Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Palmin näkymät eivät vakuuttaneet

19.3.2010 10:12 Älypuhelin- ja pda-laitevalmistaja Palmin kolmannen neljänneksen tulos oli hienoinen pettymys markkinoille. Yhtiön tappiot supistuivat, mutta näkemys tulevaisuudesta jäi vaisuksi.

Palmin raportoi tehneensä 18,5 miljoonan dollarin nettotappiot ennen veroja tilivuoden kolmannella neljänneksellä, joka päättyi 26. helmikuuta. Vuotta aiemmin tappiota kertyi 95,0 miljoonaa dollaria. Yhtiön liikevaihto nousi 349,9 miljoonaan dollariin 90,6 miljoonasta dollarista, osavuosikatsauksesta selviää.

Pitkään kompuroinut älypuhelinvalmistaja on panostanut viime aikoina erityisesti kehittämäänsä webOS-mobiilialustaan, jota yhtiö käyttää muun muassa Pre- ja Pixi-älypuhelimissaan. Neljänneksen aikana Palm toimitti jälleenmyyjille yhteensä 0,96 miljoonaa älypuhelinta. Vuotta aiempaan ajankohtaan verrattuna määrä kolminkertaistui. Myynti kuluttajille asti sen sijaan sakkasi. Palmin mukaan kuluttajat ostivat 0,408 miljoonaa yhtiön älypuhelinta, kun vuotta aiemmin puhelimia meni kaupaksi 15 prosenttia enemmän.

Yhtiön osake heikkeni voimakkaasti tuloksen julkistamisen jälkeen, ja analyytikot pitivät etenkin yhtiön näkemystä tulevaisuudesta pettymyksenä.

Palmin talousjohtaja Doug Jeffries arvioi sijoittajille pidetyssä puhelinkonferenssissa tilivuoden viimeisen neljänneksen liikevaihdon jäävän 150 miljoonaan dollariin, uutistoimisto Bloomberg kertoo. Bloombergin haastattelemat analyytikot olivat odottaneet yhtiöltä keskimäärin 300 miljoonan dollarin liikevaihtoa.

Sijoitusyhtiö MKM Partnesin analyytikon Tero Kuittisen mukaan Palm on esittelemässä uuden tuotteen yhdessä matkapuhelinoperaattori Sprintin kanssa kuluvalla neljänneksellä. Teleoperaattori AT&T puolestaan kertoi tammikuussa alkavansa myydä webOS-alustaa käyttäviä puhelimia tammi–kesäkuussa.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat-Bloomberg

Taloussanomat-Bloomberg

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (11)

Huono 0
Kansi kiinni, omaiset ovat nähneet.
Pamela Anderson
Huono 0
"Hienoinen" pettymys tosiaan.
Ulkomaisessa mediassa on jo (lue: taas) käynnistynyt spekulaatiot siitä kuka Palmin ostaa. WebOS on kuitenkin osoittautunut ihan päteväksi älypuhelinalustaksi. Laitetaanpa tähän siis oma ehdotus.

Arvoisat Research in Motionin edustajat siellä Kanadassa, tiedän että luette Digitodayn kommenttipalstaa. Olette tähän asti pärjänneet erinomaisesti Blackberry-mallistollanne. Nyt on kuitenkin käymässä niin, että käyttöjärjestelmänne on vanhuuttaan jäämässä kilpailijoiden jalkoihin, ja olisi aika modernisoida hyvän konseptin moottori.

Ostamalla Palmin saisitte kertaheitolla erinomaisen Linux-pohjaisen älypuhelinalustan, johon esimerkiksi Adobe on jo demonstroinut julkisesti useaan otteeseen rautakiihdytettyä Flash 10.1:ää. Lisäksi SDK:tä pidetään erittäin helppokäyttöisenä. Käyttöliittymäkin on kaunis ja helppokäyttöinen. Palm on kuitenkin liian pieni ja velkainen kilpaillakseen jättäläisten puristuksessa. RIM+Palm = paljon kauniita älypuhelinlapsia.


Noin, nyt on taas maailma pelastettu. Ei kestä kiittää. :P
Faddis
Huono 0
0,408 miljoonaa
desimaalit on ilmeisesti jänniä
steve blowjobs
Huono 0
Söin tänään 0,000001 miljoonaa pizzaa.
Desi maalia kiitos
Huono 0
Jatketaanpa vielä...

Engadgetissa otetaan vahvasti kantaa, että Googlen tulisi ostaa Palm. Miksi?

Apple haastoi HTC:n oikeuteen, mutta ei saadakseen rahaa - koska sitä yhtiöllä on yllin kyllin. Ristiinlisensoiminenkaan ei tule kyseeseen, sillä HTC:n patenttien määrä ei ole mitenkään erityisen suuri tai merkityksellinen. Sen sijaan Apple haluaa antaa viestiä mulle Android-valmistajille, että miettivät tarkkaan kannattaako lähteä Googlen kanssa kimppaan, jolloin ne olisivat mahdollisesti itsekin Applen tulilinjalla.

Miksi Palm sitten? Yksinkertaisesti siitä syystä, että yhtiöllä on pitkä historia takanaan kosketusnäyttölaitteiden käyttöliittymistä, ohjelmistoista ja teknisestä toteutuksesta. Applen huhuttiin pari vuotta sitten haastavan Palm oikeuteen, mutta yhtiö on sittemmin vetäytynyt takaisin. Huomionarvoista on esimerkiksi se, että Palm Pre -älypuhelimessa on heti alusta saakka käytetty multitouch-teknologiaa.

Kaiken lisäksi aikanaan osa iPhone-tiimistä loikkasi Palmin palvelukseen, syy ei ole tiedossa.

Googlen pitäisi siis olla nopea, ja ostaa Palm patentteineen pois ennen kuin muut ehtivät.

Itse en usko että tämä toteutuu, mutta kukapa tietää. Kilpailu käy päivä päivältä kovemmaksi, ja mahdollisesti myös likaisemmaksi.
Faddis [@ovi.com]
Huono 0
@Faddis

Mielenkiintoinen analyysi.

Jätit jonkun toisen kerrottavaksi, että Nokian on ostettava Palm. Olen ollut samaa mieltä jo pari vuotta.
Esa
Huono 0
@Faddis

Mielenkiintoinen analyysi.

Jätit jonkun toisen kerrottavaksi, että Nokian on ostettava Palm. Olen ollut samaa mieltä jo pari vuotta.

Tätähän on huhuttu jo pitkään, mutta viime aikoina spekulaatioita on ollut paljon vähemmän. Osittain tämä varmasti johtuu siitä, että Nokia sai vihdoinkin ensimmäisen Maemo-laitteen markkinoille, ja yhteistyö Intelin kanssa luonnollisesti vie Nokian Palm-intressejä vielä etäämmälle.

Vaan ei Googlekaan WebOS:aa tarvitse, sillä Androidin kehitys on jo pitkällä. Mutta näkevätkö yritykset patenttien ja aivojen hankkimisen niin tärkeäksi, että ostavat yhtiön siitä huolimatta? Mahdollisesti, mutta molemmissa tapauksissa se todennäköisesti tietäisi WebOS:n loppua.

Jotkut ovat heittäneet mahdolliseksi ostajaksi myös tietotekniikkajätti Hewlett-Packardia, jolta puuttuu kokonaan kosketus kasvaville mobiililaitemarkkinoille. Compaq:n aikoinahan iPaq oli kohtalaisen tunnettu nimi PDA-markkinoilla, mutta älypuhelinten kasvava suosio käytännössä söi markkinat alta. Olisiko nyt uuden yrityksen aika? Ja riittäisikö silloin HP:n "mediaseksikkyys"?
Faddis [@ovi.com]
Engadgetissa otetaan vahvasti kantaa, että Googlen tulisi ostaa Palm. Miksi?

Nämä spekulaatiot ovat aika typeriä. Jotta yrityskaupasta olisi hyötyä pitäisi löytyä oikeaa uutta synergiaa esimerkiksi niin, että Palm olisi kehittänyt jotain mistä muille olisi hyötyä. Palmin ekosysteemi on kuitenkin vielä lapsenkengissään. Sovellusvalikoima on pieni, alusta ei ole vielä ihan valmis ja firmassa on ihan käsittämättömiä IPR -riskejä. Palm esimerkiksi toteutti iTunes -integraation niin, että kätellessään Palm väittää iTunesille olevansa iPhone ja saa siksi synkronoitua musiikit, kalenterit ja osoitekirjat iTunesin kautta. Tuollaisilla päätöksillä kaivetaan aivan suotta verta nenästään eikä niiden takia kukaan uskalla koskea WebOSään pitkällä tikullakaan ennenkuin nämä miinat on purettu.

Palmin ostosta olisi teoriassa hyötyä valmistajalle, jolla ei vielä ole omaa puhelinta. Androidin ja etenkin HTC:n harrastaman Android-OEM -valmistuksen myötä oman alustan merkitys on kuitenkin kadonnut. Miksi polttaa miljardeja alustan ostamiseen ja virittämiseen kun saman rahan voi paremmin käyttää sovelluskaupan, sovellusten ja palvelujen kehittämiseen?
rmac
Huono 0
Engadgetissa otetaan vahvasti kantaa, että Googlen tulisi ostaa Palm. Miksi?

Nämä spekulaatiot ovat aika typeriä. Jotta yrityskaupasta olisi hyötyä pitäisi löytyä oikeaa uutta synergiaa esimerkiksi niin, että Palm olisi kehittänyt jotain mistä muille olisi hyötyä. Palmin ekosysteemi on kuitenkin vielä lapsenkengissään. Sovellusvalikoima on pieni, alusta ei ole vielä ihan valmis ja firmassa on ihan käsittämättömiä IPR -riskejä. Palm esimerkiksi toteutti iTunes -integraation niin, että kätellessään Palm väittää iTunesille olevansa iPhone ja saa siksi synkronoitua musiikit, kalenterit ja osoitekirjat iTunesin kautta. Tuollaisilla päätöksillä kaivetaan aivan suotta verta nenästään eikä niiden takia kukaan uskalla koskea WebOSään pitkällä tikullakaan ennenkuin nämä miinat on purettu.

Palmin ostosta olisi teoriassa hyötyä valmistajalle, jolla ei vielä ole omaa puhelinta. Androidin ja etenkin HTC:n harrastaman Android-OEM -valmistuksen myötä oman alustan merkitys on kuitenkin kadonnut. Miksi polttaa miljardeja alustan ostamiseen ja virittämiseen kun saman rahan voi paremmin käyttää sovelluskaupan, sovellusten ja palvelujen kehittämiseen?

iTunes-synkronointi on yksittäisyydessään aika huono esimerkki; tuossahan Palm on lähtenyt taistelemaan lähinnä moraalisesta voitosta ja pyrkinyt leimaamaan Applea pahaksi. Käytännön tasolla ei kuitenkaan voida osoittaa väitettä "kukaan ei uskalla koskea WebOS:aan pitkällä tikullakaan" todeksi. Miksi asia olisi näin?

Toiseksi Palmin hinta ei liiku miljardeissa, tällä hetkellä yhtiön markkina-arvo on alle 700 miljoonaa. Ja Engadgetissahan ei väitettykään että Google tarvitsisi Palmin WebOS:aa, vaan suurin huomionarvo kohdistettiin yhtiön patentteihin. Ja kuinkas muuten - Applen varalta.
Faddis [@ovi.com]
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Kodinkonekauppa muuttui tarjoustehtailuksi

10.02.2009 Joulun alennusmyynnit ovat vaihtuneet kodinkonekaupoissa suoraan jatkuviksi isoiksi tarjouskampanjoiksi. Normaalihintaa ei juuri tarvitse enää maksaa. Kodintekniikkaketjujen markkinointi muistuttaakin jo päivittäistavarakauppojen ruokatarjouksia.

.