Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Viranomaisille pääsy kauppojen tietokantaan

Netti paljastaa, kysyykö kauppa papereita

Kaupat keräävät erilaisia tietoja esimerkiksi ostostapahtumista.
Kuva: Lehtikuva

6.5.2009 09:12 Viranomaiset saavat nettiyhteyden päivittäistavarakauppojen omavalvontarekistereihin heinäkuussa, Turun Sanomat kertoo. Yhteyden toivotaan nopeuttavan tarkastuskierroksia ja säästävän siten rahaa.

Uusi yhteys aukeaa, kun Päivittäistavarakauppa ry avaa jäsenyrityksilleen perustamansa Omavalvonnan tietopankin viranomaisille, Turun Sanomat kertoo.

Tietokanta sisältää päivittäistavarakauppojen suorittamien mittausten tuloksia.

Tietokannan avulla viranomaiset voivat saada tietoja esimerkiksi siitä, millaisia lämpötiloja kaupan pakastimissa on tai kuinka usein kaupassa on kysytty papereita alaikäisiltä vaikuttavilta alkoholin ostajilta.

Omavalvonnan periaate rantautui Suomeen EU-jäsenyyden myötä.

Omavalvonnassa kallista viranomaistoimintaa korvataan kauppojen omilla mittauksilla ja kirjanpidolla. Viranomaiset voivat pyytää tietoja kaupoilta ja testata kauppoja pistokokein.

Tietokannan avaamisen toivotaan helpottavan esimerkiksi kunnallinen terveystarkastajien ja elintarviketurvallisuusvirasto Eviran virkamiesten toimintaa.

– Taloudellisia hyötyjä ei ole laskettu, mutta ne ovat kyllä huomattavia, elintarvikeasiantuntija Anna Salminen Päivittäistavarakauppa ry:stä arvioi.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (4)

Huono 0
ei paljasta. Eri kaupoissa käy eri ikästä sakkia. Tälllä taktiikalla kaupat joissa käy aikuisia niin myyvät viinaa lapsille!

Rikitoday iltalööppiotsikot
Huono 1
Eli kun kaupassa käy vähemmän alaikäisä niin se myy heti viinaa lapsille..joopa joopa paska soopa
Iltalööppiotsikointi, mutta mit muutakaan igitodaylta voi odottaa
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

F-Secure: "spartalaiset" koettiin uhaksi Hongkongissa

11.02.2009 Suomalainen F-Secure huomasi vuotuisessa verkkohyvinvointia koskevassa kyselyssään, että tietoturvatermit ovat monella kehnosti hallussa. Monet luulevat "spartalaisten" olevan tietokoneisiin liittyvä uhka.

.