"Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"

Kuva: Lehtikuva
8.2.2010 13:33 Salon matkapuhelintehtaan työntekijät ihmettelevät uutta yt-kierrosta. Vasta joulukuussa Nokia aloitti Salossa neuvottelut tämän vuoden lomautuksista.
Nokian työntekijät Salossa ovat tyrmistyneitä yhtiön ilmoituksesta aloittaa taas uusi yt-kierros matkapuhelintehtaalla. Työntekijät olivat siinä uskossa, ettei uusia supistuksia ole tulossa aivan heti. Vasta joulukuussa Nokia aloitti Salon tehtaalla yt-kierroksen. Neuvottelut liittyivät vuoden 2010 lomautuksiin.
– Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla, pääluottamusmies Anne Malm sanoo. Hän sai tiedon yt-kierroksesta maanantaina kello 9.
Epäselvää on, peruttaako työnantaja suunnitelmat henkilöstön pakkolomista vai onko lomautusten lisäksi tulossa irtisanomisia. Malm uskoo asian selviävän ensi viikolla alkavissa yt-neuvotteluissa.
Malm ei halua tarkemmin kommentoida, mistä uusi yt-kierros johtuu. Hän viittaa yhtiön tiedotteeseen, jossa Nokia puhuu toimintatavan muutoksesta. Malm tulkitsee, että Salon tehdas keskittyy asiakastarpeiden pohjalta valmistettuihin älypuhelimiin. Muissa maissa sijaitsevat tehtaat erikoistuvat tuotannon volyymeihin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin
26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.
Kolme vuotta sitten
Nokia N900:n tiedot vuotivat nettiin
26.05.2009 Verkkolehti MobileCrunch on saanut tarkkoja tietoja Nokian tulevasta N900-nettilaudasta, joka toimii myös puhelimena. N900 muistuttaa paljon Nokian tulevaa N97 -lippulaivamallia, mutta. käyttöjärjestelmänä on Symbianin sijasta Linux-pohjainen Maemo.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (26)
Pyytäkää vaan kaikki palkkaa lisää, kuka sitten haluaakin töistään luopua!
Pyytäkää vaan kaikki palkkaa lisää, kuka sitten haluaakin töistään luopua!
Ei tässä olla mitään lopettamassa. Salossa vain keskitytään älypuhelinten tuottamiseen halpispuhelinten sijasta.
Pelkään ihan samaa. Tässä maassa ei ole pitkään aikaan investoitu riittävän laveasti eri toimialoilla ja toimialakohtaiset investointien määrätkin ovat olleet ilmeisesti pitkään liian pieniä. Lamasta päästään kuitenkin pääasiassa uusilla innovaatioilla eikä pelkästään prosesseja ja organisaatioita tehostamalla. Toivottavasti nyt esim. viimeaikaiset yliopistopuolen muutokset tukevat innovointia eivätkä vie siltä pohjaa.
The planned new focus for Salo is expected to affect a maximum of 285 employees involved in production and in related support functions at Salo. Today, Nokia’s Salo facility employs approximately 2 200 people.
Nokia will support alternative solutions, such as finding new positions at Nokia for as many employees as possible. Nokia will begin consultations with employee representatives about these plans, including discussions about voluntary severance packages. Additionally, Nokia plans to stop currently ongoing rotational temporary lay-offs at the Salo plant by the end of June 2010.
“Salo is a crucial part of Nokia’s global manufacturing network. Plans involving changes to employees are always painful, and they are set in motion only after thorough consideration. However, with these plans our aim is to ensure the plant’s future competitiveness and its special role as one best suited to the production of high value mobile devices,” says Juha Putkiranta, Senior Vice President, Markets, Nokia.
Nokia has a strong global mobile device manufacturing network with ten manufacturing sites in nine countries - Brazil, China, Finland, Hungary, India, Mexico, Romania, South Korea and the United Kingdom.
Nokia tiedote:
http://www.nokia.fi/nokia/lehdisto/tiedotteet/tiedotteet?newsid=1381509
Ihan samaa virttä ne veisasi Perloksellakin. "Suomessa keskitytään korkean profiilin tuotteisiin."
johdon olisi hyvä olla johdonmukainen, jotta aiemmista päätöksistä voitaisiin päätellä jotakin tulevaisuudesta. Tässä tapauksessa vain eteneminen tuntuu olevan johdon mukaista...
Kohta vaan todetaan että strategia custom-älypuhelimista ei toiminut ja Salon riippakivi voidaan kunnialla upottaa.