Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Asiantuntijat enteilevät tutkimuksia

EU tarkastelee Microsoftin ja Yahoon diiliä

Yahoo ja Microsoft sopivat yhteistyöstä heinäkuun lopussa.
Kuva: Yahoo

16.9.2009 14:45 Euroopan unioni käy keskusteluja ohjelmistoyhtiö Microsoftin sekä nettiyhtiö Yahoon kanssa näiden tekemästä hakukonesopimuksesta. Näin kertovat keskusteluista perillä olevat lähteet uutistoimisto Reutersille.

– Euroopan unionin komission, Microsoftin ja Yahoon välillä käydään epämuodollisia keskusteluja yhtiöiden välisestä yhteistyösopimuksesta hakukoneiden saralla, lähde kertoi Reutersille.

Microsoft ja Yahoo tekivät heinäkuussa 10-vuotisen sopimuksen, jossa Yahoo vaihtaa hakukoneensa Microsoftin Bing-hakukoneeseen ja ryhtyy huolehtimaan hakumainosmyynnistä.

Näin Microsoft ja Yahoo pyrkivät haastamaan hakukonemarkkinoita hallitsevan Googlen valta-aseman.

Viime viikolla Yhdysvaltain kilpailuviranomaiset kertoivat tarvitsevansa lisätietoja kaupasta, mitä pidettiin merkkinä kuukausien mittaisista tutkimuksista. Molemmat yhtiöt ovat kertoneet, etteivät ne odota kilpailuviranomaisten tutkimusten valmistuvan ennen alkuvuotta 2010.

Kilpailulainsäädännön asiantuntijat uskovat yleisesti viranomaisten tutkivan Microsoftin ja Yahoon välisen liiton tarkkaan, mutta hyväksyvän sen lopulta. 

Microsoft on ilmaissut olevansa luottavainen, että se saa viranomaiset näkemään vahvemman kilpailijan Googlelle olevan markkinoille hyväksi.

Jutun kirjoitti: Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (1)

Huono 0
Entäs se vahvempi kilpailia MS:lle...
tjaah
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

"Digitaalinen intimiteettisuoja otettava vakavasti"

26.05.2009 Saksan Grundgesetzin, perustuslain 60-vuotispäivän juhlien yhteydessä Chaos Computer Club (CCC) vaati viranomaisilta tositoimia digitaalisen yksityisyydensuojan takaamiseksi.

.