Kustantajat vetäisivät töpselit irti Googlen skannereista

Kuva: Kimmo Mäntylä / Lehtikuva
7.9.2009 16:17 Google tekee myönnytyksiä kirjojen digitointihankkeessaan. Myönnytyksillä Google yrittää hillitä eurooppalaisten kustantajien kritiikkiä. Euroopan unionin komissio tutkii parhaillaan kirjahanketta.
Google sopi viime vuonna Yhdysvalloissa sopimuksen kirjailijoiden ja julkaisijoiden kanssa saadakseen oikeuden digitoida miljoonittain teoksia omaan Book Search -hakupalveluunsa.
Google maksaa yhdysvaltalaisille tekijänoikeusjärjestöille 125 miljoonan dollarin korvauksen kirjojen digitoimisesta.
Sopu Yhdysvalloissa ei ole kuitenkaan rauhoittanut eurooppalaisia kustantajia, jotka ovat kritisoineet hakukonejätin hanketta.
Talouslehti Financial Timesin mukaan Google onkin tehnyt päätöksen ottaa kaksi Yhdysvaltain ulkopuolista edustajaa korvauksesta päättävän organisaation, Books Rights Registryn, hallitukseen. BRR:n hallituksessa on kahdeksan jäsentä.
Lehden mukaan Google lähetti viikonloppuna kirjeen 16 eurooppalaiselle kustantajien edustajalle. Kirjeessä yhtiö lupaa konsultoida kustantajia ennen eurooppalaisten teosten digitoimista.
Eurooppalaiset kustantajat ovat valittaneet, ettei niillä ole ollut riittävästi valtaa Googlen Yhdysvalloissa neuvottelemaan korvaussopimukseen.
Googlen päätös eurooppalaisten kustantajien huomioimisesta lieneekin suunnattu lievittämään näitä pelkoja. Päätös ei kuitenkaan tyydyttäne niitä eurooppalaisia kustantajia, jotka ovat katsoneet Googlen rikkovan tekijänoikeuslainsäädäntöä kirjojen digitoimisella.
Komissio kuulee
osapuolia tänään
Euroopan unionin komissio käynnisti aiemmin tänä vuonna tutkimukset hankkeesta Saksan vaatimuksesta. Komissio on pitänyt tänään maanantaina kuulemistilaisuuden kirjahankkeesta.
Komission odotetaan päättävän tutkimusten ja kuulemistilaisuuksien jälkeen, miten se reagoi digitointihankkeeseen.
Uutistoimisto Reutersin mukaan hankkeesta vastaava Googlen johtaja Dan Clancy puolusti projektia vetoamalla informaatiotarjonnan demokratisoimiseen.
– Pääsy verkossa sijaitsevaan informaatioon on demokratisoitumassa, Clancy sanoi.
– On tärkeää, ettei kirjoja, joiden painokset ovat lopussa, unohdeta. Googlen tavoitteena oli auttaa ihmisiä löytämään nämä kirjat.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa
26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.
Kolme vuotta sitten
"Digitaalinen intimiteettisuoja otettava vakavasti"
26.05.2009 Saksan Grundgesetzin, perustuslain 60-vuotispäivän juhlien yhteydessä Chaos Computer Club (CCC) vaati viranomaisilta tositoimia digitaalisen yksityisyydensuojan takaamiseksi.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (14)
- On tärkeää, ettei kirjoja, joiden painokset ovat lopussa, unohdeta. Googlen tavoitteena oli auttaa ihmisiä löytämään nämä kirjat. "
Mites jos toi loppu muutettaisiinkiin niin että
"- On tärkeää, ettei musiikkia, joiden levyt/kasetit/yms ovat lopussa, unohdeta. Googlen tavoitteena oli auttaa ihmisiä löytämään nämä muusikkiteokset. "
Eikös se google voisi kopioida myös musiikkia ja siten demokratisoida tätäkin businesta?
Google voisi tehdä saman kuin juutuupissa eli poistaa biisin valikoimasta jos kun todistettavasti biisin oikeudet omaava taho sitä vaatii.
Google vastaan TO-mafia olisi muutenkin tasaväkinen tappelu kun kummankaan busineksessä ei juuri ole logiikkaa ...
Kookle on sitten kiltti ja humaani firma.
En nyt ulkoa muista, kuinka uusin tekijänoikeuslaki asiaan ottaa kantaa, mutta eiköhän se tekijänoikeus ole (ainakin täällä) edelleen luovuttamaton oikeus? Kaupalliset oikeudet ja oikeus kopioimiseen ovat eri juttu.
No, tässä täytyy muistaa myös se, että tiedon määrän kasvun hidastuminen on varmaa, jos tekijät eivät saa työstään korvausta. Teetkö itse työtäsi ilmaiseksi?
Sama pätee mm. musiikkiin. On totta, että musiikkia tehtäisiin edelleen, mutta eipä sitä kukaan voisi ammattimaisesti tehdä, koska olisi ikuisesti tuomittu jakamaan teoksensa muille ilmaiseksi - siis jos yleensä jakelee teoksiaan.
Tätä eivät ihmiset tunnu tajuavan, vaikka pidän - itsekin tekijänoikeuden haltijana - TO-osapuolen edesottamuksia täysin ylimitoitettuina.
Miten he pystyivät vetäisemään topselit irti?
No, tässä täytyy muistaa myös se, että tiedon määrän kasvun hidastuminen on varmaa, jos tekijät eivät saa työstään korvausta. Teetkö itse työtäsi ilmaiseksi?
Samaa mietin itsekin. Googlella taitaa olla toimitilojensa turvatoimissa ja -käytännöissä parantamisen varaa, jos nämä mystiset "kustantajat" pääsevät pistorasiatasolle ronkkimaan.
Ei ole luovuttamaton oikeus.
Tekijänoikeutta ei myöskään synny ohjelmistojen osalta jos ohjelmointi kuuluu työhösi. Sen sijaan jos kesätyöntekijänä "näpyttelet" tietokoneelle toisen kertomana ohjelmakoodin, niin näpyttelijälle syntyy tekijänoikeus mikäli työtehtäviisi ei kuulu ohjelmointia. Tämä vain esimerkkinä, miten ihmeellinen (lue: outo) on tekijänoikeuskäsite.