China Unicom poistaa Google-haun Androidista
25.3.2010 13:09 Googlen haku ei enää kelpaa Kiinan toiseksi suurimmalle operaattorille, mutta Googlen Android-käyttöjärjestelmä kyllä.
Kiinalainen China Unicom -operaattori on ilmoittanut, että se poistaa Googlen haun matkapuhelimistaan. Toimenpide johtuu Googlen päätöksestä lopettaa Kiinan valtion vaatimusten mukainen hakutulosten sensurointi Kiinassa.
Sen sijaan operaattori aikoo jatkossakin valmistaa puhelimia, joissa on Googlen kehittämä Android-käyttöjärjestelmä.
Google-haun tilalle China Unicom aikoo sovittaa jonkin toisen hakukoneen.
Googlen luopuminen Kiinan markkinoista voikin vähentää yhtiön mainostuottoja merkittävästi, arvioi sanomalehti Financial Times.
Kiinan virallisten tilastojen mukaan maassa on 384 miljoonaa internetin käyttäjää, ja 745 miljoonaa matkapuhelimen omistajaa, joista suuri osa käyttää nettiä matkapuhelimellaan.
China Unicom lykkäsi kahden Samsungin ja Motorolan sille kehittämän puhelimen julkaisua tammikuussa, kun Google ensimmäisen kerran kertoi aikeistaan lopettaa hakutulosten sensurointi.
Maan suurimmalla operaattorilla China Mobilella on mallistossaan yli 12 Android-puhelinta, joissa on Googlen haku. China Mobile ei ole vielä kertonut, aikooko se korvata Googlen toisella hakukoneella.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta
26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.
Kolme vuotta sitten
"Aito" peligrafiikka 10-15 vuoden päässä
26.05.2009 Peliyhtiö Epicin perustaja uskoo, että oikeasti todenmukainen grafiikka onnistuu videopeleissä 10-15 vuoden kuluttua.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (2)
Apple ja MS kun on sopineet myös vapaasta patentien ristiinkäyttämisestä niin olisi aivan luonnollista.
Ja kun Nokia häviää käräjillä Applelle niin joutuu korvaukseksi antamaan ilmaiset Navteq kartat Applelle joten eivät tarvitse edes Google Mappia tulevaisuudessa.
Oikea otsikko tälle olisi ollut 'Kiinan hallitus pakottaa China Unicomin poistamaan Google-haun Android-puhelimistaan'.
Kyse ei ole mistään kelpaamisesta operaattorille, vaan sensurointia harrastavan hallituksen käskystä.
Kiinassa kun siihen ei ole juurikaan vastaan sanomista, uhkana on että lopettavat koko firman tuosta vain ja heittävät vastuuhenkilöt paikkaan jonne ei aurinko paista eikä huuto ulos kuulu.
Kommentti #1:
Ala-arvoista huhupuheisiin perustuvaa vihjailua.
Miltäs sää siellä Keilaniemessä tänään näyttää?
Steve/MSFT ja Steve/AAPL ovat molemmat törkeästi korruptoituneita johtajia ja siivoavat kaiken heidän oikkujaan vastustavan tieltään pelkästään rahan vallalla.
Ja tuo bingo on surkea. Niin näin sivusto/sisältökehittäjän näkökulmasta kuin käyttäjienkin. Kukaan ei varmasti ihmettele että sielläkin sensuuri ja tulosten vääristely jyllää.