Miksi Nokia säästää ja juhlii

15.5.2009 11:55 Nokian työntekijät ihmettelevät, miksi säästöohjelmaa noudattava ja yt-neuvotteluja käyvä yhtiö järjestää kesäjuhlien sijaan pikkukekkereitä eri puolilla organisaatio. Juhlat maksavat satoja tuhansia euroja.
Legendaaristen kesäjuhlien peruminen saa Nokian nimettömänä pysyttelevässä toimihenkilössä ymmärrystä.
— Kaikki varmasti ymmärtävät, että tässä taloudellisessa tilanteessa säästetään. Juhlat ovat varmasti maksaneet maltaita. Mutta on törkeää, että säästöjä kierretään järjestämällä pikku kekkereitä, toimihenkilö tilittää.
Nokian henkilöstöjohtaja lähetti viime viikolla Suomen työntekijöille sähköpostiviestin, jossa hän kertoi yhtiön peruvan kesäjuhlat säästösyistä. Korvaukseksi kesäjuhlista Nokia järjestää tiimien kesken pienempiä juhlia.
Kustannuspaikoista vastaavat ovat saaneet juhlien järjestämiseen 15 euroa työntekijää kohden. Noin 16 000 hengen Suomen organisaatiossa tämä merkitsee 240 000 euron menoerää.
– Tällä rahalla olisi voitu säilyttää useamman ihmisen työpaikka, toimihenkilö laskee.
Nokia käy parhaillaan Suomen toiminnoissa useampia yhteistoimintaneuvotteluja. Uhattuina ovat vajaa tuhat työpaikkaa.
Nokian viestintäpäällikkö Tapani Kaskinen näkee, ettei kesäjuhlia ja pikkukekkereiden järjestämistä voida rinnastaa.
– Kesäjuhlien peruminen on osa yhtiön julkistamia kustannussäästöjä, joilla sopeutamme toimia markkinatilanteeseen. Pienten juhlien järjestäminen on taas meillä Suomessa tärkeä sisäinen toimenpide, jolla haluamme vahvistaa tiimien yhteishenkeä.
Kaskinen laskee, ettei kekkereiden peruminen olisi tuonut suurta helpotusta irtisanomistilanteeseen.
– Pari ihmistä oltaisiin pidetty vuoden työssä. Nyt voidaan lujittaa tiimihenkeä.
Nokia on kehitellyt tänä keväänä erilaisia säästökohteita. Matkapuhelinvalmistaja säästää muun muassa kermavaahdossa. Salon tehtaalla Nokia ei tarjoile lettujen kanssa enää kermavaahtoa, vaan pelkästään hilloa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Opiskelijat selvittävät Turussa yritysten it-huolia
26.05.2009 Turun ammattikorkeakoulu ja sen yhteistyökumppanit alkavat tukea Varsinais-Suomen alueen pieniä ja keskisuuria yrityksiä tietotekniikan hyödyntämisessä.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (28)
Nollasummapeli on siitä hieno asia, että sillä voidaan asettaa vastakkain ihan mitä vaan ja perustella sillä omaa kantaansa. Nokiallakin voitaisiin luopua esim. vesi&kahviautomaateista, neuvottelutilojen kalusteista, vieraiden tarjoiluista. Ja taas yksi suojatyöpaikka pelastuu.
Ei nokia mitään tarjoa, kyllä ruoasta maksetaan ihan itse!!!
Nokia kesäjuhlat eivät ole olleet mitkään pienen budjetin kekkerit, vaan touhuun on uponnut paljon enemmän kuin 15 euroa per henkilö.
No tollahan järkätäänkin jo melkoiset orgiat!
Työnantaja voi sitten koittaa säästää toteamalla ruokailun järjestävälle yritykselle, että nyt olisi syytä saada ruuat vähän halvemmalla, vaikka se tarkoittaisi kermavaahdon poistamista jälkiruuasta.