Accenture ostaa Nokialta Symbian-osaajia

Kuva: Hannes Heikura /HS
17.7.2009 15:17 (päivitetty 15:35) Konsultointi- ja teknologiayhtiö Accenture ostaa matkapuhelinvalmistaja Nokialta Symbian-mobiilialustan tukipalveluihin keskittyneen yksikön.
Nokia ja Accenture ilmoittivat tänään päässeensä sopimukseen Symbian Professional Services -yksikköä koskevassa kaupassa. Yhtiöt eivät julkista kauppahintaa.
Sopimuksen myötä 165 Nokian työntekijää siirtyy Accenturen palvelukseen. Työntekijöistä suurin osa sijaitsee Britanniassa. Suomessa sopimus koskee noin 20 työntekijää.
Kaupan kohteena oleva yksikkö on myynyt konsultointi- ja tuotekehityspalveluita Symbian-mobiilialustaa tukeville matkapuhelin- ja siruvalmistajille sekä teleoperaattoreille. Yksikkö tuli Nokialle, kun matkapuhelinvalmistaja osti käyttöjärjestelmää kehittäneen Symbian-yhtiön kesällä 2008.
– Katsoimme jo Symbianin oston yhteydessä Professional Services -yksikön olevan luonteeltaan sellainen, ettei Nokia ole yksikölle ideaalein omistaja, Nokian viestintäpäällikkö Eija-Riitta Huovinen sanoo.
Huovisen mukaan Symbianin ympärillä toimivien yritysten kannalta on luontevinta, että Professional Services -yksikkö toimii Nokiasta riippumattomana toimijana.
Nokia ja Accenture odottavat kaupan toteutuvan heinä–syyskuun loppuun mennessä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna
26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.
Kolme vuotta sitten
Kultaiset kädenpuristukset purivat Siemensillä
26.05.2009 Monialakonserni Siemens onnistui saattamaan yt-neuvottelut päätökseen ilman irtisanomisia. Työntekijät valitsivat eropaketteja.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (31)
Iltalehti, tiistai 7.7.2009:
Sitaatti:
"Symbian on Nokian älypuhelinten alusta nyt ja jatkossa, Tapani Kaskinen Nokian viestinnästä sanoo."
Ja höpö höpö. Meinaatko nyt ihan tosissasi, että nokia vain luopuakseen Symbianin käytöstä osti vasta Symbianin kokonaan itselleen, perusti Symbian foundtionin Symbiania kehittämään, avaa Symbianin opensourcesksi, osti Trolltechin itselleen ja on nyt porttaamassa kovaa vauhtia QT:tä Symbianille jne jne?
Pitää olla kyllä todella pahasti hakoteillä todellisuudesta, jos ihan oikeasti kuvittelee että Nokia olisi Symbianista luopumassa. Nokia on panostanut, ja panostaa edelleen, Symbianiin niin paljon, että Symbianin käyttämisestä ei varmasti luovuta.
Meinaat että Nokia pysähtyy symbianiin, eikä maailma liiku eteenpäin enään?
Accenture ei ainakaan tähän tähän päivään mennessä ole tehnyt "hire for fire" diilejä.