Lama ei pure riskisijoittamista

Kuva: Technopolis
5.5.2009 08:36 Talouslama ei ole pysäyttänyt riskisijoittajia eikä sijoitusten hakijoita. Technopolis Venturesin 15. toukokuuta järjestämä sijoitustapahtuma Money Talks Forum alkaa lähestyä maksimikapasiteettia. Tapahtuman vetonaula on Google, jonka edustajat tulevat tutustumaan suomalaisyrityksiin.
Technopolis Venturesin Karita Huotarin mukaan toukokuun tapahtuma on järjestyksessä viides ja siitä on tulossa osanottajamäärästään suurin. Aikaisemmin osallistujia on ollut maksimissaan sata. Nyt mukana on jo 125, ja maksimiosanottajamäärä on noin 150.
Money Talks Forum Special on tarkoitettu sijoittajien lisäksi sellaisille yrityksille, jotka ovat valmiita sijoituskohteita vuoden tai korkeintaan puolentoista vuoden kuluessa.
Tapahtuman osana järjestetään kahdenkeskisiä tapaamisia. Start up -yritykset ovat ehdottaneet useita kymmeniä tapaamisia ja niitä on jo sovittu noin 60. Muutamilla yrityksillä on myös mahdollisuus tehdä pikaesittäytyminen sijoittajille. Halukkaiksi on ilmoittautunut nelisenkymmentä yritystä, joista sitten valitaan 8-9 myymään itseään.
Googlen lisäksi tapahtumaa sponsoroivat Conor, Eqvitec Partners, Innofinance Oy, Nexit Ventures, NordicVenturePartners, Veraventure ja Atlas Venture.
- ArkistoGooglen yritysostajat katsastavat suomalaisyrityksiä 2.4.2009
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Twitteristä kehitetään tv-ohjelma
26.05.2009 Tekstiviestejä käyttävä pikaviestipalvelu kelpaa tv-sarjan rakennusaineiksi.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (6)
Suomessa...? Suomalainen riskisijoittaja on perinteisesti kaivautunut niin syvälle poteroonsa, että ei ole paljoa pysäyttämistä kun liikettä ei löydy mihinkään suuntaan muutenkaan.
Word on the street sanoo, että suomalaiset VC:t ovat entistä kiinnostuneempia startupeista. Myös KV-sijoittajien määrä on kasvanut.
Joten ihan hyvältä siis näyttää - verrattuna monen muun markkinan tilanteeseen.
Me kun näemme uutisissa vain sen top 1%. Emme näe niitä piilaakson yrittäjiä, jotka hakkaavat päätä seinään vuodesta vuoteen hyvän idean kera.
Toinen asia mikä usein unohtuu on julkinen rahoitus. Parjataan sitä vaikka kuinka paljon tahansa, sitä käytetään hyvin investointien vivuttamiseen. Eli pienemmällä investoinnilla yritys saa (esim Tekesin avulla) paljon enemmän resursseja. Näin ei ole monessa muussa paikassa. Jollekin lopputyön paikka.