Lingsoft jatkaa Microsoftin kielileirillä
13.5.2009 15:34 Suomalainen digimaailman kieliosaaja Lingsoft Oy jatkaa yhteistyötä Microsoftin kielitiimin kanssa. Yhtiö ilmoittaa, että se on valittu yhdeksi Microsoftin uusien kielentarkistusohjelmien toimittajista.
Microsoft on kehittämässä uutta teknologista lähestymistapaa oikeinkirjoituksen tarkistamiseen, tavutukseen sekä tesauruksiin, Lingsoft kertoo tiedotteessaan. Uusi teknologia on tarkoitus ottaa käyttöön tulevissa Microsoft Office -perheen tuotteissa. Lingsoft on osallistunut tähän kehitystyöhön pilottikumppanina.
Tällä hetkellä Microsoft Office -tuoteperheen seitsemän kielen tarkistimet tulevat Lingsoftilta.
Lingsoftilla on laaja valikoima kielituotteita. Se toimittaa esimerkiksi käännöksiä ja sanastoja, kirjoittajan ja lukijan työkaluja, hakupalveluita, tekstinlouhintaa, opetussovelluksia ja puheohjattuja palveluita sekä e-kirjoja. Yrityksen ratkaisut perustuvat Lingsoftin itse kehittämään, maailmalla jo standardin aseman saavuttaneeseen kielen rakenneanalyysiin.
– Se, että Microsoft on valinnut meidät toimittajakseen tässä työssä, on merkittävä virstanpylväs hedelmällisessä liikesuhteessamme, joka ulottuu 1990-luvulle asti, sanoo Simo Vihjanen Lingsoftista.
– Lingsoftin ainutlaatuisen asiantuntemuksen hyödyntäminen on ollut keskeinen osa kieliteknologian migraatiostrategiaamme. Lingsoft on ollut yhteistyökumppanimme jo pitkään, ja on ilo tehdä yhteistyötä Lingsoftin kanssa myös uuden sukupolven kielentarkistusohjelmiemme kehityksessä, sanoo projektipäällikkö Jerome Kilkenny Microsoft LTT Dublinista.
Microsoft LTT Dublin on Microsoftin kieliteknologiatiimi, joka vastaa kieliteknologiaratkaisujen lisensoinnista ja kehitystyön ulkoistuksesta 90 kielelle.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Opiskelijat selvittävät Turussa yritysten it-huolia
26.05.2009 Turun ammattikorkeakoulu ja sen yhteistyökumppanit alkavat tukea Varsinais-Suomen alueen pieniä ja keskisuuria yrityksiä tietotekniikan hyödyntämisessä.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (5)
Milloin Lingsoftin tarkistimet ja tavutuksen saa upotettua Macin käyttöjärjestelmätasolle niin, että ne toimisivat kaikissa ohjelmissa? Minusta on aivan törkeää, että tällaiset tärkeät perustyökalut saa vain Microsoftin tuotteiden sisään. Kunnollinen kieliopin ja oikeinkirjoituksen tarkistus täytyisi ehdottomasti saada kaikkiin selaimiin ja muihin sovelluksiin. Milloin tulee?
Taitaa olla kiinni rahasta eikä tekniikasta: Microsoft tuskin haluaa jakaa suht isolla rahalla ostamiaan komponentteja muille Mac-ohjelmille, joten hommalle pitäisi löytää joku muu sponsori.