Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Adobe syyttää: Apple on kuin Isoveli

6.5.2010 14:06 Adoben ja Applen välinen väittely Flashista ei ota loppuakseen. Adoben teknologiajohtaja vihjaa Applesta tulleen se, mitä tietokoneyhtiö ikonisessa mainoksessaan aikoinaan vastusti.

Ohjelmistoyhtiö Adobe Systemsin teknologiajohtaja Kevin Lynch vertasi tietokone- ja kännykkäyhtiö Applea epäsuorasti sen kuuluisaan 1984-mainokseen samalta vuodelta.

Johtaja arvostelee Applea siitä, ettei se hyväksy Adoben Flash-ohjelmistoa iPhone-puhelimeen. Lynchin mukaan kielto haittaa innovaatiota. Tilanne on hänestä "monin tavoin kuin 1984", PC World -lehti raportoi. Näin hän tuli vihjanneeksi, että Applesta olisi tullut sellainen mörkö, jota se mainoksessaan vastusti.

Macintosh-tietokoneen julkaisumainoksessa urheilija ryntää saliin, jossa lauma alistettuja puolikuolleita tuijottaa ruudulla puhuvaa johtajaa, "isoveljeä". Mainos päättyy siihen, kun urheilija heittää lekan ruutuun ja Apple ilmoittaa tietokoneensa julkaisusta.

Applella oma
raideleveys

Kevin Lynch vertasi Applea myös 1800-luvun rautatieyhtiöihin, jotka hakivat Yhdysvalloissa kilpailuetua erilaisista raideleveyksistä. Se ei ollut hyväksi kehitykselle, hän muistuttaa.

Adobe ja Apple ovat huonoissa väleissä etenkin sen tiimoilta, kun Apple hankaloitti sovellusten ohjelmointia iPhonelle ja iPad-tietokoneelle. Kehittäjien pitää ohjelmoida sovellukset erikseen Applen laitteille ja erikseen muille laitteille. Kääntäjätyökalut eivät käy päinsä.

Applen pääjohtaja Steve Jobs on haukkunut Flashin monista eri syistä pitäen sitä esimerkiksi hitaana ja suljettuna. Adoben Lynch arvioi, että Applen ongelma Flashin kanssa ei ole sen toimimattomuus, vaan se että se toimii.

– Useilla käyttöjärjestelmillä toimivien Flash-sovelluksien luominen on mahdollista, eivätkä he pidä siitä, Lynch sanoo.

Applesta on tiettävästi tehty valitus Yhdysvaltain kilpailuviranomaisille. Syynä ovat Applen tekemät rajoitukset iPhone-sovellusten ohjelmointiin.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (28)

Huono 0
Mutta eihän Apple voi olla väärässä ikinä. Eihän...?
Miinusten kerääjä
Ihme itkua Adobelta. Kehittäkööt Flashia muihin ympäristöihin ja jos Adobe on oikeassa, iPhonen suljettu ympäristö ei ole hyväksi kehitykselle ja iPhone häviää markkinoilta. Jos taas Adobe on väärässä, iPhone ei kärsi omasta koodausympäristöstään ja tulee toimeen ilman Flashiakin.

Tuntuu vain, että Adobelle iPhone olisi toivealusta #1 ja muita alustoja käytetään vain Flashin saamikseksi iPhoneen.
Lopettakaa se itkuparku
Nyt toi Adoben itku menee jo pikkasen liian paksuksi. Flash on Adoben suljettu ympäristö, jolla Adobe pitää pystyssä monopolia, jota Apple on täyttä häkää hajottamassa avoimella HTML5-järjestelmällä.

Tässä unohdetaan muuten se, että Flash ei ole ilmainen, eli Applen pitäisi maksaa Adobelle lisenssimaksuja, jos Flash olisi iPhonessa. Samalla tavalla Nokia ja muut joutuvat sitten maksamaan, jos haluavat Flashin puhelimiinsa. Siihen tosin menee vielä aikaa, sillä Adobe ei ole vieläkään saanut tota valmiiksi.
Incoming Missile
Apple on ainut, jolla on puhtaat jauhot pussissa ja silti siitä yritetään oikeasti tehdä syyllistä ja alan pahaa poikaa. Kummallista.

Adobe ei voi syyttää muuta, kuin omia töppäyksiään nykyisestä tilanteesta. Apple ei ole Adobelle yhtään mitään velkaa, vaan päinvastoin. Adobe on toiminut todella pas ka maisesti Appleä kohtaan ja nyt Apple totesi, että se saa luvan loppua tähän.
Karma is a bitch
Apple on ainut, jolla on puhtaat jauhot pussissa
niin aatella.. apple on puhdas kuin lumi
* lapsityövoimaa (check)
* toimittajien lynkkausta (check)
* työntekijöidensä ajamista katolta alas (check)
* devaajien vähättely ja laiminlyönti (check)
* diktatuuri (check)
* RDF (check)
* FUD (check)

tällaisiin 'puhtaisiin jauhoihin' on muilla valmistajilla paljon matkaa.
erkki
Apple riistää sovelluskehittäjiä:

-Sovellusta ei saa myydä minkään muun sivuston kautta, edes sen jälkeen vaikka Apple ei päästäisi sovellusta Apple Storeeen

-Applella on oikeus poistaa sovellus milloin tahansa myynnistä, ilman selitystä

-Apple maksaa vahingonkorvausta korkeintaan 50 dollaria, vaikka firma itse tuhoaisi sovelluksen vahingossa tai vuotaisi sovelluskehittäjän asiakastietoja kilpailijalle

-Sovelluskehittäjä saa käyttää vain tiukasti määriteltyjä rajapintoja, eikä porautua syvemmälle iPhonen käyttöjärjestelmän ominaisuuksiin

Lähde: digitoday.fi/bisnes/2010/03/09/iphone-kehittajien-salainen-sopimus-paljastui/20103536/66
Apple boikottiin?
Sovelluskehittäjä saa käyttää vain tiukasti määriteltyjä rajapintoja, eikä porautua syvemmälle iPhonen käyttöjärjestelmän

uusi iphone os 4.0 antoi kehittäjille 1500 uutta rajapintaa käytettäväksi
ville
Apple on ainut, jolla on puhtaat jauhot pussissa
niin aatella.. apple on puhdas kuin lumi
* lapsityövoimaa (check)
* toimittajien lynkkausta (check)
* työntekijöidensä ajamista katolta alas (check)
* devaajien vähättely ja laiminlyönti (check)
* diktatuuri (check)
* RDF (check)
* FUD (check)

tällaisiin 'puhtaisiin jauhoihin' on muilla valmistajilla paljon matkaa.
ota erkki lääkkeet
lääkeet hukassa?
Nyt toi Adoben itku menee jo pikkasen liian paksuksi. Flash on Adoben suljettu ympäristö, jolla Adobe pitää pystyssä monopolia, jota Apple on täyttä häkää hajottamassa avoimella HTML5-järjestelmällä.

Tässä unohdetaan muuten se, että Flash ei ole ilmainen, eli Applen pitäisi maksaa Adobelle lisenssimaksuja, jos Flash olisi iPhonessa. Samalla tavalla Nokia ja muut joutuvat sitten maksamaan, jos haluavat Flashin puhelimiinsa. Siihen tosin menee vielä aikaa, sillä Adobe ei ole vieläkään saanut tota valmiiksi.

HTML5 ei takaa avoimuutta, ainakaan videoiden ostalta. Flash toimii myös esim. linxilla.

Miksi Applen pitäisi maksaa Adobelle? Flashin saa maksutta em. linuxillekin.
eh
Apple on ainut, jolla on puhtaat jauhot pussissa
niin aatella.. apple on puhdas kuin lumi
* lapsityövoimaa (check)
* toimittajien lynkkausta (check)
* työntekijöidensä ajamista katolta alas (check)
* devaajien vähättely ja laiminlyönti (check)
* diktatuuri (check)
* RDF (check)
* FUD (check)

tällaisiin 'puhtaisiin jauhoihin' on muilla valmistajilla paljon matkaa.

Siis täh? Oletko tosissasi?
Tarkasta tosiaan se lääkitys nyt.

xD
kaikkea sitä kuulee
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Pelien nettijakelu syynätään tarkasti

26.05.2009 Pelien digitaalinen jakelu netin kautta yleistyy kovaa vauhtia. Asiasta on vain vähän julkista tietoa, sillä jakelualustat ovat suurten pelikustantajien tai jakelijoiden hallussa ja pitävät korttinsa visusti piilossa.

.