HTC:n vuoro syyttää Applea patenttiloukkauksista

HTC Desire ja Legend -puhelimet esiteltiin Barcelonassa MWC 2010 -messuille helmikuussa.
Kuva: Perttu Pitkänen
14.5.2010 13:26 Kännykkävalmistajien keskinäinen nokittelu patenteista kiihtyi eilen, kun älypuhelinvalmistaja HTC vastasi yhdysvaltalaisen Applen aiempiin patenttisyytöksiin.
Taiwanilainen laitevalmistaja HTC syyttää yhdysvaltalaista Applea patenttiloukkauksista.
HTC:n mukaan Apple loukkaa yhtiön viittä patenttia iPhone-puhelimissaan, iPod-mediasoittimissaan ja iPad-tietokoneissaan.
– Ryhdymme näihin toimenpiteisiin Applea vastaan suojellaksemme immateriaalisia oikeuksiamme, kumppaneitamme ja etenkin puhelimiamme käyttäviä asiakkaita, HTC:n Pohjois-Amerikasta liiketoiminnoista vastaava johtaja Jason Mackenzie sanoo yhtiön tiedotteessa.
Taiwanilaisfirma on jättänyt valituksen Yhdysvaltain kansainvälisen kaupan komissiolle ITC:lle, joka voi tarvittaessa estää Applen tuotteiden maahantuonnin ja myynnin.
HTC:n toimenpiteet ovat vastaus Applen tammikuisiin syytöksiin. Tuolloin Apple jätti taiwanilaisista kanteen tuomioistuimelle sekä valitti yhtiöstä ITC:lle. Applen mukaan älypuhelinpaja loukkaa 20 firman patentoimaa teknologiaa tuotteissaan.
Applen syytökset kohdistuivat etenkin älypuhelimiin, joissa HTC käyttää hakukonejätti Googlen Android-mobiilialustaa.
Kiistat patenteista ovat yleistyneet matkapuhelinalalla viimeisen vuoden aikana.
Syksyllä maailman suurin kännykkävalmistaja Nokia käynnisti vaiherikkaan oikeustaistelun Applea vastaan. Tämän jälkeen molemmat osapuolet ovat tehtailleet toisistaan useita kanteita ja valituksia.
Oman mausteensa Applen ja HTC:n kiistaan tuo taiwanilaisfirman kumppani, ohjelmistojätti Microsoft.
Huhtikuun alussa Microsoft kertoi sopineensa HTC:n kanssa omistamiensa patenttien lisensoimisesta. Samassa yhteydessä firma arvioi Android-käyttöjärjestelmän loukkaavan patenttejaan.
Microsoftin apulaislakijohtaja Horacio Gutierrez sanoi yhtiön käyvän keskusteluja Android-alustan käyttämisestä useiden matkapuhelinvalmistajien kanssa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Venezuela julkisti kymmenen euron kännykän
26.05.2009 Venezuelan presidentti Hugo Chavez esitteli äitienpäivänä valtion toimeksiannosta suunnitellun ja todennäköisesti maailman halvimman kännykän. Valtion edustajat kiistävät, että Vergatario-puhelimella olisi mitään tekemistä peniksen tai vakoilun kanssa.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (21)
Noh, sen siitä saa kun ei noudata sääntöjä.
Höpö höpö. HTC se tässä on joka tutisee.
Noh, sen siitä saa kun ei noudata sääntöjä.
Unohdit, että haastoi myös LG:n ja RIM:n.
Amerikassahan tuo on yksi liiketoiminnan ala, linsenssimaksujen kerääminen ja kilpailijoiden haastaminen patenttirikkomuksista oikeuteen.
Ei se tutkiminen niin hankalaa ole. Haastajan ne on itse selvitettävä ja nostettava syyte sekä seikkaperäisesti osoitettava, mitä haastettu rikkoo. Sitten vastaaja vastaa ja osoittaa, että on tehnyt väitettyt asiat erilailla. Vastaaja voi myös pyrkiä osoittamaan, että patentin selittämä asia on jo aiemmin julkaistu ja siten patentti ei olekaan validi.
Unohdit, että haastoi myös LG:n ja RIM:n.
Sen lisäksi Nokia yrittää päästä käsiksi härskisti Applen tiettyihin patenteihin, joten Applen pitää puolustautua moisia kepuleita vastaan.
HTC taas yrittää härskisti päästä välistä. Google lopetti Nexus Onen myynnin, eli he perääntyivät useammastakin syystä. Se, että Nexus One on myynyt surkeasti ja sen takia, että HTC-jutussa tulee Appleltä turpiin. Kun Steve Jobs sanoi, että iPhone on patentoitu kunnolla sadoilla patenteilla ja Apple puolustaa niitä patenttejaan, niin hän oli erittäin tosissaan.
Muilla on ollut toistakymmentä vuotta aikaa tehdä jotain iPhonen kaltaista, mutta kenestäkään ei ole ollut siihen. Nyt sitten kaikki vain kopioivat iPhonea ja sen toiminnallisuutta, eikä niistä vieläkään ole siihen.