Elisa-pomo eroaa Jippii-tuomion takia

Panu Lehti jatkaa Elisan palveluksessa.
28.5.2009 10:48 Elisan johtoryhmän jäsen Jukka Peltola ilmoitti Jippiin hovioikeustuomion jälkeen jättävänsä tehtävät telekonsernin palveluksessa.
Helsingin hovioikeus tuomitsi tänään kaksi telekonserni Elisan johtoryhmän jäsentä ehdollisiin vankeusrangaistuksiin. Johtaja Jukka Peltola sai vuoden ja neljä kuukautta ehdollista vankeutta. Johtaja Panu Lehti sai kahdeksan kuukautta ehdollista vankeutta.
Peltola ilmoitti hovioikeuden tuomion jälkeen jättävänsä Elisan ja sen johtoryhmän. Sen sijaan Panu Lehti jatkaa Elisan palveluksessa, mutta hän jättää Elisan johtoryhmän.
Jippii on nykyiseltä nimeltään Saunalahti ja kuuluu Elisa-konserniin.
Elisa joutuu maksamaan Jippii-tuomion johdosta yhteensä 285 000 euroa korvausta. Tästä 200 000 euroa on yhteisösakkoa ja 85 000 euroa johtuu menettämisseuraamuksesta.
Syyttäjä oli vaatinut korvauksena 800 000 euron yhteisösakkoa ja 215 000 euron menettämisseuraamusta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 14:24 Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds
- 14:17 Yahoo myy takaisin puolet Alibaba-omistuksestaan
- 13:07 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta
- 12:43 Yle Areena pääsi eroon videoiden pätkimisestä
- 11:27 Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 10:11 IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 09:28 USA:n tulli hyväksyi osan HTC:n puhelimista
- 08:47 Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 07:00 Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 18.5. Nokia: Lumia 900 toimii vasaranakin
- 18.5. Homojen vastustajat hyökkäsivät Euroviisujen sivuille
- 18.5. Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon”
- 18.5. Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa
- 18.5. Iran syyttää Googlea "pehmeästä sodasta"
- 18.5. Android-puhelimesta löytyi ”ennennäkemätön” turva-aukko
- 18.5. Blogi: Nokia julkistaa Windows-superpuhelimen loppuvuonna
- 18.5. Saksalaispankki harkitsisi Android-Nokiaa
- 18.5. Facebookin pankkiirit tekivät töitä alehinnalla – saivat 140 miljoonaa euroa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 11:27 Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 18.5. Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon”
- 18.5. Blogi: Nokia julkistaa Windows-superpuhelimen loppuvuonna
- 18.5. Android-puhelimesta löytyi ”ennennäkemätön” turva-aukko
- 18.5. Nokia: Lumia 900 toimii vasaranakin
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 18.5. Saksalaispankki harkitsisi Android-Nokiaa
- 08:47 Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 18.5. Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 18.5. Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon”
- 18.5. Blogi: Nokia julkistaa Windows-superpuhelimen loppuvuonna
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 18.5. Android-puhelimesta löytyi ”ennennäkemätön” turva-aukko
- 18.5. Saksalaispankki harkitsisi Android-Nokiaa
- 18.5. Nokia: Lumia 900 toimii vasaranakin
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 11:27 Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 18.5. Applen palvelinkeskus vihertää
- 10:11 IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Yahoo myy takaisin puolet Alibaba-omistuksestaan 14:17
- IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa 10:11
- USA:n tulli hyväksyi osan HTC:n puhelimista 09:28
- Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa 08:47
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa 06:19
- Steve Jobs haaveili iAutosta 09:18
- Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon” 16:14
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nokian N95 myy hyvin
21.05.2007 Maaliskuun lopussa kauppoihin tulleen Nokian N95:n myynti jatkuu vilkkaana.
Kolme vuotta sitten
Relander ja Widenius osallistuvat isoon sijoittajatapahtumaan
21.05.2009 Suuri osa suomalaisesta sijoittajamaailmasta kokoontuu kesäkuussa Espooseen Invest Tech Finland 2009 –tapahtumaan. Mukana on sellaisia tunnettuja nimiä kuin Kaj-Erik Relander, Risto Siilasmaa, Marko Ahtisaari, Monty Widenius, Artturi Tarjanne, Pekka Salonoja, Vesa Walldèn, Will Cardwell ja Markku Maula.
Taloussanomat
- Kun pomo pyytää lahjomaan 06:01
- Sähkömittari vaihtui – kulutus romahti 80 prosenttia 14:01
- Rogoff: Liittäkää Ranska ja Saksa yhteen 13:40
- "Data on uusi öljy" 13:34
- Pankki: Näin velkakriisi hyödyttää Suomea 12:26
- Bankia tarvitsee yli seitsemän miljardia lisää 13:50
- Nokian maanantai – nousua jopa 5 % 12:31
- "Kotimarkkinoiden yrityksillä hyvä meininki päällä" 11:53
- Tämän vuoksi Facebookin aloitus jäi pannukakuksi 11:21
- Samsung pelkää kiinalaisten ostoinnon laantuvan 11:30
- » Taloussanomat.fi
-
92 e
Lenovo ThinkServer TS130 (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
24 e
Fujitsu W510 (Xeon E3-1245, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
19 e
Fujitsu Esprimo Q1510-Q02 (Core i3-350M, 4 GB, 320 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
12 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
11 e
Lenovo ThinkCentre Edge 71 SFF (Core G840, 2 GB, 320 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-181 e
Lenovo ThinkCentre M58P SSF (Core 2 Duo E8500, 2 GB, 250 GB, Win Vista Business), keskusyksikkö
-
-110 e
Asus CG8350 (Core I5-2320, 8 GB, 1 TB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-79 e
Asus CM6730 (Core i3-2120, 6 GB, 750 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-58 e
Asus CM6730 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-51 e
Acer Aspire X1930 (Pentium G630, 8 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö














Kommentit (8)
erehdys kuin tärähdys, Elisa EI ostanut Jippiitä; Jippii splittasi yli vuosi aiemmin Saunalahdesta ja on EDELLEEN jossain Englantilais tmv omistuksessa.
8 kk vankeutta sisäpiiririkoksesta!!!!!!!!!!!!
suositteko rikollista toimintaa?
haluatteko suojella rikollista?
voi elisa , elisa, tuleeko raisa?
Nimenomaan, erehdys sinulla. Jippiin verkko & rauta eriytettiin yhtiöön nimeltä Saunalahti ja pelipuoli & nettiportaalit säilyi Jippii-nimen alla myytynä muualle. Elisa siis osti käytännössä Jippiin toisen jämäkasan.
Ilmeisesti rikollista toimintaa epäsuorasti suosiva Elisan johto ei katso asian heikentävän uskottavuutta, toisin kuin muut pörssiyhtiöt, jotka ovat päätyneen erilaiseen ratkaisuun jo pelkän syytteen kohdalla.
Elisalle tuli kuluja ainakin 285000 euroa tuosta hommasta niin kun siellä kohta puolin alkaa YT-neuvottelut niin eiköhän taas tuo summa oteta duunarin selkänahasta ja Panu poika se vaan porskuttaa......
Luulisi Elisan johdolla olevan jotain tajua miten tuo Panun jatkaminen vaikuttaa imagoon kun se on nyt viimeisen vuoden aikana ollut noususuunnassa ????