Scanfilin tulos kesti liikevaihdon laskun
4.8.2009 17:00 Elektroniikan sopimusvalmistaja Scanfilin huhti–kesäkuun voitto ennen veroja oli 8,5 miljoonaa kun se vuoden 2008 vastaavalla jaksolla oli 7,8 miljoonaa euroa.
Scanfilin liikevaihto sen sijaan kutistui reippaasti, 58,7 miljoonasta 49,9 miljoonaan euroon.
Scanfil Oyj:n toimitusjohtaja Harri Takanen kommentoi puolivuotiskatsauksessa yhtiön menestystä sanomalla, että vaikeasta markkinatilanteesta huolimatta yhtiö on kyennyt säilyttämään kannattavuuden hyvin tyydyttävällä tasolla myynnin jopa hieman kasvaessa vuoden ensimmäiseen neljännekseen
verrattuna.
– Myynti teollisuuselektroniikka-asiakkaille kasvoi uusien asiakkuuksien ja tuotteiden ansiosta, Takanen sanoi.
– Nykyisen taloudellisen tilanteen voi myös nähdä haasteena sekä mahdollisuutena varautua tulevaan. Vakavaraisena yhtiönä Scanfil voi jatkaa toiminnan ja tuotannon kehittämistä suunnitelmien mukaan tavoitteenaan entistä kustannustehokkaampi toiminta ja parempi kilpailukyky taloudellisen tilanteen jälleen parantuessa, Takanen ennakoi.
Katsauskauden aikana Scanfil EMS Oy:n yhtiökokous on päättänyt pääoman palautuksesta emoyhtiö Scanfil Oyj:lle sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoa alentamalla siten, että yhtiön omavaraisuusasteeksi muodostuu noin 40 prosenttia. Pääomanpalautus on enintään 50 milj. euroa ja siitä 15 milj. euroa on maksettu 30.6.2009 mennessä. Pääomanpalautus on konsernin sisäinen transaktio.
Osavuosikatsauksen mukaan Scanfilin myynti teollisuuselektroniikka-asiakkaille kehittyi
positiivisesti katsauskauden aikana. Heikentyneestä markkinatilanteesta johtuen tietoliikenneasiakkaiden kysyntä puolestaan laski selvästi viime vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna.
– Markkinatilanteen kehitystä Scanfil EMS:n toimintaympäristössä on erittäin vaikea ennustaa eikä ole mahdollista antaa arviota tietoliikenne- ja teollisuuselektroniikkamarkkinoiden kehityksestä kuluvana vuonna. Vuoden 2008 liikevaihto- ja liikevoittotason saavuttaminen kuluvana vuonna o vallitsevassa markkinatilanteessa haasteellista, yhtiön osavuosikatsauksessa sanotaan.
Kommentoi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. "Venäjän Facebook" eksyi kiellettyjen joukkoon
- 24.5. Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 24.5. OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä
- 24.5. Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 24.5. HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- 24.5. Accenture osti digimuotoilija Fjordin
- 24.5. Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan
- 24.5. Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa
- 24.5. Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan 16:19
- Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin 12:34
- Accenture osti digimuotoilija Fjordin 10:18
- Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan 10:04
- Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa 09:47
- Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta 09:45
- Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen! 09:17
- Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta 10:40
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Optinen taideteos avaa ikkunan New Yorkin ja Lontoon välille
25.05.2008 Uusi taideteos on pystytetty niin Lontooseen kuin myös New Yorkiin. Telectroscope avaa tosiaikaisen ikkunan Atlantin yli, minkä avulla huvittuneet ohikulkijat voivat antaa kuvalliset tervehdyksensä meren taa.
Kolme vuotta sitten
Näin paljon Google tienaa klikkauksista
25.05.2010 Hakukoneyhtiö Google paljastaa vihdoinkin, miten suuren osuuden yhtiö pitää itsellään verkossa kerätyistä mainostuloista.
Taloussanomat
- Oman pellon ruokaa – mutta millä hinnalla? 06:01
- Tilastot paljastavat Venäjän Kypros-kytkyn laajuuden 06:08
- Latinalainen haaste – hahhahhaa! 07:02
- Googlen uusi tavoite on sama kuin Nokialla 11:09
- Pintasievä Korean-coupé 06:14
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- HS: Olutmyynti ja alkoholihaitat rajussa laskussa 09:37
- "Rahoitusalan intressit eivät saa estää pankkiuudistuksia" 19:10
- 240 miljoonan sijoitus eikä Windows-laitteista löydy Instagramia 17:18
- STX Ylelle: TUI:n risteilijät valmistuvat ajoissa 10:01
- » Taloussanomat.fi













