Wii hävisi Xboxille Yhdysvalloissa
15.3.2010 12:35 Microsoftin Xbox 360 tunki televisiokonsolien ykköseksi helmikuussa. Nintendon Wii joutui tyytymään harvinaiseen kakkossijaan.
Tutkimusyhtiö NPD:n pelimarkkinaluvut Yhdysvalloista kertovat tv-konsolien marssijärjestyksen muuttuneen ainakin tilapäisesti.
Xbox 360 myi parhaiten koskaan eli 422 000 kappaletta, peliuutisia julkaiseva Gamasutra raportoi. Japanilaisen Nintendon Wii-konsoli ostettiin 397 900 kertaa. Samasta maasta ponnistavan Sonyn PlayStation 3 saavutti 360 100 kappaleen myynnin.
Wiin horjahtaminen kärkipaikalta on ollut harvinaista Yhdysvalloissa. Viimeksi niin kävi viime lokakuussa, kun PS3 otti komennon hetkellisesti. Uusinta notkahdusta selittänee se, että Nintendolla on ollut viime aikoina jälleen vaikeuksia tyydyttää kysyntä. Yhtiö on saanut liian vähän Wii-konsoleita kauppoihin.
Niin tai näin, tutkimusyhtiö Strategy Analyticsin analyytikko on äskettäin arvioinut, että Sonyn PS3 saavuttaa lopulta kolmikon kovimman kokonaismyynnin.
NPD:n mukaan kaikkein myydyin konsoli helmikuussa oli Nintendon kädessä pidettävä DS.
Helmikuu ei ollut hyvä kuukausi Yhdysvalloissa, sillä laitemyynti putosi viidenneksen viime vuoden vastaavasta ajasta. Koko markkina peliohjelmistot mukaan lukien aleni viisitoista prosenttia 1,26 miljardiin dollariin eli noin 920 miljoonaan euroon.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Googlen haastaja liehittelee mediataloja
26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.
Kolme vuotta sitten
"Digitaalinen intimiteettisuoja otettava vakavasti"
26.05.2009 Saksan Grundgesetzin, perustuslain 60-vuotispäivän juhlien yhteydessä Chaos Computer Club (CCC) vaati viranomaisilta tositoimia digitaalisen yksityisyydensuojan takaamiseksi.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (14)
Tällä hetkellä Wii taitaa olla ainoa, jonka hintaa ei ole alennettu jatkuvasti (vrt. esim. X0, jonka hinta on suorastaan romahtanut). Lisäksi monella pelaajalla on sekä "isompi" pelikone että Wii.
Mistä moiset toimitusongelmat nyt? Laitteethan ovat olleet tuotannossa jo pitkän aikaa? Sonyn kohdalta ymmärrän, mikäli Cell-prossussa ollaan siirrytty viime syksynä pienempään valmistusprosessiin, ja saannit olisivat edelleen kiven alla.
Mutta silti, miksi XBOX360 ei kärsi näistä ongelmista?
Ja mitkä ovat kakaroitteni suosikkipelit...
Ainoastaan yksi hyödyntää liikkeentunnistusta,
kaikki muut lempipelit ohjaimen napeilla pelattavia.
Miksi ylimieliset?
Kyllä Wiille on paljon hienografiikaisia pelejä jotka ovat myös pelattavia. Taidat olla ostanut halvalla tehtyä oheisroskaa?
Itselleni on kertynyt paljon Wii-pelejä ja niitä halpispelejä en ole ostanut. Vain muutama omistamistani peleistä on unohtunut hyllyyn pölyttymään.
http://www.joystiq.com/2010/02/12/sony-ps3-supply-to-be-tight-over-coming-months/
Todennäköisesti uusi Slim malli, sen suosio maailmanlaajuisesti ja kysynnän tyydyttäminen. Tiedä sitten mitä osio tarkalleen uupuu ja kuinka nopeaan tahtiin konsoleita saa ulos tehtaista.
Boksista on vain yksi malli josta ei paljon asiat ole muuttuneet alkuperäiseen verrattuna lukuunottamatta piirisarjaa. Sen osat ovat muutenkin lähempänä PC-konetta kuin PS3:n Cell+blu-ray.
Siinä oma veikkaukseni.