Nokia ei kerro Comes with Musicin todellista hintaa

Anna Abreu poseerasi kuvaajille Nokian Comes with Music -palvelun julkistuksessa.
Kuva: Perttu Pitkänen
1.10.2009 17:20 Nokian Comes with Music -palvelu avautuu Suomessa marraskuun loppupuolella. Musiikkipalvelun saa käyttöönsä vain ostamalla yhden palveluun kytketyistä matkapuhelimista. Palvelun osuutta kännyköiden hinnassa Nokia ei paljasta.
Nokia avaa Comes with Music -musiikkipalvelunsa kahden näppäinpuhelimen ja kolmen kosketusnäyttöpuhelimen voimin, joiden verolliset hinnat vaihtelevat 280–690 euron välillä. Operaattorit voivat toki muuttaa hintoja kytkykauppasopimuksissaan.
Hintoihin kuuluu oikeus ladata rajoittamattomasti musiikkia Nokian musiikkipalvelusta vuoden ajan. Kappaleet ovat drm-kopionestosuojattuja 192 kbit/s -laatuisia wma-tiedostoja. Suojaus antaa oikeuden kuunnella tiedostoja yhdellä matkapuhelimella ja yhdellä pc-koneella kerrallaan.
Nokian Comes with Music -julkistustilaisuudessa mukana olleet Anna Abreu ja 69 Eyes -yhtyeen jäsenet kiittelivät kilpaa palvelua kilpaa siitä, että se takaa myös palkkion myös artisteille.
Nokia ei kuitenkaan suostu kertomaan, kuinka paljon puhelimien hinnasta menee muusikoille, kuinka paljon Nokialle.
Warner Musicin Suomen johtajan Niko Nordströmin mukaan digiaika on merkinnyt perusteellisia muutoksia levy-yhtiöille.
– Levy-yhtiöt ovat tottuneet ajattelemaan musiikkia tuotteina, mutta nyt on pakko alkaa ajatella musiikkia palveluna, Nordström toteaa.
– Siinä on suuri ajatuksellinen ero.
Nokia sopi tammikuussa tekijänoikeusmaksuista muun muassa Teoston kanssa. Comes with Music -palvelun avaaminen Suomessa on kuitenkin kestänyt palvelun muun muassa suomentamisen ja teknisten syiden takia.
– Lisäksi halusimme myös julkistaa palvelun yhtä aikaa X6-puhelimen kanssa, sillä se on ikäänkuin palvelun lippulaiva, sanoo Nokian markkinointijohtaja Tuula Rytilä-Uotila.
Britanniaan pian
kuukausihinnat
Comes with Music on toiminut Britanniassa jo vuoden ajan. Nokia myönsi palvelun käyttäjille kolmen kuukauden jatkoajan.
Tämän jälkeen Comes with Musicista tulee kuukausimaksullinen palvelu, jonka hinnan operaattorit perivät puhelinlaskujen yhteydessä. Ensimmäisenä kuukausimaksuja alkaa periä Orange-operaattori.
Palvelun todellinen hinta ei välttämättä paljastu silloinkaan, sillä operaattorit saavat päättää palvelun loppuhinnan asiakkaalle.
– On mielenkiintoista nähdä, miten operaattorit sen hinnoittelevat, sanoi Nokian palveluliiketoimintaa johtava Niklas Savander Music Ally -blogille.
– Tiedän mikä palvelun kuukausihinta on, mutta kun tietää kuinka paljon operaattorit pumppaavat rahaa yleensä tukemiseen: Onko se markkinoinnin väline asiakkaan pitämiseksi, vai mahdollisuus uuteen liiketoimintaan?
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Comptel puolittaa osingon 14:00
- Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen 13:41
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Suomen verkkopuolustus: ota tästä kokardi ja vyö
11.02.2009 Jyrki Kasvi ilmaisi pettymyksensä uuteen turvallisuuspoliittiseen selontekoon sen lähetekeskustelussa tänään. Hän pelkää verkkopuolustuksessa olevan käytössä niin sanottu Cajanderin malli.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (17)
Orjia kiinnostaa
Samoilla linjoilla. Näppärä lisä puhelimeen. Mielummin tuota luurissa käyttäisin kuin spotifyä.
Eihän tämä tosin teini-warettajille kelpaa. Niille pitää olla häviötön pakkaus ilman suojauksia ja hintakin saa olla korkeintaan 0 €. Kyllä tuolla vuoden edulla voi huoletta laittaa luurin hintaan +100€. Tämänkin jälkeen olisi halvempi kuin spotify ja lisäksi musat saa pitää vuoden jälkeenkin.
Eli näiltä osin Nokia on ohittamassa Applen. Comes with Music on erittäin mielenkiintoinen ja hyvä uutuus, joka on varmasti yksi erinomainen luurien myyntivaltti jatkossa.
Ja loppukommenttina tähän vielä, että Applen iTunes on softana todella surkea kankeine käyttöliittymineen ja sekoilevine tietokantoineen.
Jos palvelu on hyvin toteutettu ja helppokäyttöinen, ei tavallista kaduntallaajaa edes itse asiassa kiinnosta missä muodossa musiikki on mobiililaitteeseen tallennettu. Ideanahan tämäntyyppisissä palveluissa on, että ladattua musiikkia ei levitetä hallitsemattomasti. Samoin myös Spotify salaa/suojaa mobiililaitteeseen tallennetut biisit, mikä ei myöskään ole ongelma, koska palvelu on halpa ja kuunneltavaa musiikkia paljon.