Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Sarasvuo: Ei ne nokka savessa iloisesti osta

Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

22.10.2009 08:53 Trainers' Housen toimitusjohtaja Jari Sarasvuo arvioi, että yhtiön asiakasrakenne on tervehtynyt sen omaksuman ruutanastrategian myötä. Taantuman raju vaikutus yhtiön toimintaan on kuitenkin yllättänyt Sarasvuon. – Ei ne nokka savessa yhtä iloisesti osta kasvun johtamispalveluita, hän joutuu toteamaan.

Muutos on ollut kivulias ja opettavainen, mutta välttämätön ja lopulta lukratiivinen, sanoo Trainers' Housen toimitusjohtaja Jari Sarasvuo yhtiön tulostiedotteessa.

Yhtiön liikevaihto putosi heinä–syyskuussa 5,2 miljoonaan euroon vuodentakaisesta 8,2 miljoonasta. Yhtiö onnistui pienentämään tappiotaan. Liiketulos oli 0,4 miljoonaa euroa tappiolla, kun vuosi sitten tappiota tuli 0,7 miljoonaa.

Yhtiö omaksui Sarasvuon ruutanastrategiaksi nimittämän toimintatavan kesällä. Sen mukaan yhtiö yhdisti valmennuksen ja johtamisjärjestelmät.

– Strategia etenee, vaikka luvut jättävät vielä päinvastaisia argumentteja epäilijöiden arsenaaliin, Sarasvuo sanoo.

Valmennusliiketoiminta on Sarasvuon mukaan osoittautunut jopa odotuksia jälkisyklisemmäksi.

– Ei ne nokka savessa yhtä iloisesti osta kasvun johtamispalveluita kuin nousukauden aikoihin.

Tästä huolimatta yhtiön valmennusliiketoiminta on Sarasvuon mukaan onnistunut tekemään 0,6 miljoonaa euroa liikevoittoa vuosineljänneksellä. Tämä vuosi ei Sarasvuon mukaan kuitenkaan ole viime vuoden sisko, vaan korkeintaan rumanpuoleinen pikkuserkku.

Hänen mukaansa vaikeudet ei vielä todellakaan ole ohi, mutta jos yhtiön ei onnistuisi ruutanastrategiassaa vaikeudet saattaisivat ajan myötä loppua kokonaan.

– Ratkaisevat taistelut on tunnistettu ja sotaa etulinjassa johtaa joukko varsinaisia The Guns Will Be There -uskonsotureita. Yhtiön hallituksen päätöksellä syntyvä sotasaalis jaetaan oikeudenmukaisesti ansioituneille sankareille. Trainers' Housen rakenne, strategia, tarjooma, kulttuuri ja tekeminen tukevat toisiaan aivan eri tasolla kuin vielä alkuvuonna. Euromääräiset tulokset ovatkin sitten korkeemmas käres eli asiakkaan päätettävissä. Meidän vuoro päästä pitoihin tulee ajallaan ja asiakkaille luodun arvon oikeuttamana.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (8)

Huono 0
Tule Jarikin käymään vielä pitkän ja kovan koulun oikeasta arkielämän yrittämisestä. Puheilla pärjää pitkälle kun mennään tasasta, puhumattakaan noususuhdanteesta. Nyt kun homma ei olekaan enäää omasta turpavärkistä kiinni asiakas ei ostakaan pelkällä fiiliksellä - astuu mukaan vanhan koulukunnan lait esim. "syö säästäen savea - sanoi sammakkoisä pojalleen". Mutta kyllä se vielä tästä.
Tuleehan siinä firmankin etsiä ne ihan aidot ja oikeat vahvuudet itsestään.
Kombat
Huono 2
Uskonsotureita, sotasaalis...

Jos Jarin laittaisi Talebanin johtoon, hän olisi siellä varmaan kuin kotonaan, se on samanlaista suunsoittoa sielläkin.

Tosin Talebanilla jää hieman enemmän käteen 'liiketoiminnasta'...
Nakkifakiiri
Huono 1
Kasvun johtamispalveluita?
Eikö laskukaudella pitäisi myydä jotakin vaikkapa laskun johtamispalveluita? Sellaista kriisijohtamista tai jotain?
hommat konsultoijilla hakusessa
Huono 1
"Yhtiön hallituksen päätöksellä syntyvä sotasaalis jaetaan oikeudenmukaisesti ansioituneille sankareille."

Eikös se jaetakaan pörssiyhtiön omistajille?
Mark2
Huono 1
Jotkut johtajat voisivat olla antamatta minkään sortin haastatteluja. Tuosta tuli mieleen Nokian snägärin johtajat.
on se kumma juttu
Huono 1
"Tule lama kultainen.."
Ping
Huono 0
Eräs tuttavani on kyseisessä firmassa töissä. En ole kehdannut kysyä että hävettääkö...
Mauri
Huono 0
Eräs tuttavani on kyseisessä firmassa töissä. En ole kehdannut kysyä että hävettääkö...

Kyllä hävettää. On hävettänyt jo pidemmän aikaa.
JariJariJariJariJari
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Enum jäi lähtökuoppiin

24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.


Kolme vuotta sitten

Matti Nikki ei päässyt poliisin sensuurista

26.05.2009 Kansalaisten sähköisiä oikeuksia puolustava Electronic Frontier Finland joutui jälleen keräämään silmänsä lattialta. Yhdistyksen viimeisin ihmettelyn aihe on hallinto-oikeuden päätös, jonka mukaan Matti Nikki ei voi valittaa joutumisestaan internet-sensuurin kohteeksi.

.