Analyytikko: PS3 pesee kaikki
10.3.2010 11:04 Konsolisodan altavastaaja Sony PlayStation 3 voittaa lopulta kilpailijansa ja myy jopa Nintendo Wiitä enemmän, uskoo Strategy Analyticsin analyytikko.
Tutkimusyhtiö Strategy Analyticsin mukaan PlayStation 3 -pelikonsoli sanoo viimeisen sanan nykyisen konsolipolven taistelussa. Taakse jäävät niin Microsoftin Xbox 360 kuin markkinoiden ylivoimainen ykkönen Nintendo Wii.
Maksullisen raportin konsolimarkkinoista kirjoittanut analyytikko David Mercer uskoo PS3:n saavuttavan elinaikanaan 127 miljoonan kappaleen myynnin, kun taas Nintendo Wii on päätymässä 103 miljoonaan kappaleeseen.
Mercer povaa PS3:lle menestystä, koska arvioi sen olevan kaupallinen alusta vielä viisi vuotta sen jälkeen, kun Wii on korvattu jollakin uudella laitteella.
– Nintendo on tehnyt hienoa työtä Wiin kanssa tuodessaan konsolipelit uusille yleisöille. Mutta sen myynti on nyt putoamassa etenkin kypsillä markkinoilla, ja Wiin asennuskanta käy korkeimmillaan vuonna 2011. Sekä PS3:n että Xbox 360:n omistus on huipussaan vuosien 2012 ja 2014 välillä, Mercer ennustaa tiedotteessa.
220 miljoonaa
konsolia
David Mercerin raportti arvioi tv-konsolien myynnin putoavan tänä vuonna yhdeksän prosenttia globaalisti 47,5 miljoonaan kappaleeseen. Wii yltänee 17,5 miljoonaan, PS3 14 miljoonaan ja Xbox 360 10,5 miljoonaan kappaleeseen. Vanha PlayStation 2 kelpaa ostajille vielä 5,5 miljoonaa kertaa.
Konsolien globaali asennuskanta on edelleen kasvussa ja saavuttaa yli 220 miljoonaa kappaletta vuoden loppuun mennessä.
Televisioihin kytkettävät pelikonsolit ovat tyypillisesti uusiutuneet muutaman vuoden välein. Tämä sykli saattaa olla rauhoittumassa, kun muu kotiviihde ja sosiaaliset verkkopalvelut täydentävät konsoleissa pelkkää pelaamista.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Googlen haastaja liehittelee mediataloja
26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.
Kolme vuotta sitten
"Digitaalinen intimiteettisuoja otettava vakavasti"
26.05.2009 Saksan Grundgesetzin, perustuslain 60-vuotispäivän juhlien yhteydessä Chaos Computer Club (CCC) vaati viranomaisilta tositoimia digitaalisen yksityisyydensuojan takaamiseksi.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (53)
Eikö näistä keskusteluista enää löydy yhtään sellaista, jossa joku Apple-peelo ei olisi selittämässä über-Steven tuotteiden hienoutta?
Taisit unohtaa, että tuossa 220 miljoonassa on kyse ns. olohuonekonsoleista (uuden sukupolven). Nintendon uusimman käsikonsolin (Nintendo DS) eri versioita oli jo vuosi sitten myyty yli 100 miljoonaa kappaletta.
Ai nytkö iPhone on pelikonsoli? Luovaa tilastointia, ei muuta voi sanoa. Hei... Nokiaankin saa pelejä. Paljonkohan Nokian pelikonsolit ovat myyneet viime vuonna? Vihjeenä sanottakoon että yksittäisen mallin kuukausimyynti voi mennä 7 numeroisiin lukuihin.
Ai nytkö iPhone on pelikonsoli? Luovaa tilastointia, ei muuta voi sanoa. Hei... Nokiaankin saa pelejä. Paljonkohan Nokian pelikonsolit ovat myyneet viime vuonna? Vihjeenä sanottakoon että yksittäisen mallin kuukausimyynti voi mennä 7 numeroisiin lukuihin.
N-Gage on kuopattu ja muille ei saa muuta, kuin matopelejä ja tic-tac-toen.
Ja mieti, Nokialaisia on myyty 1,1 miljardia kappaletta. Että siinä on Applella vähän kiinniottamista...
Tässä puhutaan nyt olohuoneen viihdelaitteista, joissa näillä kahdella ei ole osaa eikä arpaa markkinosuustaisteluissa. Jos Nokia on pakko vetää mukaan, niin on todennäköistä että MeeGo löytää jossain vaiheessa tiensä monikäyttöisiin set-top-boxeihin tai jopa televisioiden käyttöjärjestelmäksi. Mutta sekin on jo melkoisen kaukaa haettua.
Kaikki kunnia Sonylle jos tämä arvio pitää paikkansa. PS3 oli erittäin lähellä upota kokonaan. Wiin suosion mahdolliseen laskuun tulee olemaan syynä se, että se oli tekniikaltaan vanhentunut jo ilmestyessään. Onneksi kaikkien kohdalta on silti sanottava, että edelleen pelit ratkaisevat. Ja viimeaikoina jokaiselle laitteelle on tehty erittäin hyviä pelejä, joten hyvältä näyttää.
Katsokaapa vaikka Bioshock 2:n trailereita, upean näköinen peli ja erittäin komeaa musiikkia ja taidetta. iPhone ja kumppanit painivat ihan eri legioonassa, anteeksi vain.
Blu-Ray toisaalta vasta vähänaikaa ollut tarpeellinen, joten oli parempi Microsoftille, että Xbox360 oli alussa halvempi ja nyt loppua kohden alkaa miettimään uuden laitteen suunnittelua
Blu-Ray toisaalta vasta vähänaikaa ollut tarpeellinen, joten oli parempi Microsoftille, että Xbox360 oli alussa halvempi ja nyt loppua kohden alkaa miettimään uuden laitteen suunnittelua
En tiedä mitkä ovat Microsoftin syyt siihen, ettei blu-ray-asemaa laitteeseen ole tullut myöhemminkään, mutta uskoisin sen lisäävän laitteen myyntiä. Toisaalta se noistaisi laitteen hintaa (tai pienentäisi katetta), ja nykyiset omistajat saisivat laitteen kylkeen uuden möhkäleen lisämaksusta, joka ei ole kovinkaan käytännöllinen.
Ehkäpä MS:n intressit ovat Livessä ja elokuvien verkkolevityksessä. Blu-ray-soittimet eivät enää kovin paljoa maksa muutenkaan.