Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Vodafone sulkee kauppoja ja call centereitä

Kuva: Timo Poropudas

10.3.2010 11:09 Maailman suurin telekonserni Vodafone aikoo vähentää Isossa-Britanniassa satoja työpaikkoja. Talouden taantuma on vähentänyt telepalvelujen kysyntää.

Työpaikkojen leikkaukset liittyvät Vodafonen viime vuonna ilmoittamaan säästöohjelmaan, jossa yhtiö tavoittelee Isossa-Britanniassa miljardin punnan säästöjä.

Leikkaukset täsmentyivät tiistaina. Vodafone ilmoitti vähentävänsä 500 työpaikkaa yhtiön pääkonttorista Newsburysta.

Pääkonttorin lisäksi Vodafone aikoo vähentää työpaikkoja kauppaketjusta ja call centereistä. Vodafone aikoo sulkea kuusi kauppaansa ja kaksi call centeriä. Kauppaketjusta vähenee 375 työpaikkaa.

Mobile Magazinessa Vodafonen työntekijä kertoo, miten sulkemiset tulivat shokkina työntekijöille. Työpaikalla ihmiset itkivät ja olivat järkyttyneitä. Heidät jouduttiin saattamaan ulos rakennuksesta.

Työntekijät olivat tuohtuneita yhtiön tyylistä hoitaa sulkemiset. Työntekijöitä kutsuttiin toimistohuoneeseen kuulemaan uutinen paikan sulkemisesta ja samaan aikaan heidän henkilökohtaiset tavaransa vietiin vastaanottoon.

Jutun kirjoitti: Heidi Vaalisto

Heidi Vaalisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (4)

Huono 0
Juttu ei ole ymmärretty kertoa, millä mittarilla Vodafone on maailman suurin. Asiakasmäärillä laskettuna suurempia on Kiinassa. Mutta mitäs siitä, kun pääasiana on roiskia epätarkkoja kopioita eri nettisivuilta. Jotenkin haukotuttaa tämä järjetön puliveivaaminen näissä jutuissa, jotka on aina vaan kopioita.
mittarit katteissa
Huono 3
Suomessa aina valitetaan, että täällä työntekijöiden irtisanomissuoja on heikko ja homma hoidetaan tökerösti.

Jos tuo juttu pitää puoliksikaan paikkansa, niin on tuossa vähän toisenlaista mallia siitä, miten irtisanomisia voi hoitaa.
Vepe
Huono 0
Ei se irtisanomistilanne paljon Suomessa tuosta eroa.
Täällä joutuu vaan itse keräämään kamansa esimiehen valvonnassa. Ei ole edes tuota tavaroidenkeräyspalvelua niin kuin Priteissä!
Hölönkölö
Huono 0
Talouden taantuma on vähentänyt telepalvelujen kysyntää.

Mielenkiintoinen ilmaus. Toooodella "mielenkiintoinen". Asiahan näyttää nimittäin varsin toisenlaiselta...

Liki kaikki telealan yritykset, Vodafone mukaanlukien (!) ovat parantaneet tulostaan koko ajan muutaman prosentin verran per kvartaali. Tämä asia selvisi suoraan Vodafonen omilta sivuilta alle 10 minuutissa.

Toimittajalle: Kaikella kunnioituksella, mihin jäivät taustaselvitykset ja lehdistötiedotteiden vertailu julkaistuihin raportteihin?
Iines
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

F-Secure: "spartalaiset" koettiin uhaksi Hongkongissa

11.02.2009 Suomalainen F-Secure huomasi vuotuisessa verkkohyvinvointia koskevassa kyselyssään, että tietoturvatermit ovat monella kehnosti hallussa. Monet luulevat "spartalaisten" olevan tietokoneisiin liittyvä uhka.

.