Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Työntekijät ja sijoittajat järkyttyneitä

Yahoon johto myy osakkeitaan

Yahoon Carol Bartz ja Microsoftin Steve Ballmer iloisina Yahoon myytyä hakukonebisneksensä Microsoftille viime heinäkuussa.
Kuva: Yahoo

8.9.2009 10:10 Sijoittajat ja työntekijät epäilevät Yahoon johtajan Carol Bartzin uskollisuutta internetyhtiölle. Yhdeksän kuukauden virkakautensa aikana Bartz on myynyt yli kahden miljoonan dollarin arvosta Yahoon osakkeita. Myös muu Yahoon johto on keventänyt omistustaan.

Carol Bartz sai optiot viiteen miljoonaan Yahoon osakkeeseen aloittaessaan internetyhtiön johtajana vuoden alussa.

Bartz myi ensimmäisen kerran Yahoo-osakkeitaan jo maaliskuussa yli 830 000 dollarilla. Kesäkuussa hän myi 1,4 miljoonan dollarin osakepotin.

Julkisuudessa Bartz on virkakautensa aikana vakuuttanut uskoaan Yahooseen, sekä syyttänyt yhtiön työntekijöitä tuhlaamisesta.

Yhtiön työntekijöiden motivaatiota laskevat myös tiedot, että muutamat muutkin Yahoon johtajat ovat myyneet vaikeuksissa olevan yhtiön osakkeita.

Esimerkiksi Yahoon neuvonantaja Mike Callahan on myynyt 1,35 miljoonan dollarin arvosta Yahoon osakkeitaan viidessä eri erässä.

Yhtiön suuret osakkeenomistajat ovat järkyttyneitä.

– Bartzin rahastama kaksi miljoonaa on liian paljon, liian pian, sanoi muun muassa Ironfire Capital -sijoitusyhtiön Eric Jackson The Guardianille.

Yahoo on puolustanut Bartzin osakekauppoja. Yhtiön mukaan osakkeiden myynti oli tarpeen verotuksellisista syistä.

Jutun kirjoitti: Perttu Pitkänen

Perttu Pitkänen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (1)

Huono 0
Ehkä voisi tutkia kenelle ne osakkeet on myyty?
werty
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

"Digitaalinen intimiteettisuoja otettava vakavasti"

26.05.2009 Saksan Grundgesetzin, perustuslain 60-vuotispäivän juhlien yhteydessä Chaos Computer Club (CCC) vaati viranomaisilta tositoimia digitaalisen yksityisyydensuojan takaamiseksi.

.