Nokia: Joka toinen mobiilialusta jää henkiin

Kuva: Kimmo Mäntylä/Lehtikuva
4.1.2010 13:52 Nokian laiteyksikön johtaja Rick Simonson ennustaa joka toisen mobiilialustan häviävän markkinoilta. Kovassa kamppailussa jää henkiin se, joka houkuttelee taakseen tarpeeksi sovelluskehittäjiä.
Nokian laiteyksikön uusi johtaja Rick Simonson uskoo Nokian voittoon älypuhelinmarkkinoilla. Simonson ennakoi yhtiön saavuttavan pahimmat kilpailijansa Applen ja RIM:n ensi vuonna.
– Vuonna 2011 tulemme olemaan tasoissa Applen ja RIM:n kanssa älypuhelimissa. Pidemmällä tähtäimellä voitamme sodan, sillä sähköpostin lisäksi tuomme lisää sisältöä, chattia, musiikkia, viihdettä sekä muita ominaisuuksia, jotka pian tulevat olemaan hyvin kriittisessä asemassa menestykselle, Simonson hehkuttaa intialaiselle The Economic Times -lehden haastattelussa.
Simonson näkee, että markkinoilla on nykyisin liikaa mobiililaitteiden käyttöjärjestelmiä. Noin kymmenen järjestelmää kilpailee markkinoista. Simonson ennakoi, että joka toinen jää henkiin.
– Tilaa on korkeintaan neljälle viidelle järjestelmälle, Simonson laskee.
Simonsonin mukaan kilpailussa menestyy se, joka saa taakseen eniten sovelluskehittäjiä. Simonson pitää Nokian tilannetta erinomaisena. Yhtiöllä on kolme mobiilialustaa: maemo, Symbian ja aiempi matkapuhelinten käyttöjärjestelmä. Nämä alustavat vastaavat noin 40 prosenttia markkinoista.
Amerikkalaisen älypuhelinvalmistaja Palmin tilannetta Simonson pitää heikkona. Alle prosentin markkinaosuus ei houkuttele puolelleen sovelluskehittäjiä.
Simonson ennustaa, että palveluiden aktiivikäyttäjien määrä nousee 115 miljoonaan tänä vuonna. Viime vuonna palveluita käytti aktiivisesti noin 80 miljoonaa ihmistä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Googlen haastaja liehittelee mediataloja
26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.
Kolme vuotta sitten
Red Hat haastaa Sveitsin oikeuteen Microsoftin suosimisesta
26.05.2009 18 yhtiötä väittävät Sveitsin rikkoneen lakia, kun se myönsi suuren sopimuksen Microsoftille ilman tarjouskilpailua.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (70)
Omenasato sen kuin kypsyy vaan ;)
Maemo, Palm Web OS ja Windows Mobile tulevat luultavasti häviämään markkinoilta parin vuoden sisällä ellei jotain radikaalia muutosta niiden suhteen tapahdu.
Symbian tulee ehkä elämään halvemmissa älypuhelimissa, mikäli sitä saadaan muutettua rajusti parempaan suuntaan. Samassa sarjassa tulee painimaan Samsungin Bada.
Isoimmat voittajat tässä leikissä ovat iPhone ja Android.
Toisitte ja lanseeraisitte TOIMIVASTI jo nyt! Jättäkää hehkuttaminen pois kokonaan. Muut kilpailijat markkinoilla keskittyvät tekemään asioita, koska se on viime kädessä tuottoisinta ja nopein tie onnistumiseen ja menestykseen. Hehkuttamisesta on vielä matkaa tekemiseen.
Apple ja RIM keskittyy oikeasti maksaviin asiakkaisiin ja Maemosta kukaan ei halua edes kuulla mitään parin vuoden päästä.
"Pidemmällä tähtäimellä voitamme sodan, sillä sähköpostin lisäksi tuomme lisää sisältöä, chattia, musiikkia, viihdettä sekä muita ominaisuuksia, jotka pian tulevat olemaan hyvin kriittisessä asemassa menestykselle,"
Ja on kilpailijoita joilla on jo nuo....ja ne ovat NYT kriittisessä asemassa. Nokia, miten olisi jos ei vedettäisi brainfreeziä 5v takaa.
Maemo, iPhone OS ja Android on ne takuuvarmat pysyjät, vai luuleeko Nokia, että se olisi: Maemo, Symbian, aiempi matkapuhelinten käyttäjärjestelmä, Android ja iPhone OS....
Kumma juttu. Eihän Symbianille ole edes luvattu ikuista elämää vaan kenties vielä ainoastaan ne seuraavat 5 vuotta. Mutta sitä ei myöskään kannata tappaa niin kauan kuin se edelleen on suosituin älypuhelinkäyttis. Mahdollisesti S40 kuolee kuitenkin Symbianin alta pois jo aiemmin Symbianin jatkuvasti laajentuessa halvempaan hintaluokkaa.
iPhoneen puolestaan kuuluu itse asiassa jo kaksi eri alustaa. On Applen virallinen iPhone ja sitten jailbreak -koulukunta, joka on houkuttanut mukaan varsin kovan tason DSB -kavereita. Cydialla esimerkiksi on jo 2 miljoonaa käyttäjää ja kyseisessä projektissa iPhone -alustaan on puukotettu mukaan mm. Debian APT. Cydian kehittäjä Jay Freeman käynnisti hiljattain Telesphoreo -projektin jossa on tarkoitus julkaista iPhonelle avoin GNU+BSD distro. Projektin määritelmä kuulostaa aika mielenkiintoiselta: The name is an ancient Greek word meaning "to bring fruit to perfection or maturity", which I feel is what needs to be done to Apple's product: it's passable as a phone, but as a portable workstation it is almost unmatched... with the right software.
Nokialla ei yksikään käyttis selviä näistä hölötyksistä hengissä.