Kultainen kädenpuristus on hyvä starttiraha
21.5.2009 08:02 Talouden laskusuhdanne voi jälleen potkaista Suomessa liikkeelle hyviä yritysideoita, yrityskiihdyttämö Magnifierin bisnesenkelit uskovat. Suomesta voi löytyä vaikka Skypen tapaisia menestystarinoita.
Yritysideoita suomalaisilla riittää. Sen osoittavat vastaperustetun yrityskiihdyttämö Magnifierin ensimetrit.
Kymmenen ict-alan konkaria perusti Magnifierin virallisesti viikko sitten. Tarkoitus on auttaa alkuvaiheen ict-alan yrityksiä kasvamaan ja kansainvälistymään. Tähän mennessä yrityskiihdyttämöön on tullut kymmeniä yhteydenottoja.
Yhteydenotoista näkyy, että moni on kypsytellyt jo jonkin aikaa ajatusta omasta liikeideasta. Talouden taantuma ja yt-kierrokset antavat sitten lopullisen sysäyksen lähteä itsenäiseksi yrittäjäksi.
– Kultainen kädenpuristus tarjoaa hyvän starttirahan, Magnifierin perustaja Mika Tammenkoski näkee.
Ict-alan yrityksen perustamiskynnystä alentaa se, että kyseessä ei ole rahallisesti iso investointi.
– Tarvitaan läppäri ja aivot, Magnifierin perustaja Mikko Rannila pelkistää.
Mallia Piilaakson
rahoittajista
Uusi yrityskiihdyttämö on ottanut mallia Piilaaksosta ja siellä toimivasta aloittelevien yrityksien siemenrahoittajasta Y Combinatorista.
– Tällainen yritys on Pohjoismaissa ensimmäinen laatuaan, Magnifierin perustaja Sampo Raudaskoski kehuu.
Magnifier aikoo valita pari lupaavaa suomalaista start up -yritystä ja auttaa yrittäjiä pääsemään kansainvälisille markkinoille. Bisneksenkelit ovat mukana rahoittajina ja aktiivisina neuvonantajina. He neuvovat yrityksen johtoa ja osallistuvat hallitustyöskentelyyn.
Raudaskoski näkee, että Suomesta saa kyllä hyvin tukea yrittämisen alkuvaiheeseen. Hankaluudet alkavat, kun yritys kasvaa parin sadan työntekijän yritykseksi ja tähtää kansainvälisille markkinoille. Rahoittajia on vaikea löytää miljoonien eurojen laajentumishankkeelle.
– Me olemme oppineet kantapään kautta nämä asiat. Samoja asioita ei tarvitse opetella moneen kertaan uudestaan, Raudaskoski sanoo.
Laajentuminen tyssää
tuotteistamiseen
Magnifierin perustajilla on paljon kokemusta ict-alasta ja yrityksen kansainvälistymisestä.
Sampo Raudaskoski on mobiilipeliyhtiö Mr. Goodlivingin perustaja. Hänen yrityksensä pelit olivat noin 200 miljoonan asiakkaan ostettavissa. Neljä vuotta sitten hän myi yrityksensä Real Networksille.
Mika Tammenkoski on pitkän linjan pelialan ammattilainen. Hän on vaikuttanut Remedy Entertainment pelitalossa, jonka kansainvälinen hitti on Max Payne-peli. Tammenkoski on perustanut Sumea Interactiven. Yhtiö myytiin viisi vuotta siten Digital Chocolatelle.
Mikko Rannila on vaikuttanut kiinteistösijoittamisessa.
Magnifierin taustavoimiin kuuluvat myös muun muassa Apajan peliyhtiön kehittäjä Asmo Halinen sekä Small Planetin rakentajat Eero Eloranta ja Tapio Äijälä.
Magnifierin perustajia kiinnostavat kuluttajille suunnatut palvelut, pelisovellukset, sosiaalinen media sekä erilaiset mobiili- ja nettipalvelut.
– Suomalaisilla on hyvää teknistä osaamista. Kaupallinen tuotteistaminen jää usein vähemmälle, Raudaskoski katsoo.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Opiskelijat selvittävät Turussa yritysten it-huolia
26.05.2009 Turun ammattikorkeakoulu ja sen yhteistyökumppanit alkavat tukea Varsinais-Suomen alueen pieniä ja keskisuuria yrityksiä tietotekniikan hyödyntämisessä.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (8)
haistakaa v*ttu, bisnesenkelit
Katkera?
Minusta yrityskiihdyttämöt ovat erittäin hyvä apu startup-yrityksille. Ei kaikilla "ideanikkareilla" ole valmiita kontakteja asiakkaisiin tai kokemusta kansainvälistymisestä. Pelkkä hyvä idea ei tuo leipää pöytään vaan tarvitaan myös myyntiä ja liikevaihtoa.
Bisnesenkelit ovat hyvillä kontakteilla varustettuja konkareita joiden avulla bisneksen saa rullaamaan nopeammin ja isommalla liikevaihdolla. Ei heidän palveluitaan ole todellakaan pakko hyödyntää. Toki voi pakertaa myös ilman ulkopuolista apua ja toivoa, että liikevaihto on 5 vuoden kuluttua sama mikä bisnesenkeleiden avulla olisi ehkä jo vuoden päästä.
Todennäköisesti sillä entisellä johtajalla on jo aika pitkä tausta eri kokoisten ja näköisten businesten pyörittämisestä. Tosielämässä harvoin palkataan Dilbert-pomoja ihan vaan fiilispohjalta. Eiköhän sieltä tietoakin löydy.
Suomi on hyvä ympäristö tehdä startup niin pitkään kun tajuaa että heti idean lähtiessä lentoon se tulee siirtää ulkomaille. Menestystarinoita ei Suomesta juuri ole tullut kuin niistä yrityksistä jotka ovat ymmärtäneet poistua ajoissa. Suomalainen verotus ja kateuden kulttuuri huolehtivat siitä ettei täällä voi tai kannata onnistua.
Incubator-konsepti on testattu niin monen yrittäjän toimesta, että se kyllä toimii kun rakennuspalikat on oikeat. Meilläkin tuosta yhdeksän porukasta viisi on saanut lisärahoitusta nyt noin 9kk ohjelman päättymisen jälkeen. Kolme sai venture capital -rahoittajilta, kaksi enkelisijoittajilta. Yhteispotti on kuuden miljoonan dollarin luokkaa.
Tietäen mikä keskimääräisen yrityksen mahdollisuus moisten rahojen saamiseen on, voisin väittää että hautomoajasta oli hyötyä. Toki karsinta jo siihen yhdeksäänkin pääsemiseksi oli kova. Noin 5% hakeneista yrityksitä pääsi. Y Combinatorissa taitaa maineikkaampana olla vielä kovempi seula.
Näissä perustettavissa suomalaisissa "Y Combinatoreissa" epäilyttää kuitenkin juuri se, mihin mielestäni kaikki näistä nousseet menestykset perustuvat. Eli onko väellä riittävän kovia suhteita? Epäilen hieman, että ei. Incubatorien jakaman määrän rahaa saa kaikkialta, vaikka henkilökohtaisella pankkilainalla, mutta kontakteja ei. Ne ovat oikeasti ainoa hyvä syy osallistua, kun yleensä hiukan omia osakkeita joutuu luovuttamaan vastikkeeksi.
Paljon voidaan kuitenkin pelastaa sillä, jos tämän suomalaisen puljun kautta päästään aikanaan esim. Conorin tai jonkun vastaavan vetämälle rahoituskierrokselle, jossa tulee mukaan kunnon kontaktit esim. Piilaaksoon. Tämä tapahtuu jos Index Ventures tai vastaava maailmanluokan rahoittaja lähtee osille.
Jostakin Teollisuussijoitukseltakin vastaavan rahan voi saada, mutta kuka uskoo että sieltä saatavista byrokraateista rahoitettavien yritysten hallituksen jäseninä on apua Atlantin ylitykseen?
Vinkki uskalikoille: Hakekaa suoraan maailmalle. Y Combinator, Launchbox jne. kelpuuttavat myös eurooppalaiset tiimit.
Mä laitoin mun autosta ilmoituksen nettiin. Se on nyt yli 1.6 miljardin ihmisen ostettavissa!