Nokia remontoi Ovi-kauppansa

Kuva: Ruutukaappaus
11.12.2009 11:17 Nokia aikoo kevään aikana uudistaa täydellisesti Ovi -verkkokauppansa, joka on jäänyt pahasti Applen App Storen jälkeen.
Uudistettu Ovi-kauppa avautuu ensi keväänä, noin vuosi sen jälkeen kun Nokia avasi palvelun ensimmäisen kerran.
Syynä remonttiin on palvelun saama huono maine ja toiminnan epävarmuus, kertoo sanomalehti Financial Times.
Todennäköisesti palvelun ongelmat ovat vaikuttaneet myös myyntilukuihin. Nokian mukaan Ovi-kaupasta on viime aikoina ladattu päivittäin miljoona sovellusta, ja määrä kaksinkertaistuu joka kuukausi. Ovi jää silti jälkeen viime vuoden syyskuussa avatusta Applen App Storesta, josta ensimmäisen toimintavuoden aikana ladattiin kaksi miljardia sovellusta.
Analyytikot ovat pitäneet Ovi Storen ja sovelluskaupan onnistumista jopa erittäin tärkeänä Nokialle ja yhtiön uusien tuotteiden menestykselle.
Nokia on kuukausia seurannut Ovin saamaa kritiikkiä yhteisöpalveluissa.
– Katsomme toimistossa päätteiltämme päivät pitkät Twitter-viestejä, kertoo George Linardos, Nokian media-toimialan johtaja.
– Se on kuin saisi koko ajan iskuja naamaan. Mutta kun teemme parannukset, vaikutus näkyy välittömästi.
Nokia on jo aloittanut uuden seuraavan sukupolven alustan kehittämisen. Myös Ovin käyttöliittymä uusitaan, jotta sovelluksien löytäminen ja niiden maksaminen olisi nykyistä nopeampaa ja helpompaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa
26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.
Kolme vuotta sitten
YouTuben hitti paljastui lavastetuksi
26.05.2009 19-vuotiaalle tarjottiin mallikuvauksia, kun hän oli televisiouutisissa kertonut silminnäkijänä ampumistapauksesta.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (73)
Noiden lukujen perusteella ihmiset eivät juuri muuta teekään kuin latailevat softaa puhelimiinsa. Onkohan jossain tullut pilkkuvirheitä?
Nokialla on hyvä esimerkki, mistä ottaa mallia. Sen jälkeen pohditaan miten palvelusta voi tehdä entistäkin paremman. Turha keksiä pyörää uudelleen.
Noiden lukujen perusteella ihmiset eivät juuri muuta teekään kuin latailevat softaa puhelimiinsa. Onkohan jossain tullut pilkkuvirheitä?
Niinpä,Olen miettinyt samaa. Taitaa olla jokainen ladattu biisi 1 sovellus, eli tiedosto ja sovellus taitaa olla tällä kielellä sama asia.
Toinen selitys on se että mainosalan, nuo luvat apple käyttäjät viettävät aikaa storessa kun business hieman rauhallisempaa :)
Nokialla on hyvä esimerkki, mistä ottaa mallia. Sen jälkeen pohditaan miten palvelusta voi tehdä entistäkin paremman. Turha keksiä pyörää uudelleen.
Montaako näistä sovelluksista käytät enemmän kuin kerran?
Ehkä se kertoo myös siitä, että ihmiset kaipaavat lisätoimintoja puhelimiinsa. Sovellusten latausintoon tulee helposti aikamoisia piikkejä kun eteen tulee joku uusi tilanne: kun esimerkiksi ollaan menossa lomamatkalle, ladataan Lonely Planet, navigaattoriohjelma, työkalu lomakuvien julkaisuun, lentoaikataulut jne jne. Kännykässä sovellus ei tarkoita ihan samaa kuin sovellus PC:ssä vaan sovellusvastaa ehkä enemmänkin normaalisti selaimen kautta haettavaa palvelua. Pienellä ruudulla oma sovellus tarjoaa optimoidumman tavan tarjota palvelu josta esimerkkinä vaikka tuo Lonely Planet.
Lähde: arvopaperi.fi/uutisarkisto/article356731.ece
Ovi Store on ollut puoli vuotta markkinoilla, joten on saanut jo kohtuulliset latausmäärät, vaikka ei vielä Apple Storen lukemiin ylläkään.
Seuraavat puoli vuotta näyttävät, kasvavatko latausmäärät edelleen yhtä nopeasti.
Mikähän siinä on, että sitä ei voinut ensimmäisellä kerralla tehdä paremmin? Esimerkkikin oli olemassa. Oho... taisi olla kiire, että ei menetetä nmarkkinoita.. jo nyt öö menetettiin kun tehtiin kiireessä sutta. hip hei.
Ja mitäs tällä on tekemistä minkään kanssa? Se, että Applen App Storesta ladataan huomattavasti enemmän kuin Ovesta, tarkoittaa, että App storen sovellukset on kertakäyttökamaa?