Fonecta perustaa verkkoyhteisön
15.12.2009 16:03 Fonecta julkaisee Tupalo.com-palvelusta suomenkielisen version ja hyppää samalla ensimmäisen kerran sosiaaliseen mediaan. Onko luvassa rakentavaa keskustelua yritysten toiminnasta, vai sarja kunnianloukkaussyytteitä?
Tupalo on sosiaalinen yhteisö, jossa käyttäjät arvioivat, suosittelevat ja jakavat tietoa paikallisista yrityksistä ja palveluista. Kävijöitä on noin 1,5 miljoonaa kuukaudessa.
– Fonecta alkaa tarjota ensimmäistä kertaa itse sosiaalisen median palvelua. Tupalo.comissa kuluttajat jakavat kokemuksiaan, ja tieto jalostuu laajemmaksi ja luotettavammaksi kuin perinteinen word-of-mouth, uskoo Fonectan Online ja uudet liiketoiminnat -yksikön johtaja Harri Aho.
Hänen mukaansa Fonectassa on kyllä tiedostettu vaara siitä, että palvelussa saatetaan heittää lokaa yritysten päälle, mihin yritykset puolestaan voivat vastata kunnianloukkaussyytteillä.
– Totta kai se huolestuttaa, mutta toivomme, että tämäntyyppinen kirjoittelu jäisi kovin marginaaliseksi. Se, mitä haemme tällä palvelulla on, että perinteinen puskaradio saisi oikeanlaiset puitteet ja kanavan kertoa kokemuksista. Se johtaisi siihen, että niin käyttäjät kuin myös palveluntarjoajat oppisivat hyödyntämään tämäntyyppistä palvelua, Aho hahmottaa.
Kaikki Tupalo.comin sisältö on käyttäjien itsensä luomaa. Oman nimen käyttämiseen ei pakoteta.
Suomessa on oikeudessa asti selvitelty, mitä nimimerkin suojissa saa sanoa yrityksen toiminnasta. Moottoripyöräyrityksen toimitusjohtajan arvostelu verkossa vei aina hovioikeuteen asti, ja tuloksena oli 15 päiväsakon tuomio kunnianloukkauksesta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:59 Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 09:21 Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 09:02 Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen
- 07:00 Facebook laskee tykkääjät aktiivikäyttäjiksi
- 01:28 Google taklaa mahdottomia ongelmia
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Järjestelmävika sotki DNA:n lukuja
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista
- 6.2. Facebookin kännykkämainokset tulevat maaliskuussa
- 6.2. It-tähdet loistavat Super Bowl -mainoksissa
- 4.2. Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi
- 4.2. Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa
- 4.2. Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 4.2. Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 4.2. Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 6.2. Facebookin kännykkämainokset tulevat maaliskuussa
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 4.2. Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 4.2. Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Facebookin kännykkämainokset tulevat maaliskuussa
- 4.2. Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä 09:59
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Facebook laskee tykkääjät aktiivikäyttäjiksi 07:00
- Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla 14:59
- Järjestelmävika sotki DNA:n lukuja 14:10
- Apple hakkasi Nokian ennätyksen 12:28
- Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta 10:40
- Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista 09:48
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nokian yt-neuvottelut koskevat koko Networksia
07.02.2007 Nokian yt-neuvottelut koskevat Nokian verkkotoimialan koko henkilöstöä. Suomessa yhteistoimintaneuvottelujen piiriin kuuluu 9 000 työntekijää, kertoo Nokia Siemens Networksin operatiiviseksi johtajaksi nimitetty Mika Vehviläinen.
Taloussanomat
- Anteeksi, unohdin kaiken – pätkiikö sinullakin töissä? 06:01
- Suomen kauppataseessa ennätysvaje – "Kuin öljykriisissä" 09:15
- Kriisi iski autonvuokraajiin – ikärajojakin laskettu 06:08
- Sanoman liikevoitto kasvoi selvästi - ylitti ennusteet 09:20
- Volvo vaanii Saab-tehtaan jäämistöä 09:37
- Neuvottelut jatkuvat Kreikassa – yleislakko säästöjä vastaan 08:21
- Yle: Nokia irtisanoo ja rekrytoi yhtä aikaa 08:45
- UBS:n loppuvuoden tulos romahti 09:01
- Haaviston kannattajat asuvat kalleimmin 15:37
- HS: Liki 70 kuskia saa lähteä Helsingin bussiyhtiöstä 07:25
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (5)
Vai kenelle tulee hinku soittaa heille kysyäkseen jotain kun mainoksessa esitetään miten ei mihinkään osata vastata?
Sama kohtalo tällä kuin Lyyralla (opiskelijoiden portaali), Fruugolla ja vastaavilla. Hiljaa haudataan tai tekohengitetään väkisin muutamia vuosia.