Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Toimitusjohtaja vaihtuu

Joost jättää kuluttajat, leikkaa henkilöstöään

Joost vaati aluksi erillisen ohjelman lataamisen tietokoneelle. Myöhemmin palvelu sai Flash-pohjaisen käyttöliittymän nettiselaimia varten.

1.7.2009 14:20 Vertaisverkkoihin perustuva videopalvelu Joost muuttaa strategiansa. Joost hylkää kuluttajapalvelut ja keskittyy tarjoamaan videopalveluita mediayhtiöille.

Talouden taantuma on ajanut vuonna 2007 perustetun videopalvelu Joostin kovaan paikkaan, ja mainosten myynti yhtiön kuluttajille suunnattuun nettivideopalveluun yskii.

Joost ilmoitti tiistaina, että se aikoo keskittyä vastaisuudessa videopalveluiden myymiseen muille mediayhtiöille.

Strategiamuutos tarkoittaa henkilöstöleikkauksia Lontoon, New Yorkin ja Leidenin toimipisteissä. Yhtiön toimitusjohtaja Mike Volpi jättää paikkansa, mutta jatkaa hallituksen puheenjohtajana.

– Näinä vaikeina taloudellisina aikoina on yhä vaikeampi toimia itsenäisenä, mainosrahoitteisena videopalveluna, Volpi kirjoittaa Joostin blogissa.

Joost on vuonna 2007 perustettu, vertaisverkoista voimaa hakenut videopalvelu, jonka perustivat Skypen maailmanmaineeseen ponnahtaneet Niklas Zennström ja Janus Friis.

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (5)

Huono 0
Joost oli huono alusta lähtien määrällisesti ja laadullisesti heikon sisältönsä takia, ainakin Euroopassa.

Näin surkeista lähtökohdista sillä ei olisi ollut mahdollisuuksia hyvässäkään taloustilanteessa.

Harmillisesti elokuva- ja TV-teollisuudelle tämä tarkoittaa sitä, että laiton nettijakelu on edelleen helpoin tapa saada haluamansa nettisisällöt.
insinööri
Huono 1
itsellä kynnykseksi muodostui ohjelmiston toimimattomuus. XP tukahtui Joostin cacheen. Joostissa oli kyllä turhaan kaikenmaailman sokeriohjelmia. Ei niitä jäyhä suomalainen jaksa katsella.
Insinööri 2
Huono 0
Joostin tarjonta on oman kokemuksen mukaan tasolla ihan kiva. Yhden sarjan olen katsonut sieltä kokonaan, mutta muuten sisältö ei suurta innostusta herätä.

Alkuperäinen katselusofta oli liian raskas ollakseen miellyttävä käyttää ja myöhempi selainratkaisu on liian vähän liian myöhään.
Huono 0
Minusta taas clientti oli ihan kevyt käyttää. Tuplaydin P4 jaksoi vääntää ihan ongelmitta. Sen clientin aikoihin oli vielä jotain katsottavaakin palvelussa, sittemmin vain pelkkää kuraa ja surkeita haasttateluita jostain ameeriikan muusikoista joista ei kukaan ole kuullutkaan.

Siitä web-pohjaisesta ratkaisusta en löytänyt kyllä mitään p2p viittaavaa.
Dippaillen
Huono 0
Jos se ei kiinnosta kuluttajia, se ei kiinnosta mediayhtiöitäkään.
Mediayhtiöt elävät kuluttajista
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Meksiko alkaa kerätä sormenjälkiä puhelimenomistajilta

11.02.2009 Meksiko alkaa kerätä matkapuhelimenomistajista rekisteriä, johon tulee myös sormenjäljet. Rekisterillä on tarkoitus estää rikollisuutta.

.