Taajuudet kallistuvat televisioyhtiöissä

Suvi Lindén hakee ratkaisua uudesta mallista kesään mennessä.
Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva
1.3.2010 14:20 Televisioyhtiöiden pulittamat taajuusmaksut ovat pomppaamassa nykyisestä 54 000 eurosta 2,1 miljoonaan euroon vuodessa, liikenne- ja viestintäministeriö laskee. Siirtymäaikaa on luvassa vuosia.
Liikenne- ja viestintäministeriön taajuustyöryhmä esittää uutta taajuusmaksumallia, jossa televisiotoimijoiden maksuosuus nousee arviolta 2,1 miljoonaan euroon vuodessa. Televisiotoiminnassa käytettävien taajuuksien maksut ovat nykyisin noin 54 000 euroa vuodessa.
Teleyhtiöiden taajuusmaksuihin on tulossa alennus. Mallissa matkaviestinverkkojen maksuosuus alenisi nykyisestä noin 5,2 miljoonasta eurosta noin 3,3 miljoonaan euroon.
Matkaviestintaajuuksien vuosittaiset käyttöoikeudet ovat maksaneet yhteensä 3,7–5,2 miljoonaa euroa vuosina 2008–2010.
Lindén päättää
ennen kesää
Viestintäministeri Suvi Lindén (kok) päättää uudesta taajuusmaksumallista ennen kesää. Hänestä esitetyn suuntainen järjestelmä kannustaisi taajuuksien tehokkaaseen käyttöön. Ministeri aikoo perehtyä raporttiin ja kuulla taajuuksien käyttäjiä.
Työryhmän loppupäätelmä ei sinänsä ole uusi asia. Ryhmä oli jo viime syksynä sitä mieltä, että teleyhtiöiden taajuusmaksuja pitäisi alentaa ja televisiotoimijoiden taajuusmaksuja nostaa.
Televisioyhtiöt pitävät esitettyä mallia epäreiluna muun muassa sen takia, että niiden on pitänyt käyttää rahaa kaupallisesti kannattamattomien syrjäseutujen kattamiseen. On odotettavissa, että vielä uudelle lausuntokierrokselle lähtevä esitys saa yhtiöiltä kärkevää kritiikkiä.
Teleyhtiöt ovat vaatineet maksuihin alennuksia, koska rakennettavat verkot maksavat paljon.
Siirtymäkausi
tulossa
Suuri ero tv- ja teleyhtiöiden maksuissa on syntynyt vuosien kuluessa. Taustalla on monimutkainen hinnoittelumalli. Se pyritään yksinkertaistamaan.
Mitään kertalaakia hintojen uudistukseen ei ole luvassa. Työryhmä ehdottaa, että televisiotoiminnasta perittävien taajuusmaksujen muutokset tulisivat täysimääräisesti voimaan vuoden 2014 alusta. Matkaviestinverkkojen taajuusmaksuja alennettaisiin saman siirtymäkauden aikana.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Comptel puolittaa osingon 14:00
- Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen 13:41
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (15)
Tuskinpa kännykäverkkojen tuominen syrjäkylille on yhtään sen halvempaa kuin televisiokanavavien. Päinvastoin - kännykkäverkkojen kuuluvuuskin on huomattavasti paljon pienempi kuin tv-lähettimien.
Eli arviolta 100,000e vuodessa per henkilö.
Eli arviolta 100,000e vuodessa per henkilö.
JP
No ei nyt sentään, taajuuksien hinta/suomalainen alle 50 snt
Jess, enemmän kanavia samaan kanavanippuun ja siitähän seuraa huonompi kuvanlaatu, kun bittivirtaa joudutaan pienetämään.
Jos tv-kanavan bitrate pudotettaisiin 500 kilobittiin sekunnissa saataisiin yhteen dvb-t muksiin, eli taajuuteen sullottua noin 40 kanavaa. Digitalle ilmaisena vinkkinä kerrottakoon, että dvb standardin mukaan kuvan resoluutio voi olla 352 X 288 pikseliä.