Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Microsoft kitkee Bing-maksut

Kuva: Ruutukaappaus

7.6.2010 14:29 Microsoft sammuttaa Bing-hakukoneensa cashback-toiminnon liian vähäisen käytön vuoksi.

Ohjelmistoyhtiö Microsoft lopettaa verkko-ostajien rahalliset hyvitykset heinäkuun lopussa. Johtaja Yusuf Mehdi Microsoftista kertoo syyksi sen, ettei idea ottanut tuulta.

Kysymys on toukokuussa 2008 esitellystä cashback-toiminnosta Microsoftin hakukoneessa. Toiminto kantoi vielä nimeä Live Search. Nykyään Bing-hakukoneen osana toimiva cashback on antanut rahaa takaisin sellaisille surffaajille, jotka päätyivät tekemään verkko-ostoksia hakukoneen kautta.

Mukana palvelussa oli Mehdin mukaan yli tuhat verkkokauppiasta. Ne ovat maksaneet vain niistä mainoksista, jotka ovat johtaneet ostokseen. Cashback on ollut ainoastaan yhdysvaltalaisten kuluttajien käytettävissä.

– Tämä oli monella tavalla loistava ominaisuus. Mutta parin vuoden yrittämisen jälkeen emme saaneet aikaan sellaista laajaa käyttöä, jota olimme toivoneet, Mehdi harmittelee.

On epäselvää, onko idea haudattu lopullisesti. Yusuf Mehdi sanoo Microsoftin sisällyttävän oppimansa läksyt tuleviin ohjelmiin kuluttajille ja mainostajille. Hän lupaa ohjelmien tarjoavan "hämmästyttäviä shoppailukokemuksia".

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (6)

Huono 0
Mikä ihmeen Bing?
Käyttäjä
Liittyy tietenkin uuteen "WalMart" integrointiin..

Harmi, kun Bing, Yahoo, AOL ym. hyvät palvelut suunnattu pääasiassa usa-markkinoille..
G alkaa tuntua entistä vastenmielisemmältä
Kunhan Apple julkistaa Spotlight for Web:insä, niin voidaan unohtaa bingit ja muut huonot hakukoneet.

Apple tietää mitä haluat löytää.
Incoming Missile (tm)
Hän lupaa ohjelmien tarjoavan "hämmästyttäviä shoppailukokemuksia".

Microsoftin ollessa kyseessä en epäile yhtään etteikö todellakin olisi hämmästyttäviä kokemuksia tiedossa.
Microsoftilta ei onnistu enää mikään. Lopettaisivat suosiolla.
Sääliksi käy
Huono 9
Microsoftilta ei onnistu enää mikään. Lopettaisivat suosiolla.

Näkyyhän noilta rahan tahkoaminen onnistuvan. Tappaisitko sinä miljardeja takovan sammon sen takia että joku yksi (1) nörtti näinkin arvostetulla ja maailmanlaajuisesti tunnetulla palstalla niin toivoi?

Sääli on sairautta
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

Euroopan nopein supertietokone starttasi Jülichissä

26.05.2009 Euroopan nopein ja ensimmäinen petaflop-nopeusluokan supertietokone JUGENE on otettu käyttöön saksalaisessa Jülichin laskentakeskuksessa.

.