Google tunki Chromen Explorerin sisään

Kuva: Lehtikuva
23.9.2009 16:13 Hakukoneyhtiö Google kalastelee käyttäjiä erikoisella kikalla: yhtiön julkaisema selainlisäosa tekee Internet Explorerista käytännössä Chromen.
Googlen tiistaina julkaisema Chrome Frame -selainlisäosa on tarkoitettu Googlen kilpailijan, ohjelmistoyhtiö Microsoftin Internet Explorerin 6, 7 ja 8 -versioille.
Lisäosa toimii siten, että se luo IE:n sisälle framen, joka käyttää hyväkseen Webkit-selainmoottoria. Näin Microsoftin selaimen sisälle syntyy käytännössä Googlen Chrome-selain.
Chrome Frame säilyttää kuitenkin IE:n käyttäjille tutun ulkoasun selaimessa. Chrome Frame käynnistyy vain, kun sitä pyydetään erikseen verkkopalvelun koodissa.
Googlen mukaan selainlisäosa auttaa kehittäjiä tekemään parempia sovelluksia, kun nämä pystyvät käyttämään hyväkseen tekniikoita, joita IE ei ole tukenut.
Hakukoneyhtiö Google on pyrkinyt tunkeutumaan nettiselainten markkinoille omalla Chrome-selaimellaan. Chromen suosio on kuitenkin toistaiseksi jäänyt vaatimattomaksi.
Nettimittausyhtiö StatCounter arvioi heinäkuussa, että IE-selaimilla oli 60 prosentin osuus markkinoista. Avoimen lähdekoodin Mozilla-projektin Firefox-selaimen osuus oli 31 prosenttia ja Googlen Chromen kolme prosenttia.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa
26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.
Kolme vuotta sitten
"Digitaalinen intimiteettisuoja otettava vakavasti"
26.05.2009 Saksan Grundgesetzin, perustuslain 60-vuotispäivän juhlien yhteydessä Chaos Computer Club (CCC) vaati viranomaisilta tositoimia digitaalisen yksityisyydensuojan takaamiseksi.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (16)
It's all about Google. And I'm still using it.
Yllätttävää, että vanhanaikaisella, kaikkienaikojen reikäsimmällä ja raskaalla Firefoxilla on edelleen noin iso osuus :o johtuukohan siitä, että aikoinaan ko. selain tunki koneelle väkisin jonkin hyötyohjelman asennuksen yhteydessä?
Siirryn pois Firefoxista Chromeen, kunhan siihen saa samanlaisia lisäpalikoita kuin FF:iin.
Linux ja IE toimivat Macissa!