GGF myöntää, että Pirate Bayn osto voi olla vaarassa
8.10.2009 10:17 Tiedostonjakopalvelu The Pirate Baytä ostamassa ollut peliyhtiö Global Gaming Factory myöntää ensimmäisen kerran, että kauppa saattaa olla vaarassa.
Global Gaming Factory julkisti keskiviikkona lehdistötiedotteen, jossa yhtiö ensimmäisen kerran vihjasi, että sen suunnitelmat The Pirate Bay -tiedostonjakopalvelun ostosta voivat olla uhattuna.
– Tällä hetkellä GGF ei voi arvioida, onnistuuko kauppa oikeudenkäynnin lopputuloksesta riippumatta, GGF kertoi tiedotteessaan.
Oikeudenkäynnillä ei tiedotteessa tarkoiteta The Pirate Bayn ylläpitäjien oikeudenkäynnin jatkumista hovioikeudessa. GGF joutuu oikeuteen myös itse, sillä aiemmin yhtiön johtoon kuulunut Johan Sellström hakee yhtiötä konkurssiin maksamattomien velkojen takia.
GGF ilmoitti heinäkuussa, että se ostaa The Pirate Bayn noin kuudella miljoonalla eurolla.
GGF potkaistiin syyskuun alussa ulos Tukholman pörssistä, kun pörssin valvojat menettivät uskonsa yhtiön kykyyn ostaa The Pirate Bay.
Syyskuun lopulla järjestämässään osakeannissa GGF sai kasaan vain noin 200 000 euroa. Lisäksi kaupan määräaika kului loppuun viime viikolla.
GGF:n toimitusjohtaja Hans Pandeya on kuitenkin ollut tähän mennessä ainakin julkisuudessa varma kaupan toteutumisesta. Hän on muun muassa suunnitellut The Pirate Bayn listaamista Yhdysvaltojen teknopörssiin Nasdaqiin.
Myös Pandeya itse on suurissa veloissa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10:20 Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi
- 10:00 Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa
- 09:20 Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- 3.2. Micronin pääjohtaja menehtyi yllättäen
- 3.2. Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta
- 3.2. Kim Dotcomin pelätään karkaavan
- 3.2. Seuraava Test Drive on Ferrareita pullollaan
- 3.2. Facebook tekee graffitimaalarista multimiljonäärin
- 3.2. Elisan tulos parani yllättäen
- 3.2. Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä
- 3.2. Lehden Facebook-ennustus meni täysin pieleen
- 3.2. Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n
- 3.2. Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta
- 3.2. Google palkkasi portsarin Android Markettiin
- 3.2. Pirate Bay suojautui FBI:n iskulta
- 3.2. Nokia Lumia 900:n voi jo varata Yhdysvalloissa
- 3.2. Apple leikkasi iPhone 4S:llä yhä suuremman siivun
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- 2.2. Ideakilpailun voittaja vähentää Soneran asiakkaiden ärtymystä
- 2.2. IDC: Nokia myi eniten, Samsung on jo lähellä
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 2.2. Ideakilpailun voittaja vähentää Soneran asiakkaiden ärtymystä
- 1.2. Nokian Ahtisaarta verrataan Applen pääsuunnittelijaan
- 1.2. Microsoft tarjoaa Nokia Lumia 710:n ilmaiseksi USAssa
- 3.2. Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n
- 3.2. Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta
- 2.2. Nasa ei löytänyt natseja kuusta
- 2.2. Applelta odotetaan "outoa" tiedotustilaisuutta
- 1.2. Nokian Lumia 800 -puhelimelle povataan menestystä
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- 1.2. Uusi hcg-dieettihuijaus leviää Facebookissa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 1.2. Android on yleisin vessapuhelin
- 3.2. Kim Dotcomin pelätään karkaavan
- 1.2. Painettu lämpömittari todistaa kylmäketjun toiminnan
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 3.2. Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n
- 1.2. Nokian Lumia 800 -puhelimelle povataan menestystä
- 1.2. Nokian Ahtisaarta verrataan Applen pääsuunnittelijaan
- 1.2. Microsoft tarjoaa Nokia Lumia 710:n ilmaiseksi USAssa
- 1.2. Apple etsii television osia
- 2.2. Yle: Ollila uskoo kolmeen käyttöjärjestelmään
- 2.2. Applelta odotetaan "outoa" tiedotustilaisuutta
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- 3.2. Apple leikkasi iPhone 4S:llä yhä suuremman siivun
- 3.2. Nokia Lumia 900:n voi jo varata Yhdysvalloissa
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa 10:00
- Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota 09:20
- Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta 16:47
- Facebook tekee graffitimaalarista multimiljonäärin 15:00
- Elisan tulos parani yllättäen 14:57
- Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä 14:48
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Pirate Bay suojautui FBI:n iskulta 08:40
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
CSC irtautui vanhasta helpdesk-ajattelusta
04.02.2009 Tieteen tietotekniikan keskus CSC kertoo kehittävänsä asiakaspalveluaan muuttamalla vanhan CSC Helpdeskin monipuolisesti toimivaksi ServiceDeskiksi.
Taloussanomat
- Tässä on paras lahja, jonka voit antaa lapsellesi 06:01
- Asukkaat ja hallitus vaihtuvat – talon henki pysyy 06:08
- Näin nopeasti sähkö-Nissan hyytyy pakkasessa 06:18
- Berlusconi vetäytyy politiikasta, ei aio enää pääministeriksi 10:39
- HS: Suomella ei olekaan sopimusta Kreikka-vakuudesta 09:44
- Facebookin listautumisesta Zuckerbergille jopa 1,5 miljardin verot 10:59
- Näin paljon henkivartijan palkkaaminen maksaa 15:45
- Helsingin pörssi nousi korkeimmilleen puoleen vuoteen 19:50
- Jättipankkeja epäillään salaliitosta 16:06
- Kieltoja ja rangaistuksia – näin kokouksia tehostetaan 21:08
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (2)