Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Markkina supistumassa pitkästä aikaa

Samsung ja LG kirivät kännykkämarkkinoilla

Kuva: Matti Remes

27.7.2009 12:16 Suuret eteläkorealaiset elektroniikkavalmistajat Samsung ja LG paransivat asemiaan matkapuhelinten markkinoilla huhti–kesäkuussa.

Maailman matkapuhelinmarkkinat ovat tänä kesänä harvinaisessa tilanteessa. Ensimmäistä kertaa vuosiin matkapuhelinten myyntimäärien uskotaan jäävän edellistä vuotta vaatimattomammiksi.

Nyt kun kaikki suurimmat matkapuhelinvalmistajat ovat raportoineet tuloksensa kevät–kesältä, eteläkorealaiset Samsung ja LG näyttävät neljänneksen voittajilta.

Molemmat yhtiöt toimittivat markkinoille enemmän kännyköitä huhti–kesäkuussa kuin vuotta aikaisemmin. Samsungin myynti kasvoi 14 prosenttia ja LG:n kahdeksan.

Kaiken kukkuraksi korealaisten elektroniikkajättien matkapuhelinyksiköt onnistuivat säilyttämään kannattavuutensa kohtuullisella tasolla, vaikka puhelinten keskihinnat ovat laskeneet vuotta aikaisemmasta.

Matkapuhelinmarkkinoiden ykköselle Nokialle alkuvuosi on ollut sen sijaan vaikeampi. Yhtiön myynti laski reippaasti sekä ensimmäisellä että toisella neljänneksellä.


Sony Ericsson sukelsi, Samsung nousi
Liikevaihto ja liikevoitto
  Nokia* (Devices & Services) Samsung** (Telecommunication) LG** (Handset) Sony Ericsson*
Liikevaihto (4–6/09) 6586 (-28%) 10040 (+27%) 4877 (+30%) 1684 (-40%)
Liikevaihto (4–6/08) 9090 7880 3754 2820
Liikevoitto (4–6/09) 763 (-51%) 1000 (+12%) 538 (-1%) -274
Liikevoitto (4–6/08) 1565 890 541 -2
* miljoonaa euroa        
** miljardia wonia        

Älypuhelimissa
imua

Kuluttajien kännykkäintoa himmentävästä taantumasta huolimatta edistyksellisten ja parempikatteisten älypuhelinten markkinoiden povataan jatkavan kasvuaan.

Vaikka Nokia on keväällä onnistunut jarruttamaan kappalemääräisen markkinaosuutensa laskua strategisesti tärkeissä älypuhelimissa, kilpailijat hengittävät yhä yhtiön niskaan.

Erityisesti Nokian kuluttajahenkinen N-älypuhelinsarja on vaikeuksissa myynnin tippuessa puoleen aiemmasta. Huhti–kesäkuussa yhdysvaltaisen Applen 5,2 miljoonan iPhone-puhelinten myynti ohitti Nokian N-sarjan 4,6 miljoonan puhelimen myynnin.

Loppuiko
varastojen tyhjennys?

Alkuvuonna matkapuhelinvalmistajien kiusana oli vielä heikko joulumyynti. Sen takia jälleenmyyjien varastot olivat täynnä myymättä jääneitä puhelimia. Nyt pahimman varastojen tyhjennyksen arvioidaan olevan jo ohi.

Varastotilanteen kehittymiseen ei kuitenkaan saada vastausta matkapuhelinvalmistajien tuloksista, sillä ne kertovat jälleenmyyjille ja operaattoreille toimitettujen puhelinten määristä, eivätkä kuluttajien ostamista puhelimista.

Kuluttajien ostamista matkapuhelimista saadaan lisää tietoa, kun markkinatutkimusyhtiöiden selvitykset kevään kännykkäkaupasta valmistuvat.   


Korealaiset kasvoivat
Matkapuhelinten myynti, 4–6/2009, miljoonia yksiköitä
  Nokia Samsung LG* Sony Ericsson Apple*
Kännyköiden myynti (4–6/09) 103,2 (-15%) 52,3 (+14%) 29,8 (+8%) 13,8 (-43%) 5,208 (+626%)
Kännyköiden myynti (4–6/08) 122 45,7 27,7 24,4 0,717
 Kännyköiden keskihinta (4–6/09) (euroa) 62 (-16%) 87 (-13%)   122 (+5%)  
Kännyköiden keskihinta (4–6/08) (euroa) 74 100   116  
* valmistaja ei raportoi keskimääräisiä myyntihintoja          

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (18)

Huono 0
Nokia ottaa nyt pataan joka suunnalta. Sitä lyödään kuin vierasta sikaa joka segmentissä ja kaikista ilmansuunnista, mutta mielenkiintoinen kysymys on se kuka kantaa vastuun? Onko vastuunkantajina rivityöntekijämassat vai ylempi johto?
Kysymys on - kuka kantaa vastuun?
Huono 3
Työntekijät, koska siellä on käynnissä jatkuvat YT-neuvottelut. En ole kuullut, että ylempi johto olisi edes suostunut tiputtamaan omia palkkojaan
Ex-Nokialainen
Huono 2
Yllättävän vahva peluri toi samsungi..

Tosin LG KU990 rokkaa...
LG
Apple teki iPhonella melkein yhtä paljon, kuin SonyEricsson kaikilla puhelimillaan.
Kolmen kuukauden päästä tuo lista on taas ihan eri näköinen.
mielenkiintoista
Huono 5
Miksi nuo Samsung ja LG on ilmoitettu woneissa?
Eikö toimittaja löytänyt vaikka Forexin sivua laskemaan mitä nuo on Euroissa?
Won won
Huono 2
10 040 miljardia Wonia on 6,071 miljardia Euroa.
4877 miljardia Wonia on 2,949 miljardia Euroa.
Wong
Apple myi iPhonea 1,69 miljardilla dollarilla ja se teki 1,218 miljardia euroa.
Ding dong
Huono 6
10 040 miljardia Wonia on 6,071 miljardia Euroa.
4877 miljardia Wonia on 2,949 miljardia Euroa.
Miksi nuo Samsung ja LG on ilmoitettu woneissa?
Eikö toimittaja löytänyt vaikka Forexin sivua laskemaan mitä nuo on Euroissa?

Sanooko kurssivaihtelu sinulle mitään? Vaikuttaisikohan sellainen esimerkiksi myynnin prosenttimuutoksiin? Miten olisi?
Gi
Huono 3
10 040 miljardia Wonia on 6,071 miljardia Euroa.
4877 miljardia Wonia on 2,949 miljardia Euroa.Miksi nuo Samsung ja LG on ilmoitettu woneissa?
Eikö toimittaja löytänyt vaikka Forexin sivua laskemaan mitä nuo on Euroissa?

Sanooko kurssivaihtelu sinulle mitään? Vaikuttaisikohan sellainen esimerkiksi myynnin prosenttimuutoksiin? Miten olisi?

Erityisesti tuo dollarin kurssi heittelee tuollaiset +626%.
dingelidong
Huono 2
10 040 miljardia Wonia on 6,071 miljardia Euroa.
4877 miljardia Wonia on 2,949 miljardia Euroa.Miksi nuo Samsung ja LG on ilmoitettu woneissa?
Eikö toimittaja löytänyt vaikka Forexin sivua laskemaan mitä nuo on Euroissa?

Sanooko kurssivaihtelu sinulle mitään? Vaikuttaisikohan sellainen esimerkiksi myynnin prosenttimuutoksiin? Miten olisi?

Erityisesti tuo dollarin kurssi heittelee tuollaiset +626%.

Jep ja Ruotsin kruunu on mennyt alas ainakin tuon -40%.
BingBong
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Enum jäi lähtökuoppiin

24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.


Kolme vuotta sitten

Kiinalainen passitettiin vankilaan virtuaalivarkaudesta

26.05.2009 Kiinalainen Wang Xiaoquan joutuu kolmeksi vuodeksi vankilaan varastettuaan online-pelaajalta virtuaalista omaisuutta ja rahaa.

.