Gartner: yrityksille pukukoodi myös pelimaailmoihin

Sopiiko tässä asussa työskennellä edes Second Lifessä?
8.10.2009 13:50 Tutkimus- ja konsulttiyhtiö Gartner neuvoo yrityksiä antamaan työntekijöilleen pukeutumis- ja käytösohjeet myös virtuaalimaailmoihin.
Yritykset käyttävät tartuntatautien ja säästöjen takia yhä enemmän virtuaalimaailmoja esimerkiksi koulutustilaisuuksien ja kokousten järjestämiseen.
Joissakin virtuaali- ja pelimaailmoissa käyttäjät luovat itseään edustavan 3D-hahmon eli avatarin.
Markkinatutkimus- ja konsulttiyhtiö Gartnerin mukaan yritysten pitäisikin kiinnittää nykyistä enemmän huomiota työntekijöidensä tekemien avatarien pukeutumiseen ja käyttäytymiseen.
– Neuvomme yrityksiä laatimaan käytösohjeet, jotka pätevät aina kun työntekijä edustaa yritystään, oli se sitten todellisessa tai virtuaalimaailmassa, sanoo johtaja James Lundy.
– Vain virtuaalimaailmoja koskevia erityisohjeita voi lisätä tarpeen mukaan.
Gartner luettelee yrityksille perussääntöjä virtuaaliohjeiden laadintaan. Yhtiöiden pitäisi ensiksikin opettaa työntekijöitään liikkumaan avatareillaan.
Lisäksi yrityksissä pitäisi tajuta, että ihmiset yleensä kiintyvät luomiinsa avatar-hahmoihin, ja haluavat niiden näyttävän persoonallisilta. Juuri tässä vaiheessa pitäisi ottaa huomioon yrityksen pukukoodi, jos hahmoa käytetään työtehtävissä.
Yritysten todellisessa maailmassa antamien käytösohjeiden pitäisi myös ulottua virtuaalimaailmoihin. Työnantajien pitäisi myös opettaa alaisia hallitsemaan yrityksen maineen hallintaan liittyviä riskejä ja vastuita.
Virtuaalimaailmoissa myös vapaa-aikana viihtyville työntekijöille Gartner ehdottaa erillistä tähän tarkoitukseen tehtyä avatar-hahmoa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 9.2. AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- 9.2. Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun 23:01
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Ciscon tulos parani reippaasti 13:05
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Paperilla pelaamista
10.02.2007 Helmikuun ensimmäisenä päivänä sähköisessä postilaatikossamme kolahti. Vuokraemäntämme oli tiukkaan sävyyn perimässä vuokraamme, jonka oli pitänyt saapua hänen käsiinsä kyseisenä päivänä.
Kolme vuotta sitten
5630 XpressMusic Suomeen loppukeväästä
10.02.2009 Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja julkaisi uuden musiikkipuhelimen. Comes With Music -palvelun avaamisajankohta Suomessa on edelleen hämärän peitossa.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi
-
172 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
31 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
20 e
HP Compaq 8200 Elite SFF (Core i5-2500, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
20 e
Lenovo ThinkStation D20 (Xeon E5640, 8 GB, 500 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö













Kommentit (7)
Jos jättää firman nimen pois profiilistaan niin ei sitten mitään. Itse en työpaikkaa näissä mainitse.
"Ei Herra Virtanen. Penismyrskyn aiheuttaminen Second Lifessä ei ole korrektia käytöstä projektipäälliköltä. Varsinkaan jos käytät avatarin nimenä Nok1aGuY2003"
Ok, dresscode näissä hyväksyttävää. Ja se kai tässä pointtinakin.
Entä muuten, en missään tekemisissä esim. Nokian kanssa, en omista edes k.o. firman kännykkää, laitanpa
avatarin nimeksi osastopäällikkönokia ja kävelen
second lifessa kaikkia päin ja sanon vuk yuu.
Teoriassa. Eihän mulla edes ole avataria, kyllä omassa elämässänikin tarpeeksi elettävää.
avatarin nimeksi osastopäällikkönokia ja kävelen
second lifessa kaikkia päin ja sanon vuk yuu.
Virtuaalimaailmassakin joutuu edesvastuuseen kunnianloukkauksesta -rangaistus tosin koskettaa todellista ihmistä eikä avataria!
Ihmettelen, ettei työntekijät ole tajunneet pukeutua ihan
itsekin. En minä ainakaan kävelyttäisi koulutustilaisuuteen pikini-hahmoa. Ja toisaalta:
opettelisin todellakin liikkuttamaan sujuvasti
avatariani ennen edustustilaisuutta. Ihan jo itseni
takia.