Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Google haluaa eroon Windowsista

Kuva: Microsoft

1.6.2010 09:30 Hakukoneyhtiö Google rohkaisee työntekijöitään luopumaan ohjelmistoyhtiö Microsoftin Windows-käyttöjärjestelmän käyttämisestä, kertoo talouslehti Financial Times.

Googlen tarkoituksena on vähentää tietoturvaan liittyviä riskejä ja lisätä yhtiön omien tuotteiden käyttöä.

Uudet Googlen työntekijät saavat valita, käyttävätkö he it-yhtiö Applen Mac-tietokoneita vai avoimeen koodiin perustuvaa Linux-käyttöjärjestelmää käyttäviä pc-tietokoneita, Financial Times kirjoittaa.

Windowsin käyttäminen vaatii erillistä hyväksyntää ylemmiltä esimiehiltä. Google, jolla on yli 10 000 työntekijää eri puolilla maailmaa, siirtyi uuteen toimintatapaan tammikuussa.

FT:n haastattelemien Googlen työntekijöiden mukaan Windowsin käyttöä on haluttu rajoittaa osaltaan siihen liittyvien tietoturvariskien takia. Vuoden alussa kävi ilmi, että kiinalaiset verkkorikolliset olivat onnistuneet tunkeutumaan Googlen työntekijöiden koneille.

Omat tuotteet
kunniaan

Tietoturvaan liittyvien uhkien torjumisen lisäksi Google haluaa lisätä omien tuotteidensa, kuten Chrome OS -käyttöjärjestelmän, suosiota työntekijöidensä keskuudessa.

Yhtiön Chrome-selaimeen perustuvaa Chrome OS:ää on kaavailtu käytettäväksi esimerkiksi minikannettavissa ja mobiililaitteissa. Käyttöjärjestelmällään Google kilpailee suoraan Microsoftin kanssa.

Suurin osa maailman kaikista pc-tietokoneista käyttää Microsoftin Windows-käyttöjärjestelmää, mikä on tehnyt järjestelmästä kiinnostavan hyökkäyskohteen verkkorikollisille. Tutkimusyhtiö Net Applicationsin mukaan Windowsin markkinaosuus oli toukokuussa noin 91,3 prosenttia.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (49)

Huono 0
Windowsista pääseekin eroon mutta Googlesta ei.
Peelo
Ja taas vedotaan käyttäjämäärissä net applicationsiin, joka tutkii vain mainosten klikkailua. Ja sitäkin pääasiassa pohjois-amerikassa.
Duh!
Pääsisköhän Googlelle töihin? :)
AppleScience
Maailman tunnetuin OsX hakkeri piti W7/IE8 tämänhetken vaikeimmin murrettavista ja nyt, kun kuitenkin suurinosa googlelaisia valitsee OsX on odotettavissa hyökkäysten lisääntyvän myös niihin.

Google ei oikein koskaan ole saanut jalansijaa windowsissa (paitsi hakukone), joten takapakkia kannattaa ottaa ihan taloudellisistakin syistä.

ChromeOS odottelen kyllä uteliaana, mutta taitaa sitä ennen tulla Arm/tegra2/CE7 surffilautoja, joissa IE9 toimii sitten tegralla jouhevasti 20 tuntia.
w7x64 kaikkeen muuhun
ihmettelen miksi ne haluaa sinne useita erilaisia käyttiksiä. tollanen soppa ei taida olla ihan helpoinpia hallita ja ylläpitää.
111
Haluan eroon typeristä otsikoista - Googlekin haluaa varmaan eroon Microsoftista, Nokia Applesta etc.
Mattinäsä
Ja taas vedotaan käyttäjämäärissä net applicationsiin, joka tutkii vain mainosten klikkailua. Ja sitäkin pääasiassa pohjois-amerikassa.

Juuri näin. Tämä on samaa kuraa jota AdMob suoltaa.
Urho
Haluan eroon typeristä otsikoista - Googlekin haluaa varmaan eroon Microsoftista, Nokia Applesta etc.

Google haluaa näyttää "esimerkkiä", että on mahdollista pyörittää yritystä ilman M$ tuotteita.

Kaikki tieto vaan Googlen pilveen, niin sen jälkeen heillä on kaikki tieto sinusta, mitä he tarvitsevat kohdennettujen mainosten lähettämiseksi. Google on kuitenkin loppujen lopuksi mainosyhtiö!
Pete
Täällä MS:n edustajat savuaa: miten joku yritys julkeaa yrittää siirtyä pois Windowsista.

Eiköhän se pitäisi olla niin, että markkinoilla on puolen tusinaa käyttöjärjestelmää joista valita mikä tahansa milloin tahansa (kuten autoja tai kahvinkeittimä). Ei niin kuin nyt, että pitää olla IBM:n tai Googlen kokoinen softatalo joka joutuu rakentamaan koko IT:n uudestaan koska tällä hetkellä kaikki on MS-lukittua. MS:n sovellus kun toimii vain MS:n sovelluksen kanssa (valitettavasti myös moni muukin sovellus).

Ja muille kuin MS:n edustajille kai on selvää, että kilpailun myötä saisitte myös parempaa MS:n palvelua.
itse
Ostin keväällä uuden koneen jossa oli windows 7, vanhasta koneesta otin kovalevyn jossa oli ubuntu 10.04 ja liitin uutukaiseen toiseks järjestelmäks. pari viikkoa kypsyin kokonaan tuohon win 7:skaan ja jyräsin sen tuolta toiselta levyltä bittiavaruuteen ja laitoin tilalle Linux Mint 9:sin.
Tuolla ykkös levyllä pöyrii nyt prealpha asteella oleva Ubuntu 10.10 josta tosin jo ylihuomenna ilmestyy alpha 1. Windowsilla vain en tehnyt mitään.
Osku
Sivut: 1 2 3 4 5 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

Euroopan nopein supertietokone starttasi Jülichissä

26.05.2009 Euroopan nopein ja ensimmäinen petaflop-nopeusluokan supertietokone JUGENE on otettu käyttöön saksalaisessa Jülichin laskentakeskuksessa.

.