Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Pörssi ja sijoittajat menettäneet uskonsa

Pirate Bayn osto näyttää yhä epätodennäköisemmältä

31.8.2009 14:20 GGF:n toimitusjohtajan Hans Pandeyan mukaan Pirate Bay -kauppa toteutuu tällä viikolla, kunhan pörssikauppa yhtiön osakkeilla taas sallitaan. Aktietorget puolestaan harkitsee GGF:n poistamista pörssistä kokonaan. Sijoittajat ovat jättämässä yhtiötä.

Alun perin GGF:n piti saattaa Pirate Bayn osto loppuun viime viikon torstaina, 27. elokuuta. Vielä maanantaina yhtiön toimitusjohtaja Hans Pandeya vakuutti, ettei kauppaa voi mikään estää.

Tätä ennen Aktietorget-osakepörssi lopetti kaupankäynnin GGF:n osakkeilla 21. elokuuta, kun sen johto alkoi epäillä, ettei it-yhtiöllä ole lupaamaansa kuutta miljoonaa euroa Pirate Bayn ostoon.

Pandeyan mukaan kauppa tehdään tällä viikolla, heti kun pörssikauppa yhtiön osakkeilla taas sallitaan. Aktietorget-pörssi sen sijaan on kutsunut koolle komitean pohtimaan, voiko yhtiötä enää edes pitää pörssin listalla. Aktietorget julkaisi torstaina tiedotteen, jonka mukaan pörssin johto ei usko, että GGF pystyy antamaan asioistaan oikeaa, oleellista ja riittävää tietoa.

Pandeyan puheista huolimatta kaupan rahoittaminen vaikuttaa vähintäänkin haasteelliselta. GGF:n johtohahmo ja tärkeä rahoittaja Magnus Bergman ilmoitti eroavansa yrityksestä samana päivänä, kun osakekauppa keskeytettiin. Tätä ennen yrityksen olivat jo jättäneet hallituksen jäsen Johan Sellström ja neuvonantaja Wayne Rosso.

Lisäksi Pandeyalla itsellään on jättimäiset verovelat, jotka ovat menneet jo ulosottoon.


Viime viikolla GGF tiedotti, että sanomalehti Svenska Dagbladetin juttu oli saanut sijoittajat paniikkiin. Svenska Dagbladetin mukaan poliisi tutki yhtiötä, GGF:n mukaan tutkimus oli rutiinitoimenpide, joka johtui kaupan lopettamisesta Aktietorgetissa.

Svenska Dagbladet on syyttänyt GGF:n hakevan vain kurssinousua tiedotteillaan jättikaupoista.

GGF ilmoitti kesäkuun lopussa ostavansa Pirate Bay -tiedostonjakosivuston noin kuudella miljoonalla eurolla. Yhtiön toimitusjohtajan Hans Pandeyan mukaan rahoituksen takaa ryhmä sijoittajia.

Heinäkuun lopulla GGF taas kertoi saaneensa ostotarjouksen John Fanningilta, tiedostonjakopalvelu Napsterin perustajalta.

Jutun kirjoitti: Perttu Pitkänen

Perttu Pitkänen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (6)

Huono 0
Piraatit ovat rikollisia, hyvä että mikään ei mene niinkuin he haluavat.
Disinformaatioagentti
GGF ja Pandeya näytti jo alusta asti joltain "verholta" jonka varjoon sitten valtausta oikeasti suunnittelevat ajatteli piiloutua. Valitettavasti vaan suunnitelma näyttää menneen hiukan pieleen.
Nimimerkki
Huono 3
Piraatit ovat rikollisia, hyvä että mikään ei mene niinkuin he haluavat.

Et kai tarkoittanut piraattipuoluettamme ;)
Vettä trollin myllyyn
Huono 4
Piratebay on suojeluksessamme. Vehkeilijät jotka pyrkivät sulkemaan vapauden airueen tulevat epäonnistumaan.
T800
Huono 0
no kuinkas siinä näin kävi
on joo
Huono 1
Piraatti = rikollinen.

Tukka pois ja linnaan.
Teoston mies
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Elcoteqin tappio keveni loppuvuonna

11.02.2009 Elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteqin tappio keveni viimeisellä vuosineljänneksellä vuotta aiempaan verrattuna.

.