Nyt se on virallista: Microsoft ja Yahoo kimppaan
29.7.2009 15:12 (päivitetty 15:55) Ohjelmistojätti Microsoft ja nettiyhtiö Yahoo ovat ilmoittaneet pitkään huhutusta yhteistyöstä nettihauissa. Yhtiöt toivovat voivansa haastaa hakukonejätti Googlen.
Microsoft ja Yahoo ilmoittivat yhteistyöstä keskiviikkona iltapäivällä Suomen aikaa.
Kymmenvuotisen sopimuksen myötä Yahoo alkaa käyttää verkkosivuillaan Microsoftin Bing-hakukonetta. Yahoosta puolestaan tulee Microsoftin nettipalvelun mainosmyyntitiimi.
Sopimuksessa Yahoo saa 88 prosenttia liikevaihdosta, joka kertyy sen omilla sivuilla hakujen yhteydessä näytettävistä mainoksista. Yahoo saa myös myydä mainoksia tiettyihin Microsoftin verkkopalveluihin.
Yahoo arvioi sopimuksen tuovan vuotuiset 500 miljoonan dollarin tulot ja 200 miljoonan dollarin säästöt.
Etenkin Yahoo on ollut vaikeuksissa viime vuosina ja yhtiöiden liitosta on huhuttu pitkään. Maailmanlaajuisia hakukonemarkkinoita hallitsee Google.
Viime keväänä Yahoo hylkäsi Microsoftin tekemät ostotarjoukset yhtiöstä ja yritti jatkaa itsenäisenä toimijana.
Microsoftin ja Yahoon välisen sopimuksen on arvioitu muodostuneen mahdolliseksi sen jälkeen, kun Yahoon toinen perustaja Jerry Yang jätti yhtiön pääjohtajan paikan marraskuussa.
Lisää potkua
Bingiin
Microsoftin pääjohtajan Steve Ballmerin mukaan sopimus antaa lisää potkua yhtiön Bing-hakukoneelle.
Keväällä lanseerattu Bing korvasi Microsoftin Live Search -palvelun.
– Yahoon kanssa tehdyn sopimuksen myötä teemme innovaatioita hakukoneissa, luomme parempaa arvoa mainostajille ja tarjoamme kuluttajille todellisen vaihtoehdon markkinoilla, jota hallitsee yksi yhtiö, Ballmer sanoi.
– Tämä sopimus luo kosolti lisäarvoa Yahoolle, käyttäjillemme ja koko teollisuudelle, Yahoon pääjohtaja Carol Bartz sanoi.
Tutkimusyhtiö ComScoren mukaan Google hallitsee Yhdysvaltojen hakukonemarkkinoita noin 65 prosentin markkinaosuudella. Yahoon ja Microsoftin yhteenlaskettu osuus on noin 28 prosenttia.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 7.2. Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Amazon aikoo perustaa oikean kaupan
- 7.2. Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia
- 7.2. Oracle haluaa lisää vakoilukorvausta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 7.2. Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Pc-kauppa kävi vaisusti
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen
- 7.2. Facebook laskee tykkääjät aktiivikäyttäjiksi
- 7.2. Google taklaa mahdottomia ongelmia
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Järjestelmävika sotki DNA:n lukuja
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Facebookin kännykkämainokset tulevat maaliskuussa
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 6.2. Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 7.2. Pc-kauppa kävi vaisusti
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Amazon aikoo perustaa oikean kaupan 14:14
- Oracle haluaa lisää vakoilukorvausta 14:05
- Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan 12:50
- Pc-kauppa kävi vaisusti 11:28
- Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä 09:59
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Facebook laskee tykkääjät aktiivikäyttäjiksi 07:00
- Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla 14:59
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kysy tietoturvasta, Mikko Hyppönen vastaa
08.02.2007 Mikä askarruttaa tietoturvassa? Mikä on kotikäyttäjän pahin tietoturvauhka tällä hetkellä, onko ostosten maksaminen verkossa edelleen turvallista, mistä tunnistaa kännykkäviruksen, mitä sähköposteja ei missään tapauksessa kannata avata?
Kolme vuotta sitten
Tältä näyttää Amazonin uusi e-kirja
08.02.2009 Verkkokirjakauppa Amazon.comin arvellaan julkaisevan maanantaina suositun Kindle-e-kirjan kakkosversion. Uutuuden kuvat ja hintatiedot vuotivat kuitenkin nettiin jo perjantaina.
Taloussanomat
- OECD: Suomessa jopa 300 turhaa kuntaa 16:42
- "Tsunami asuntomarkkinoilla" 12:41
- Komissio teki yllätysiskun Pohjolan sähköpörssiyhtiöön 20:28
- Esitys vuoti Iltalehdelle: Kuusi joukko-osastoa lakkautettava 21:07
- Kreikan neuvottelut venyvät loppumetreillä 21:16
- Kreikan euroero – "Grexitin" todennäköisyys 50 prosenttia 16:34
- Sadalla eurolla omakotitalo ja 1 500 eurolla oma asunto 17:01
- Lentopomo: Päästökaupasta voi seurata kostotoimia 20:02
- Juncker: Euroryhmä ei kokoonnu ennen torstaita 19:43
- Tapiola ja Lähivakuutus sopivat yhdistymisestä 14:56
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (59)
Toivottavasti jatkossa saadaan vaihtoehto googlelle - monopolit ovat aina pahasta, oli kyseessä sitten Microsoft tai kuukkeli.
Google edustaa avointa "monopolia" - monopolia josta hyötyvät kaikki.
Microsoft edustaa suljettua monopolia - monopolia josta hyötyvät vain Microsoft ja muutama Microsoftin partner-yritys.
Bing ei varmasti tarjoa vastaavia apeja eikä mikrosoft tunne sääliä.
Kukaan itseään kunnioittava hakukoneguru ei jää mikkisoftan komennettavaksi. Googlen työhönotossa on jonoa jo nyt.
Onneksi Google on pyöräilymatkan päässä.
Hotmail on 500Gt nykyään, silti pidän gmailista vielä kiinni, kun ei mitään moitittavaa ole omalla käytöllä.
Sinänsä, kun käyttää eri koneita ja niissä eri selaimia, hakuja ei eroja paljoa ole. G-palvelut tietysti toimii sutjakasti Chromella ja MS IE8lla
Yahoossa OLI teknistä osaamista.