvät ykkösluokan hedelminä 3-6 euroa kilo niin rahaa tulee että kilisee.
Katso mitä ostat ja vertaile hintoja, kauppa jossa myydään P.a.s.kaa kalliilla jatkuvasti ei ole edes satunnaisen ostosmatkan arvoinen.
Anonyymi
Anonyymi
Suomen kallein kauppaketju. Ja silti tuotteet vanhoja, hedelmät homeessa.
Tuotteet ovat vanhoja jos niitä ei kukaan osta.
Anonyymi
Kiitti vinkistä
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 13:02 Microsoft Office vihdoin iPhoneen, mutta moni pettyy
- 12:34 Sonyn päivitys rikkoi Playstation 3 -laitteita
- 11:22 NSA: Vakoilu vesitti pommiaikeet New Yorkissa
- 10:10 Sprint aktivoi Clearwiren myrkkypillerin
- 09:40 Huawei: Emme ole ostamassa Nokiaa
- 09:29 Kickstarter oli vain ponnistuslauta Oculusille
- 09:15 Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- 09:10 172 jää pihalle TCS:n uudesta organisaatiosta
- 08:30 Maksatko nettikaupassa enemmän kuin kaverisi?
- 07:00 Google haluaa erotella NSA:n ja paikallispoliisin tietopyynnöt
- 18.6. Kiinan supertietokone rökitti kaikki
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- 18.6. 12:n kopla auttaa valtion pakeille
- 18.6. Relacom jättää Suomen, myy toiminnot
- 18.6. Kuin elokuvissa: Hakkeri osaa jäädyttää turvakameran
- 18.6. USA:n vakoilusta potkua Euroopan pilveen?
- 18.6. Oikea ankallisaarre? Täyslaidallinen Akkareita nettiin
- 18.6. Yahoo sai 13 000 tietopyyntöä, aikoo avautua lainvalvonnasta
- 18.6. Kuka häviää, kun roaming-maksut katoavat?
- 18.6. Google Reader katoaa, Digg tarjoaa korvaajaa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- 18.6. Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 09:15 Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- 17.6. NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa
- 17.6. Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista
- 17.6. Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä?
- 17.6. Historiallinen viestintäpalvelu loppuu – nostalgia-aalto iski
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- 17.6. Viranomaiset vaativat tietoja yli 9000 Apple-käyttäjästä
- 18.6. Kuin elokuvissa: Hakkeri osaa jäädyttää turvakameran
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Sprint aktivoi Clearwiren myrkkypillerin 10:10
- Huawei: Emme ole ostamassa Nokiaa 09:40
- Kickstarter oli vain ponnistuslauta Oculusille 09:29
- Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta 09:15
- Maksatko nettikaupassa enemmän kuin kaverisi? 08:30
- Google haluaa erotella NSA:n ja paikallispoliisin tietopyynnöt 07:00
- Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta 15:27
- Relacom jättää Suomen, myy toiminnot 14:04
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
2008Viisi vuotta sitten
Microsoft lähtee mukaan tv-mainontaan
19.06.2008 Microsoft on ostanut interaktiivisia mainoksia kaapelitelevisioon tuottavan Navic Networksin.
Taloussanomat
- Näin saat pitkän lomaputken 06:01
- VM vaihtoi ennusteen etumerkin miinukseksi 11:28
- Nokian Skandinavian johtaja lähti 12:39
- Ruotsin valtio myi Nordeaa pienellä alennuksella 11:12
- Danske Bankin yt:t päättyivät – 186 lähtee 11:46
- Konecranes varoittaa tuloksestaan – luvassa vähennyksiä 09:44
- Kansainväliset suomalaisyhtiöt vähentävät väkeään Suomessa 10:40
- Abu Dhabi ostamassa palan Nordeaa, Sampo ei 08:56
- Kypros haluaa helpotuksia tukipakettiin – EU hämmentynyt 08:41
- Euroopan automyynti kahden vuosikymmenen pohjissa 09:53
- » Taloussanomat.fi













