Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Steve Jobs ei usko Googlen kiltteyteen

Kuva: Ben Stanfield
Lisenssi: Creative Commons Attribution ShareAlike 2.0

1.2.2010 10:33 Applen pääjohtajan Steve Jobsin kerrotaan suhtautuneen tunteikkaasti Googleen ja sen kuuluisaan iskulauseeseen "don't be evil".

Steve Jobs vastaili työntekijöidensä kysymyksiin yhtiön perinteisessä kokoontumisessa viime viikolla. Jobsilla oli yksiselitteinen mielipide kilpailevan Googlen motosta "don't be evil", "älä ole paha". Se on "p***aa", Wired-lehti kertoo johtajan sanoneen.

Jobsin käyttämä tarkka sanamuoto vaihtelee lähteen mukaan. Tiedot perustuvat paikalla olleiden ja nimettöminä pysyttelevien henkilöiden kertomuksiin.

Googlen mantra on ollut korostetusti esillä viime viikkoina, kun yhtiö kertoi harkitsevansa vetäytymistä Kiinasta. Syynä on yhtiön mukaan kansan ilmaisunvapauden rajoittaminen ja verkkohyökkäys, josta ainakin Google kärsi joulukuussa.

Applen Jobs korosti Googlen tunkeutuneen puhelinkentälle Nexus One -mallillaan tappaakseen Applen iPhonen. Jobs vannoi, että sen ei anneta tapahtua.

Steve Jobsin muista raportoiduista sanomisista päätellen ei Adoben Flash-ohjelmisto ole edelleenkään edes lähellä tulemistaan iPhoneen tai uuteen iPad-tietokoneeseen. Jobsin mukaan Apple ei tue Flashia, koska se on niin buginen.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (73)

Huono 0
Jobsin mukaan Apple ei tue Flashia, koska se on niin buginen.

Todellinen syy on se, että webbisivujen flash-pelien vuoksi Apple Storen tulot vähenisivät. Siksi flashia ei sallita iPhonessa tai iPadissa.

Aivan mahtava "user experience" tulee iPhonella tai iPadilla kun webbisivut, joissa on flash, eivät toimi.
TimoH
Todellinen syy on se, että webbisivujen flash-pelien vuoksi Apple Storen tulot vähenisivät. Siksi flashia ei sallita iPhonessa tai iPadissa.

Näinpä. Herramme Jobs on myös hiukka väärä ihminen haukkumaan muita pahiksiksi.. :)
'77
Jobsin mukaan Apple ei tue Flashia, koska se on niin buginen.

Todellinen syy on se, että webbisivujen flash-pelien vuoksi Apple Storen tulot vähenisivät. Siksi flashia ei sallita iPhonessa tai iPadissa.

Aivan mahtava "user experience" tulee iPhonella tai iPadilla kun webbisivut, joissa on flash, eivät toimi.
Täysin samaa mieltä; sivut latautuvat nopeasti eivätkä aiheuta epileptikoille kohtauksia, kun flash-kakkikikkareet jäävät pois. Akkukin tykkää. Hyvä Jobs!
Funky Santa Clause
Olet TimoH täysin oikeassa. Apple ei halu tukea Flashiä kun se murtaisi heidän totaalista kontrollia. Tämä lähestymistapa tulee haittamaan heitä kovasti kun muut valmistajat tukevat Flashiä.
Flash10
Todellinen syy on se, että webbisivujen flash-pelien vuoksi Apple Storen tulot vähenisivät. Siksi flashia ei sallita iPhonessa tai iPadissa.

Höpö höpö. Flashillä on toteutettu lähinnä hyvin yksinkertaisia arcade-tason pelejä joita muutenkin löytyy App Storesta kunnolla tehtyinä jo satoja. Flash on antiikkinen jäänne jolle ei enää HTML5:n myötä ole muutenkaan sijaa.
TimoH
Mistä lähtien muiden kanssa kilpaileminen on paha asia?

Kapitalisti ei vihaa mitään niin paljon kuin kommunismia ja vapaata kilpailua...
K
Se että jokin yritys syrjii ohjelmia bugisuuden vuoksi, niin silloin koko Apple pitäisi iTuneksiensa kanssa lakkauttaan. Siinä vasta bugeja onkin. iTunes käyttökieltoon kaikissa käyttöjärjestelmissä!

Mikähän bugi sitten ollut ja tullut korjatuksi noissa VoIP puheluissa kun Apple alkoi niitä västä nyt tukemaan?

Taitaa olla ainoa bigi se, että heidän kassaan ei tule rahaa kun asiakkaat käyttävät tuotettaan niin kuin haluavat!

"Be Apple The Evil"
BadApple
Se mitä kans monesti flashin haluamisessa kosketusnäytöille unohdetaan on se, että flash-kikkareet on suunniteltu toimivaksi hiirellä ja sen klikkailulla. Eli moni flash-juttu ei muutenkaan toimisi niinkuin käyttäjä on tottunut sitä käyttämään kosketusnäytöllä kun hiirellä käytettäväksi tehdyt UI:t eivät kosketusnäytölle taivu.

Esimerkki: hiiren osoittimen siirto + klikkaus ja hiirennappi pohjassa raahaaminen ja hiiren kursorin siirtäminen flashissa ovat kaikki samanlaisia "swipe" elkeitä kosketusnäytöllä.
Vaikka flash olisikin..
Huomaa että TimoH:n kommentti osui hedelmä-fanien arkaan paikkaan. Eihän nyt meidän ihq Steve voi olla paha millään tavalla.

Ja eihän häntä saa syyttää mistään, hän/firmansa kun tekevät vain ja ainoastaan hyviä tuotteita. Eikä koskaan mitään väärää / väärin ihmisiä vastaan.
Ainakaan tahallaan, se nyt vaan suojelee tuotteidensa käyttäjiä turhalta murheelta.

Bulls**t walks sanon minä, läpimätä koko mies niin kuin kaikki muutkin isojen firmojen jampat. Oma tuotto vain kiinnostaa.

Ei kosketa Suomea. Meillä ajatellaan aina kilpailijan etua, koska se on reilukerhon mantra. Sä et ole tosissasi. Kaikki yritykset ovat olemassa voittoa varten.

Toisaalta toi ei koske Suomea voitaisiin kääntää myös Nokian puhelimien surkeuden lähteeksi. Enkä Nokia ajattelee muita tuodessaan mielikuvituksettomia, tylsiä ja bugisia puhelimiaan markkinoille.
Älypuhelin tulee sammuttaa kerran viikossa...
Jos ei Windows & Linux pellet tiedä niin Flash on ollut TODELLA buginen OS X:ssä ja parannusta siihen ei ole tullut. Minusta ihan selvää miksi Jobs on tuota mieltä ja ihmettelen miksi Adobe on haluton korjaamaan bugikasansa OS X:llä jos ne ovat sen muilla platformeilla onnistuneet tekemään? Jossain on mätää mutta onko se omena vai sittenkin jokin muu?
Mikä onkaan mätä?
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 8 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Mobiili-tv-verkko pätkii koko viikon

11.02.2009 Digita ilmoittaa tekevänsä verkon päivitystöitä viime perjantaista ensi perjantaihin 13. helmikuuta asti, mikä vaikuttaa mobiilitelevision katseluun.

.