Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa

Kuva: Ruutukaappaus
9.2.2010 09:41 Suomen katunäkymät ilmestyivät tänään hakukoneyhtiö Googlen kohuttuun Street View –palveluun.
Googlen tänään avattu Street View –palvelu näyttää laajalti Suomen kaupunkeja ja taajamia. Suurimpien kaupunkien ja Etelä-Suomen lisäksi kartta esittää muun muassa Lapin turistikohteita.
Katupalvelussa kävijä voi kulkea virtuaalisesti Googlen esittämissä kohteissa. Ihmisten huomiota ovat herättäneet hakukoneyhtiön kuvausautot. Googlen autot kiertelivät Suomessa viime kesänä.
Viime kesänä Google kertoi avaavansa karttapalvelun Suomessa tänä keväänä. Street View tuli markkinoille kolme vuotta sitten, kun Google toi palvelun Yhdysvaltoihin. Alkuvuonna Street View laajeni Ruotsin markkinoille.
Palvelu on saanut aikaan vastarintaa eri maissa, koska ihmisten yksityisyyden on pelätty vaarantuvan. Google pyrkii sumentamaan kuvista kasvot ja autojen rekisterikilvet.
Esimerkiksi Sveitsissä maan tietosuojavaltuutettu on haastanut Googlen oikeuteen, sillä Street View -palvelussa on paljon naamoja ja ajoneuvojen rekisterikilpiä, joita ei ole tehty riittävän tunnistamattomiksi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10:20 Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi
- 10:00 Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa
- 09:20 Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- 3.2. Micronin pääjohtaja menehtyi yllättäen
- 3.2. Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta
- 3.2. Kim Dotcomin pelätään karkaavan
- 3.2. Seuraava Test Drive on Ferrareita pullollaan
- 3.2. Facebook tekee graffitimaalarista multimiljonäärin
- 3.2. Elisan tulos parani yllättäen
- 3.2. Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä
- 3.2. Lehden Facebook-ennustus meni täysin pieleen
- 3.2. Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n
- 3.2. Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta
- 3.2. Google palkkasi portsarin Android Markettiin
- 3.2. Pirate Bay suojautui FBI:n iskulta
- 3.2. Nokia Lumia 900:n voi jo varata Yhdysvalloissa
- 3.2. Apple leikkasi iPhone 4S:llä yhä suuremman siivun
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- 2.2. Ideakilpailun voittaja vähentää Soneran asiakkaiden ärtymystä
- 2.2. IDC: Nokia myi eniten, Samsung on jo lähellä
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 2.2. Ideakilpailun voittaja vähentää Soneran asiakkaiden ärtymystä
- 1.2. Nokian Ahtisaarta verrataan Applen pääsuunnittelijaan
- 1.2. Microsoft tarjoaa Nokia Lumia 710:n ilmaiseksi USAssa
- 3.2. Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n
- 3.2. Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta
- 2.2. Nasa ei löytänyt natseja kuusta
- 2.2. Applelta odotetaan "outoa" tiedotustilaisuutta
- 1.2. Nokian Lumia 800 -puhelimelle povataan menestystä
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- 1.2. Uusi hcg-dieettihuijaus leviää Facebookissa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 1.2. Android on yleisin vessapuhelin
- 3.2. Kim Dotcomin pelätään karkaavan
- 1.2. Painettu lämpömittari todistaa kylmäketjun toiminnan
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 1.2. Nokian Lumia 800 -puhelimelle povataan menestystä
- 1.2. Nokian Ahtisaarta verrataan Applen pääsuunnittelijaan
- 3.2. Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n
- 1.2. Microsoft tarjoaa Nokia Lumia 710:n ilmaiseksi USAssa
- 1.2. Apple etsii television osia
- 2.2. Yle: Ollila uskoo kolmeen käyttöjärjestelmään
- 2.2. Applelta odotetaan "outoa" tiedotustilaisuutta
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- 3.2. Apple leikkasi iPhone 4S:llä yhä suuremman siivun
- 3.2. Nokia Lumia 900:n voi jo varata Yhdysvalloissa
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa 10:00
- Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota 09:20
- Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta 16:47
- Facebook tekee graffitimaalarista multimiljonäärin 15:00
- Elisan tulos parani yllättäen 14:57
- Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä 14:48
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Pirate Bay suojautui FBI:n iskulta 08:40
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Apple irvailee mainoksissaan Microsoftin Vistalle
04.02.2007 Microsoftin kilpailija Apple hyökkää jättikampanjalla lanseerattua Vista-käyttöjärjestelmää vastaan omilla pilkkamainoksillaan.
Kolme vuotta sitten
Ohjelmistoyrityksille välineitä tulevaisuuden luotaamiseen
04.02.2009 Jyväskylän yliopistossa vedetty hanke tuotti menetelmällisen lähestymistavan ohjelmistotuotantoyritysten tulevaisuuden luotaamiseen.
Taloussanomat
- Tässä on paras lahja, jonka voit antaa lapsellesi 06:01
- Asukkaat ja hallitus vaihtuvat – talon henki pysyy 06:08
- Näin nopeasti sähkö-Nissan hyytyy pakkasessa 06:18
- HS: Suomella ei olekaan sopimusta Kreikka-vakuudesta 09:44
- Näin paljon henkivartijan palkkaaminen maksaa 15:45
- Helsingin pörssi nousi korkeimmilleen puoleen vuoteen 19:50
- Jättipankkeja epäillään salaliitosta 16:06
- Kieltoja ja rangaistuksia – näin kokouksia tehostetaan 21:08
- Reuters: Nokia Siemensille etsitään uutta toimitusjohtajaa 16:44
- Sota-ajan Jallu palaa takaisin 15:52
- » Taloussanomat.fi
-
748 e
Fujitsu Lifebook P770 3G (Core i7-660UM, 4 GB, 12,1", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
327 e
Sony Vaio VPCSA2Z9E (Core i7-2620M, 8 GB, 13,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
184 e
HP Elitebook 8440P (Core i5-520M, 2 GB, 14", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
154 e
Fujitsu Celsius H910 (Core i7-2820QM, 8 GB, 17.3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
121 e














Kommentit (74)
Nyt pitää saada naiset ja lapset turvaan ennenkuin heidät kuvataan ilman huntua