Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Haku alkaa lauantaina klo 7 Suomen aikaa

Lakimiehet huolissaan Facebookin nimi-osoitteista

Kuva: Lehtikuva

12.6.2009 16:26 Yhteisösivusto Facebook antaa jäsentensä varata omien Facebook-sivujensa www-osoitteeseen haluamansa käyttäjänimen. Lakimiesten mukaan nimien varaaminen antaa mahdollisuuden huijauksille, jos yritysten nimet päätyvät väärille henkilöille.

Facebook antaa käyttäjien valita sivujensa osoitteeseen haluamansa käyttäjänimen nykyisen numerosarjan tilalle. Julkinen varaaminen alkaa lauantaina 13. kesäkuuta aamulla kello 7 Suomen aikaa.

Tuotemerkkeihin erikoistuneet lakimiehet varoittavat, että vapaa käyttäjänimien antaa tilaisuuden rikollisille. Tavoitteena voi olla esimerkiksi huijata muita yrityksen nimellä perustetun Facebook-sivun avulla, tai tienata voittoa myymällä nimen käyttöoikeus takaisin oikealle yritykselle.

Facebook on avannut palvelun, jossa yritykset voivat ennakkoon pyytää, ettei yrityksen tai tuotteen nimeä voi varata lauantaina alkavassa julkisessa haussa. Verkkolehti Cnetin mukaan Facebook-yhtiöllä on jo kymmenien tuhansien nimien ennakkoon kiellettyjen nimien lista.

Yhdysvaltalaisen National Law Journal -lehden haastattelemat lakimiehet kehottavat yrityksiä äkkiä hakemaan nimensä estoa Facebookin palvelussa mahdollisimman pian.

Jutun kirjoitti: Perttu Pitkänen

Perttu Pitkänen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (12)

Huono 0
Facebookin kamppis on ns. taajuushuutokauppamallin sovellus, tunnetaan myös it-pörsiskuplamallina. Siinä lasketaan liikkelle jotakin, joka saa liikkelle joko massat tai massit, ja sitten seurataan kuinka kuhina käy ja kassakone kilisee aivottomien hamstratessa yliarvostettua usein aineetonta omaisuutta. Vähän sama kuin laskis liikkeelle uuden toplevel domainin.

Paitsi, että Facialbook ei meinaa rahastaa tästä..?!? WTF, käyttäjäpoolia on niin paljon että euron kappale URLista tuottaisi mukavasti pikkurahaa firman kanssaan, jonka pisnesmalli on enempi kuin hakusessa.

Samaa pikkurahamallia on Sonera menestyksellisesti soveltanut ottaessaan käyttöön puheluiden aloitusmaksut, minimiveloitukset ja minuuttiveloituksen. Jokainen näistä pikkumuutoksista tuottaa miljoonia kun ne kertoo puheluiden määrällä.
Tel-é'tapï
Huono 4
voisinpa tässä samalla vinkata teitä tällaisesta sanoma wsoy:n nimellä rahaa huijaavasta blogista

miksi ette ole ennakkosulkeneet nimeä wordpressin sivuilla!!

http://sanomawsoy.wordpress.com/
NO MINÄ VAAN ANTEEKSI
Huono 3
Facebookin pääomistus kantautuu niin ylös kuin CIA. Siinä se business malli. Täydellinen ihmisten käytöksen seuraus työkalu.
Facebum
Huono 8
Voisiko kirjoittaja joskus lukea oman tekstinsä ennen kuin julkaisee? Kirjoitusvirheitä sallittakoon se yksi per teksti, vaan sitten kun niitä alkaa olemaan joka kappaleessa niin hieman harmittaa lukijaa jo.
Minä
Lakimiesten työ on huolestua turhista asioista ja tehdä kärpäsestä härkänen..
Anonyymi
Huono 2
miksi ette ole ennakkosulkeneet nimeä wordpressin sivuilla!!

Ei voi kun siellä on laadukkaampaa uutisointia.
Huono 7
kommarit taas vinkuu lakimiesten töistä, mee takas kivilouhokselle
arska
Huono 2
Facebookin pääomistus kantautuu niin ylös kuin CIA. Siinä se business malli. Täydellinen ihmisten käytöksen seuraus työkalu.
Kauniisti sanottuna, ketä v -kiinnostaa?

Jotain tinahattuja jotka warettaa kellarissa ja luulee että niiden mitätön elämä kiinnostaa ketään muuta kuin heitä itseään.
Rawrrrrrr
Huono 1
"Yhdysvaltalaisen National Law Journal -lehden haastattelemat lakimiehet kehottavat yrityksiä äkkiä hakemaan nimensä estoa Facebookin palvelussa mahdollisimman pian."

Aikuisten oikeasti. Ei tarvitse. Jos joku esiintyy facebookissa esim. Nokiana tekee vain itsestään pellen. Se hälle suotakoon. Miten ikimaailmassa se voisi jotenkin Nokiaa vahingoittaa. Nokiaa kritisoivan sivuston voi perustaa muutoinkin. Facebookin massaan se jopa hukkuu varmemmin.
Huono 0
Ärsyttää lukea noita kirjoitusvirheitä. Palkatkaa suomea osaava toimittaja.
kand
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

Pelien nettijakelu syynätään tarkasti

26.05.2009 Pelien digitaalinen jakelu netin kautta yleistyy kovaa vauhtia. Asiasta on vain vähän julkista tietoa, sillä jakelualustat ovat suurten pelikustantajien tai jakelijoiden hallussa ja pitävät korttinsa visusti piilossa.

.