IPhonen myynti laajenee maakuntiin

Pro-kauppiaista tulee iPhonen edustajia.
Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva
16.3.2010 14:12 Sonera perusti yritysmyyntiin kauppiasvetoisen pro-ketjun. Applen iPhone tulee kumppaniketjun ansiosta myyntiin maakuntiin.
Telekonserni Sonera perustaa yritysmyyntiin uuden valtakunnallisen kumppaniketjun, joka koostuu paikallisista kauppiaista. Sonera Pro -kumppanit ovat erikoistuneet yritysten tietoliikenneratkaisuihin.
– Tämä on meillä yritysmyynnin ykkösketju, TeliaSonera Finlandin aluejohtaja Jukka Kitinoja kuvaa.
Pro-ketjun lisäksi Soneralla on yritysmyynnissä niin sanottu soho-ketju. Ketjun asiakkaita ovat pienet yritykset.
Uusi pro-ketju toimii paikkakunnalla valtuutettuna Soneran myyjänä. Soneran pro-kumppanit saavat lähes samanlaiset oikeudet kuin Soneran oman yritysmyynnin työntekijät. Kumppani saa pääsyn muun muassa Soneran tietojärjestelmiin.
Uuden ketjun ansiosta Applen iPhone-älypuhelimen myynti laajenee maakuntiin.
– Apple on tarkka siitä, kuka saa myydä iPhonea. Näille pro-kumppaneille tulee oikeus iPhonen myyntiin, Kitinoja kertoo.
Operaattorit koetaan
kaukaisiksi toimijoiksi
Uuden ketjun perustaminen lähti liikkeelle viime syksynä. Sonera selvitti paikallisten yrittäjien tarpeita.
Yrittäjien mielestä kaikki teleoperaattorit ovat kaukaisia toimijoita. Yrittäjät kaipasivat läheistä kumppania, jonka edustajan kanssa he voivat selvittää kasvotusten yritysratkaisuja.
Soneralla toimii oma yritysratkaisujen yksikkönsä, mutta se on erikoistunut suuryrityksiin. Noin 10–200 työntekijän yritykset jäävät väliinputoajiksi.
Sonera päätti vastata paikallisten yrittäjien huutoon. Sonera piti parhaana ratkaisuna kauppiasvetoista kumppaniverkkoa.Sonera on valinnut Pro –ohjelmaan 20 kauppiaskumppania ympäri maata. Mukaan kuuluvat myös DataInfo-ketjun kauppiaat.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:00 Facebook laskee tykkääjät aktiivikäyttäjiksi
- 01:28 Google taklaa mahdottomia ongelmia
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Järjestelmävika sotki DNA:n lukuja
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista
- 6.2. Facebookin kännykkämainokset tulevat maaliskuussa
- 6.2. It-tähdet loistavat Super Bowl -mainoksissa
- 4.2. Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi
- 4.2. Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa
- 4.2. Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 4.2. Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 4.2. Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 6.2. Facebookin kännykkämainokset tulevat maaliskuussa
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 4.2. Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 4.2. Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Facebookin kännykkämainokset tulevat maaliskuussa
- 4.2. Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Facebook laskee tykkääjät aktiivikäyttäjiksi 07:00
- Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla 14:59
- Järjestelmävika sotki DNA:n lukuja 14:10
- Apple hakkasi Nokian ennätyksen 12:28
- Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta 10:40
- Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista 09:48
- Facebookin kännykkämainokset tulevat maaliskuussa 09:00
- It-tähdet loistavat Super Bowl -mainoksissa 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Elektrobitin tulos veti piuhat kireiksi
07.02.2007 Langattomiin viestintäratkaisuihin ja autoteollisuuden ohjelmistotuotteisiin keskittyneen Elektrobitin tulos painui selvästi tappiolle viime vuoden viimeisellä neljänneksellä. Liikevaihto supistui yhdeksän prosenttia 45,6 miljoonaan euroon.
Kolme vuotta sitten
Brittimies ilmoitti avioerosta Facebookissa
07.02.2009 39-vuotias brittimies ilmoitti kuusivuotisen avioliiton päättymisestä Facebookissa. Ystävä kertoi ilmoituksesta vaimolle.
Taloussanomat
- Anteeksi, unohdin kaiken – pätkiikö sinullakin töissä? 06:01
- Neuvottelut jatkuvat Kreikassa – yleislakko säästöjä vastaan 08:21
- Kriisi iski autonvuokraajiin – ikärajojakin laskettu 06:08
- HS: Liki 70 kuskia saa lähteä Helsingin bussiyhtiöstä 07:25
- Haaviston kannattajat asuvat kalleimmin 15:37
- Kreikassa ei kosketa 13. ja 14. kuun palkkoihin 14:19
- Arvio: Romahdus Nokian älypuhelinten toimituksissa 18:04
- Kohulihan jäljityksen tulos: 30 kiloa löytyi 18:54
- Kreikka leikkaa 15 000 julkisen alan työpaikkaa 20:30
- Poliittinen paine sai johtajat luopumaan jättibonuksista 20:27
- » Taloussanomat.fi
-
-239 e
Lenovo ThinkPad X201 (Core i5-520M, 2 GB, 12,1", Win Vista Business), kannettava tietokone
-
-238 e
-
-238 e
-
-189 e
-
-173 e














Kommentit (18)
Työvälineen joustava käyttö muuttui kertaheitolla kivikautisesta tunnelmasta nopeaan ja toimivaan. Sopivasti myös meidän operaattori käyttää soneran verkkoja, joten vaikka operaattori ei ole sonera niin ei ole tarvinnut breikata luuria.