Monty mullisti IT Millin läpinäkyväksi

Joonas Lehtinen (vas.) toivotti Michael "Monty" Wideniuksen tervetulleeksi hallitukseen viime syyskuussa.
Kuva: IT Mill
27.4.2009 15:18 MySQL:n perustajan Monty Wideniuksen astuminen IT Mill Oy:n hallitukseen on jo näkynyt selvästi ict-palkinnon juuri napanneen yhtiön toiminnassa.
Avoimen koodin ohjelmistoja kehittävä IT Mill valittiin vuoden 2008 ict-teoksi varsinaissuomalaisen ict-alan kehityksen edistäjänä. Palkinnon myönsi Turun kauppakamari ja sen ict-valiokunta.
Toimitusjohtaja Joonas Lehtinen kertoo tunnetun open source -hahmon Michael "Monty" Wideniuksen mukaantulon viime syyskuussa muuttaneen yhtiötä jo muutamassa kuukaudessa entistä avoimemmaksi.
– Näkyvin vaikutus on ollut täydellisen läpinäkyvyyden tuominen kaikkeen tekemiseemme. Tuotekehityssuunnitelmat ovat luettavissa web-sivuillamme heti samalla, kun niitä vasta ollaan brainstormaamassa.
ORG ja
COM
Lehtinen mainitsee Montyn tuoneen yhtiön sisälle paljon näkemystä siitä, kuinka tärkeässä roolissa yhteisö on. IT Mill on uudistanut organisaatiojakonsa, ja myynnin ja markkinoinnin sijasta yhtiössä on nyt ORG- ja COM-yksiköt.
– ORG-yksikön ainoana tavoitteena on palvella ohjelmistokehittäjiä avoimen lähdekoodin yhteisön kasvun toivossa - ilman mitään kaupallisia tulostavoitteita. COM taas vastaa kaikesta markkinoinnista ja myynnistä, joka tähtää liikevaihdon kasvattamiseen. Ulospäin tämä muutos on näkynyt merkittävästi markkinoinnissamme - viestimme kehittäjätapahtumissa on entistä kirkkaampi, Lehtinen uskoo.
Toimitusjohtaja sanoi vielä viime syyskuussa, että MySQL:n sulautuminen Sunin myyntikanavaan on esimerkki sellaisesta yhteistyömallista, mitä ei ole mitenkään poissuljettu IT Millissä. Sittemmin avainhenkilöt, kuten Monty itse, ovat jättäneet MySQL:n, koska olivat pettyneitä Sunin kohteluun.
Vieläkö tällainen yhteistyömalli on pöydällä, Joonas Lehtinen?
– Emme ole poissulkeneet mitään vaihtoehtoja, Lehtinen vastaa tiedostaen kommenttinsa ympäripyöreyden.
Avoin koodi ja bisnes
sopivat yhteen
Vuonna 2000 perustettu ja Turun Science Parkin yrityshautomosta kansainvälisille markkinoille ponnistanut IT Mill on palkinnonjakajien mukaan osoittanut suomalaiselle ohjelmistoalalle, etteivät avoin lähdekoodi ja kaupallinen liiketoiminta muodosta ratkaisematonta yhtälöä.
Palkintosumman IT Mill lahjoittaa Free Software Foundationille.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Comptel puolittaa osingon 14:00
- Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen 13:41
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
TeliaSonera: Ruotsin laajakaista on suurin haaste
11.02.2009 TeliaSoneran toimitusjohtajan Lars Nybergin mukaan yhtiön suurin haaste on, miten konserni saa karsittua kuluja laajakaistatoiminnoista. Suurin murhe ovat nyt Ruotsin laajakaistat.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi
-
-163 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-79 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-27 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-21 e
HP 7300 MT (Core i3-2120, 2 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö













Kommentit (5)
Hyvä Widenius !
Tälläisiä puurtajia tarvittaisiin ennemmänkin !
No joo. Tätä kohkattiin valtakunnan pääuutisissakin, mutta jos nyt ihan rehellisesti ajatellaan, niin kuinka monta Joonas Lehtistä voi löytyä yhdestä ikäluokasta? Veikkaan, että aika lähellä yhtä kappaletta mennään. Se on ihan turha ottaa mitään huippuyksilöitä malliesimerkiksi, kun KAIKKI EIVÄT VOI OLLA HUIPPUYKSILÖITÄ. Jos Joonas Lehtinen olisi keskiverto kaljankittaaja, niin SITTEN siinä olisi ollut jotain mielenkiintoista. Suomi tarvitsee massoja työllistäviä ihmeitä, ja semmoisia ei ole tällä hetkellä näkyvissä. Millä tempulla saadaan keskiverto kaljankittaaja tekemään IT Millejä? EI YHTÄÄN MITENKÄÄN.
Se keskiverto kaljankittaaja voi työskennellä vaikka markkinoinnissa? Tai juoda vähemmän kaljaa - sekun tuhoaa aivosoluja ;-).
Eli kun yritys kasvaa isommaksi niin se palkkaa laajemmalti/enemmän väkeä. TK:n osuus missä tahansa yrityksessä on kai aika pieni.
Milloin suomalainen tajuaa yksilön merkityksen? Suomessa rahoitetaan ja arvostetaan vain asioita, ilmiöitä, ohjelmia ja projekteja, vaikka oikeasti ihmiset - yleensä yksi, kaksi tai korkeintaan muutama poikkeuksellisen erinomaista yksilöä - tekevät kaiken. Amerikan ihmemaassa yksilö SAA tuoda itsensä esille ja se on ihan OK. Siellä parhaille tutkijoille annetaan henkilökohtaista rahaa "sinä olet huippuyksilö, tässä sinulle rahaa, tee jotain seuraavat viisi vuotta". Suomessa tämä ei tietenkään käy, koska emmehän me toki voi nostaa ketään ihmistä jalustalle. Ihmiset, huippuyksilötkin, ovat vain arvotonta massaa!
Ei kaikkien tarvitse olla huippuyksilöitä. Ongelma on siinä, että ne keskiverrot kaljankittaajat odottavat, että "joku muu" ottaa heidät töihin, kouluttaa heidät ja neuvottelee heille palkankorotukset.
Ei tarvitse olla nero. Riittää että alkaa saamaan asioita aikaan ihan itse.