Nokia tarjoaa Salossa vapaaehtoisia eropaketteja

Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva
8.2.2010 10:55 Matkapuhelinvalmistaja Nokia suunnittelee muutoksia Salon matkapuhelintehtaan tuotantoon ja käynnistää yt-neuvottelut. Yhtiö arvioi muutosten vaikuttavan 285 työpaikkaan puhelinten tuotannossa ja tukitoiminnoissa.
Salon matkapuhelintehdas valmistaa Nokian älypuhelimia. Nokian mukaan tavoitteena on saada Salon toimintamalli vastaamaan etenkin Euroopan korkeamman hintaluokan älypuhelinmarkkinoiden vaatimuksia.
Matkapuhelintehdas työllistää noin 2200 henkeä. Yt-neuvottelut vaikuttavat 285 tehtaan työntekijän työpaikkaan. Nokian mukaan yt-neuvotteluissa on tarkoitus käsitellä myös vapaaehtoisia taloudellisia tukipaketteja.
Lisäksi yhtiö tavoittelee nykyisten tuotannon lomautusten päättämistä kesäkuun 2010 loppuun mennessä.
Nokialla on kymmenen tehdasta yhdeksässä maassa. Salossa Suomessa, Pekingissä Kiinassa ja Masanissa Etelä-Koreassa Nokia valmistaa kalliimpia, tuotantomääriltään pienempiä älypuhelinmalleja. Brasilian Manaussa, Intian Chennaissa, Kiinan Dongguanissa, Meksikon Reynosassa, Romanian Clujissa ja Unkarin Komáromissa syntyy puolestaan halvempia puhelimia massatuotantona.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin
26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.
Kolme vuotta sitten
Nokia N900:n tiedot vuotivat nettiin
26.05.2009 Verkkolehti MobileCrunch on saanut tarkkoja tietoja Nokian tulevasta N900-nettilaudasta, joka toimii myös puhelimena. N900 muistuttaa paljon Nokian tulevaa N97 -lippulaivamallia, mutta. käyttöjärjestelmänä on Symbianin sijasta Linux-pohjainen Maemo.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (23)
"Tämän puhelimen hinnansta menee viisi (5) senttiä salolaisten ja oululaisten eropaketteihin."
mutta mitä uutiseen tulee, odotettavissa on, että Salo pannaan kiinni. N900 made in south korea oli ensimmäinen vihje.
mutta mitä uutiseen tulee, odotettavissa on, että Salo pannaan kiinni. N900 made in south korea oli ensimmäinen vihje.
No höh.. YT:t koskee 285 / 2200 työntekijää. Ei siellä mitään olla kiinni laittamassa. Normi uutinen näinä aikoina.
1) Paketin vastaanottaessaan työntekijä irtisanoutuu itse. Nokia voi siis sanoa että olemme hyvä työnantaja koska meiltä ei ole irtisanottu ketään pitkään aikaan.
2) Nokian ei tarvitse maksaa irtisanomisajan palkkaa ja työnantajakuluja ko henkilöille.
Eli ihan kannattavaahan noiden tarjoaminen on työnantajalle eikä mitään hyväntekeväisyyttä.
Ehkä jopa 20% Bochumin korvausten määrästä...
Saksalaiset saivat keskimäärin vaatimattomat 80 000 euroa per työntekijä.
Ehkä jopa 20% Bochumin korvausten määrästä...
Saksalaiset saivat keskimäärin vaatimattomat 80 000 euroa per työntekijä.
Ja Suomessa se on ilmeisesti maksimissaan 15 kuukauden palkka. Saksassa palkatkin n. kaksinkertaisesti, joten kyllä ne suhteellisen hyvin suhteessa on.
Ei Bochumissa kaikkia rahoja maksettu työntekijälle käteen vaan osa oli rahastoitu koulutukseen ja muuhun vierihoitoon. Työntekijällä siis oli oikeus maksattaa kurssejaan Nokialla. Tällä systeemillä ostettiin osavaltion tuki, sillä Nokia maksoi kustannuksia jotka muuten olisivat menneet osavaltion pussista.