ValueFrame vuokrasi sovelluksia kannattavasti
19.5.2009 12:14 Asiantuntijaresurssien toiminnanohjausta tarjoava ValueFrame Oy kasvatti liikevaihtoaan viime vuonna lähes 40 prosenttia. Kasvu näyttää jatkuvan sillä tänä vuonna yritys on palkannut jo viisi uutta työntekijää.
ValueFramen iikevaihto vuonna 2008 oli 1,335 miljoonaa euroa, jossa on kasvua edellisvuoteen verrattuna 39,5 prosenttia. Rahoitustulos oli 162 000 euroa ja liikevoitto 49 000 euroa.
Tämän vuoden ensimmäisen neljänneksen liikevaihto oli 377 000 euroa ja liikevoitto 34 000 euroa. Sopimuskannan kasvu oli koko yrityksen historian paras. Tänä vuonna ValueFrame on rekrytoinut jo viisi uutta työntekijää.
ValueFrame tarjoaa pk-sektorin asiantuntijapalveluyrityksille toimialakohtaisesti selainpohjaisen, sovellusvuokrattavan toiminnanohjausjärjestelmän.
– Kynnys hankkia ohjelmisto kuukausiveloituksellisena vuokrapalveluna on näinä aikoina pienempi kuin kynnys ostaa kallis lisenssi, toimitusjohtaja Harri Kanerva toteaa.
Yhtiöllä on 250 pientä pk-yritystä asiakkaanaan kymmenessä eri maassa. Yhteensä ValueFramen järjestelmillä on jo yli 10 000 käyttäjää.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10:20 Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi
- 10:00 Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa
- 09:20 Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- 3.2. Micronin pääjohtaja menehtyi yllättäen
- 3.2. Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta
- 3.2. Kim Dotcomin pelätään karkaavan
- 3.2. Seuraava Test Drive on Ferrareita pullollaan
- 3.2. Facebook tekee graffitimaalarista multimiljonäärin
- 3.2. Elisan tulos parani yllättäen
- 3.2. Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä
- 3.2. Lehden Facebook-ennustus meni täysin pieleen
- 3.2. Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n
- 3.2. Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta
- 3.2. Google palkkasi portsarin Android Markettiin
- 3.2. Pirate Bay suojautui FBI:n iskulta
- 3.2. Nokia Lumia 900:n voi jo varata Yhdysvalloissa
- 3.2. Apple leikkasi iPhone 4S:llä yhä suuremman siivun
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- 2.2. Ideakilpailun voittaja vähentää Soneran asiakkaiden ärtymystä
- 2.2. IDC: Nokia myi eniten, Samsung on jo lähellä
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 2.2. Ideakilpailun voittaja vähentää Soneran asiakkaiden ärtymystä
- 1.2. Nokian Ahtisaarta verrataan Applen pääsuunnittelijaan
- 1.2. Microsoft tarjoaa Nokia Lumia 710:n ilmaiseksi USAssa
- 3.2. Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n
- 3.2. Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta
- 2.2. Nasa ei löytänyt natseja kuusta
- 2.2. Applelta odotetaan "outoa" tiedotustilaisuutta
- 1.2. Nokian Lumia 800 -puhelimelle povataan menestystä
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- 1.2. Uusi hcg-dieettihuijaus leviää Facebookissa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 1.2. Android on yleisin vessapuhelin
- 3.2. Kim Dotcomin pelätään karkaavan
- 1.2. Painettu lämpömittari todistaa kylmäketjun toiminnan
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 1.2. Nokian Lumia 800 -puhelimelle povataan menestystä
- 3.2. Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n
- 1.2. Nokian Ahtisaarta verrataan Applen pääsuunnittelijaan
- 1.2. Microsoft tarjoaa Nokia Lumia 710:n ilmaiseksi USAssa
- 1.2. Apple etsii television osia
- 2.2. Yle: Ollila uskoo kolmeen käyttöjärjestelmään
- 2.2. Applelta odotetaan "outoa" tiedotustilaisuutta
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- 3.2. Apple leikkasi iPhone 4S:llä yhä suuremman siivun
- 3.2. Nokia Lumia 900:n voi jo varata Yhdysvalloissa
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa 10:00
- Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota 09:20
- Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta 16:47
- Facebook tekee graffitimaalarista multimiljonäärin 15:00
- Elisan tulos parani yllättäen 14:57
- Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä 14:48
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Pirate Bay suojautui FBI:n iskulta 08:40
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Viacom ärähti YouTubelle
04.02.2007 Mediajätti Viacom ja videopalvelu YouTube ovat päättäneet mediasisällön jakelua koskevat neuvottelunsa tuloksettomina. Viacom vaatii nyt Googlen omistamaa palvelua poistamaan sivuiltaan yli 100 000 videonpätkää, joiden tekijänoikeudet ovat Viacomilla.
Kolme vuotta sitten
Uusi verkkopalvelu: 600 yrityksen vastuuhenkilö liiketoimintakiellossa
04.02.2009 Liiketoimintakiellossa tällä hetkellä olevat 900 ihmistä eivät saisi olla lainkaan mukana yritystoiminnassa, mutta ovat silti vastuuhenkilöinä 600 yrityksessä, ilmenee uudesta verkkopalvelusta.
Taloussanomat
- Tässä on paras lahja, jonka voit antaa lapsellesi 06:01
- Asukkaat ja hallitus vaihtuvat – talon henki pysyy 06:08
- Näin nopeasti sähkö-Nissan hyytyy pakkasessa 06:18
- HS: Suomella ei olekaan sopimusta Kreikka-vakuudesta 09:44
- Näin paljon henkivartijan palkkaaminen maksaa 15:45
- Helsingin pörssi nousi korkeimmilleen puoleen vuoteen 19:50
- Jättipankkeja epäillään salaliitosta 16:06
- Kieltoja ja rangaistuksia – näin kokouksia tehostetaan 21:08
- Reuters: Nokia Siemensille etsitään uutta toimitusjohtajaa 16:44
- Sota-ajan Jallu palaa takaisin 15:52
- » Taloussanomat.fi
-
748 e
Fujitsu Lifebook P770 3G (Core i7-660UM, 4 GB, 12,1", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
327 e
Sony Vaio VPCSA2Z9E (Core i7-2620M, 8 GB, 13,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
184 e
HP Elitebook 8440P (Core i5-520M, 2 GB, 14", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
154 e
Fujitsu Celsius H910 (Core i7-2820QM, 8 GB, 17.3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
121 e













