Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Gigantin emo joutuu ahtaalle

Kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva

27.4.2010 09:29 Amerikkalaisen Best Buy –ketjun tulo Britanniaan lisää kierroksia kodinkonekauppojen kilpailussa. Muun muassa Gigantin emoyhtiö DSG on kovassa puristuksessa.

Amerikkalainen kodinkoneketju Best Buy avaa perjantaina ensimmäinen liikkeensä Isossa-Britanniassa. Ketju tulee Britanniaan kovalla rymistyksellä. Best Buy aikoo avata tänä vuonna neljä myymälää ja vuoteen 2013 mennessä 80 myymälää, kertoo Daily Telegraph.

Kauppajätin tulo ravistelee Britannian vähittäiskaupan markkinoita. Yhdysvalloissa Best Buy hallitsee noin 21 prosenttia maan vähittäiskaupasta.

Best Buy on tuonut uudenlaista asiakaslähtöisyyttä kodinelektroniikkakauppaan. Ketju myy päätelaitteita, televisioita ja jopa sähköautoja. Tämän lisäksi kauppaketju tarjoaa kuluttajille palvelua kellon ympäri.

Britannian nykyiset kauppaketjut ovat käynnistäneet puolustustaistelun. Gigantti-ketjun emoyhtiö DGS on ilmoittanut, että se avaa maassa 25 uutta myymälää jouluun mennessä. Lisäksi se avaa uudentyyppisiä myymälöitä, jossa yhden katon alla on kaksi erilaista kauppamallia. Yhdessä kaupassa ovat DGS:n omistamat Currys ja PC World.

Uusiksi on menossa DGS:n koko asiakaspalvelu. DGS tuo tarjolle uudenlaisen palvelun, jossa se tarjoaa kotiinkuljetuksia ja laitteiden asennuksia.

DGS käyttää tilikautena uusiin kauppapaikkoihin 120 miljoonaa puntaa. Seuraavana tilivuotena se investoi 150 miljoonaa puntaa.

Jutun kirjoitti: Heidi Vaalisto

Heidi Vaalisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (3)

Huono 0
Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa.
rutistetaan katteista ylimääräiset pois
Huono 1
Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa.

"Tämän lisäksi kauppaketju tarjoaa kuluttajille palvelua kellon ympäri." Tätähän ei saa halvalla eikä ainakaan Gigantista.
GigaByte
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Pelien nettijakelu syynätään tarkasti

26.05.2009 Pelien digitaalinen jakelu netin kautta yleistyy kovaa vauhtia. Asiasta on vain vähän julkista tietoa, sillä jakelualustat ovat suurten pelikustantajien tai jakelijoiden hallussa ja pitävät korttinsa visusti piilossa.

.